Mitä se Punatukkainen Poika sitten sanoi?

Hehe, sivuhuomautuksena heittämäni muutaman lauseen loppukuittaus minun ja Punatukkaisen Pojan “suhteesta” (tai lähinnä sen lopettamisesta minun aloitteestani, koska weirdo-vibes) sai yllättävän monen kihisemään uteliaisuudesta.

Juttu oli sen verran pitkä, että päädyin tekemään siitä ihan postauksen.

Tiedättekö, kun joidenkin kanssa viestitellessä tulee semmoinen vähän omituinen tunne; semmoinen, että niskakarvat saattavat nousta pystyyn? Kun se toinen osapuoli kommentoi jotain, jota lukiessasi rypistät mietteliäästi kulmiasi ja pohdit, ymmärsitköhän viestin nyt oikein, vai rakennatkohan turhaan kärpäsestä härkästä?

Minulla on itseasiassa ollut pidemmän aikaa vähän semmoinen huono hytinä Punatukkaisesta Pojasta, ja siksi olen siirtänyt tapaamistamme toistuvasti. Ajattelin, että staattinen sähkö nostattaa karvoja niskassa, ja että varmasti tulkitsin väärin. Että ehkä tyyppi on vaan sosiaalisesti vähän kömpelö nörde.

Mutta jossain vaiheessa pitää vain uskoa niitten oman vaiston sytyttämiin varoitusvaloihin. Että siinä tyypissä ei oikeasti ole nyt kaikki ihan kohdallaan.

Olin jo aikaisemmin äsähtänyt Pojalle, kun tämä uteli ulkoisista avuistani. Että tuommoista ei saa naiselta kysyä ikinä. (En nyt luo tästä uutta clifhangeria, vaan totean häpeäkseni, etten dumpannut tyyppiä samoin tein tämän kysyessä, miten tiukka minulla on. Sen sijaan löin kysymyksen läskiksi ja kerroin, että piponi tiukkuus määräytyy vastapuolen typeryyden mukaan.)

Jotenkin ajattelin että se ei vaan osaa, että se on kömpelö naisten kanssa (niin kuin varmaan onkin).

Mutta kamelin selän katkaissut korsi ei edes liittynyt seksiin. Se liittyi autoiluun, ja on juttuna tylsä, mutta (toivottavasti) tarpeellinen taustan rakentaja:

Talvikelillä pitää joskus skrabata auton ikkunoita, ja minä olin laittanut skraban takakonttiin, joka oli jäätynyt kiinni. Oli kiire kotiin, joten rapsutin jollain kanta-asiakaskortilla “silmänreiät” ikkunoihin ja dokumentoin tämän älynväläyksen kännykkäkamerallani; lähetin kuvan myös Punatukkaiselle Pojalle.

 “Tuo on muuten vastoin lakia.”

Myönsin, ja sanoin että kerrankos tämmöinen poikkeus sallitaan, matkakin on lyhyt ja näkyvyys on, vaikkakin rajoitettu, ihan tarpeeksi hyvä. Vähän vitsikkääseen sävyyn totesin, että kerrankos sitä lakia rikotaan.

“Sääntöjä tulee kunnioittaa. Ellei sääntöjä kunnioita, ansaitsee rangaistuksen. Joko tässä maailmassa tai tuonpuoleisessa.”

Justiinsa…että semmoista. Tässä vaiheessa kulmat olivat tuhannen kurtussa, niskakarvat piikkisikapystyssä ja kylmät väreet menivät selkäpiissä. Ajattelin kuitenkin vielä heittää vitsiksi, ja kyselin, että mikäs tuomari siellä toisessa päässä päsmäröi.

“Ellet rikkoisi lakia, minun ei tarvitsisi tuomita.”

Pam. Viimeinen naula arkkuun – vaan ei minun arkkuuni. Ei jatkoon.

Kuulostaako tämä nyt kirjoitettuna vähemmän creepyltä? Minua ainakin rupesi pelottamaan ja lujaa. Onneksi en missään vaiheessa kertonut Punatukkaiselle Pojalle oikeaa nimeäni, osoitteesta puhumattakaan.

Ja hassua; Puusepälle laversin kaiken jo heti ensimmäisen päivän aikana; koko nimeni, missä olen töissä, missä asun.

Kai minun vaistoni vielä jotenkin toimii. 

Mitenkäs teillä – onko tullut friikkejä vastaan, ja missä vaiheessa huomasitte, että nyt ei ole ihan kaikki inkkarit kanootissa/muumit laaksossa jne?