Miten Ykkösmies rakastaa
Viimeaikaisten postauksieni kommenttikentissä on pohdittu, rakastaako Ykkösmies minua ylipäätään enää romanttisesti.
Minun ei tarvitse tätä edes pohtia; minulle tämä on melkeinpä itsestäänselvyys. Minä vaan yksinkertaisesti nimittäin tiedän, että rakastaa.
Ykkösmies ei ole koskaan ollut semmoinen “romanttinen mies“, joka tuo kukkia ja suklaata, yllättää kynttilänvaloillallisella tai vie romanttiselle shampanjapiknikille täysikuiseen kesäyöhön. Enkä itseasiassa ole sellaista kaivannutkaan; jos minulle tuodaan kukkia, ensimmäinen ajatus on että prkl, missähän se maljakko on, kauankohan ne kestävät ennen kuin kuolevat ja nyt ne ovat aina tiellä mihin ikinä ne sitten asetankin. Tuodut kukat päätyvät kitumaan jossain mahdollisimman poissa näkyvistä, kunnes ovat pelkkiä lehtensä ja kukintansa ajat sitten varistaneita käppyröitä.
Ykkösmies rakastaa sen sijaan kuten työmuurahainen “rakastaa” kuningatartaan; rakentaa tälle habitusta, pesää – varmistaa että kuningattarella on mahdollisimman mukava olla.
Inhoamme molemmat ruokakaupassa käymistä. Oikeasti. Mutta Ykkösmies tulee aina mukaan mikäli suinkin mahdollista, ettei minun tarvitse nostella raskaita kauppakasseja autoon.
Yksi ilta haaveilin ääneen, että olisipa kiva jos olisi kylpyamme. Että voisi rentoutua siellä viinilasin ja hömppälehden kanssa. Ykkösmies haki kynän ja paperia ja suunnitteli meille kylpyhuoneremontin ekstrasuurella kylpyammeella; semmoisella japanilaistyylisellä missä on suihkulähde. Oli piirtänyt pari orkideaakin ammeen laidalle.
Meillä on kasvimaa. Ainut, mitä minun tarvitsi tehdä, oli pudottaa siemenet valmiiksi käännettyyn maahan – jopa siemenien rivit ja/tai kolot oli Ykkösmies tehnyt valmiiksi.
Olen siivonnut viimeksi vuonna 2011. Ykkösmiehen aloitteesta meillä käy siivooja kerran viikossa.
Halusin mökkisaunan. Ykkösmies rakensi. Sen jälkeen sateella, ollessamme jäähyllä ulkona, mainitsin että terassikin olisi kiva. Piirustukset ovat jo valmiina.
Ykkösmies kysyy joka päivä, miten töissä meni – ja kuuntelee kun kitisen turhanpäiväisyyksistä. Jos niskani ovat jumissa, Ykkösmies hieroo. Ja hakee minulle lasin kylmää valkoviiniä.
Kun olin muutama viikko sitten vähän siipi maassa, Ykkösmies vei ulos syömään. Puhui, että voitaisiin mennä joku viikonloppu kaupunkilomalle ja shoppailemaan. Ykkösmies inhoaa shoppailemista.
Jos Ykkösmies on työmatkalla ulkomailla, lentokentältä tarttuu aina mukaan pullo shampanjaa tai uusi hajuvesi. Ja se pöllii minulle aina uskollisesti ne hotellin minishampoot ja –saippuat, koska tietää että tykkään niistä.
Vapaa-ajalla olemme melkein aina yhdessä; menemme yhdessä baariin, kaupungille, kyläilemään. Jos toisella on asiaa kaupungille, tulee toinenkin mukaan ihan vaan seuraksi; vaikka sitten rintaliiviostoksille. Joskus tuntuu, ettei ole toista ilman toista; että olemme yhtä. Missä toinen on, siellä on toinenkin.
Ykkösmiehellä on käytännön ote rakastamiseen; se näytetään konkreettisin teoin, eikä tyhjin elkein. Sauna kestää kauemmin kuin kukkakimppu, ja kasvimaasta on enemmän hyötyä ja iloa kuin öisestä shampanjapiknikistä. Toisen huomioonottaminen arkipäivien teoissa, halu että toisella on mahdollisimman hyvä olla - siitä on Ykkösmiehen rakkaus tehty; siitä se on aina ollut tehty.
Kommentit
No voihan hitto! Toivottavasti makuuhuonehommat sais kuntoon, kuulostaa nimittäin aikasta ihanalta mieheltä! :)
Ihana. Kukkapuskan voi kuka vaan ostaa kaupasta, arjen rakkaus on paljon enemmän.
Tällaista se oikea rakkaus munkin mielestä on. Taidanpa vaan olla niin käytännöllinen, että kantoapu kaupassa nappaa enemmän kuin kukat :) Teidän suhde kuulostaa hyvältä. Toivon kanssa, että kaikki selviää - eihän tuollaista kumppanuutta helpolla löydä.
Kuulostaa aidolta välittämiseltä ja rakkaudelta. En ole aikaisemmin kritisoinut valintojasi millään tavalla mutta valitettavasti tämän kirjoituksen valossa petollisuutesi näyttää julmalta - ja surulliselta.
Mutta sitähän se onkin. Valitettavasti vaan ilman pettämistä en olisi itse enää jaksanut.
Ymmärrän. Mutta sitä jäin vielä miettimään, miksi et ole kertonut miehellesi asian vakavuutta? Olet kertonut että keskusteluja on käyty mutta jos et ole kertonut että asia on sinulle NIIN vakava että aiot todella hankkia seksiä suhteen ulkopuolelta (tyyliin "katso, tässä mä nyt kirjoitan tätä deitti-ilmoitusta", "olen saanut mielenkiintoisia vastauksia" ja "aion lähteä treffeille erään tyypin kanssa ja harrastaa seksiä ellei tyyppi vaikuta sarjamurhaajalta") niin ei kai miehesi oikeasti voi tietää asian vakavuutta?
Käsittääkseni CW on jo ilmoittanut, että kohta tulee avioero jossei jotain ala tapahtumaan. Voiko paljoa tuon vakavampaa olla?
Heh, joo. Kuten kuolematonkin tuossa jo ehti mainita (kiitos!), olemme nyt hieman konkretisoineet tulevaisuudensuunnitelmiamme. Eli Ykkösmiehellä on apnealeikkauksesta toivuttuaan 3 vaihtoehtoa: joko seksielämämme kotona paranee, aletaan avoimeen suhteeseen, tai erotaan. Tästähän jo postasinkin täällä.
Että kyllä se ihan tasan tarkkaan tietää, kuinka vakava asia on...
Välillä sitä miettii, että mitä rakkaus on. Itse olen tullut siihen tulokseen, että rakkaus merkitsee mulle rehellisyyttä ja halua toimia toisen onnellisuuden eteen. Sitä, että antaa tilaa ja tulee lähelle, että kaipaa toista hänen ollessaan poissa. Kunpa eläiskin niin, että vois sanoa rakastaneensa täysillä.
Välillä lukiessaan tätä blogia kieltämättä miettii, kuka tässä rakastaa ketäkin - vaiko kukaan ketään. Ja lopulta rakkaus ja rakastuminen ovat ihan eri asioita: itse olen ainakin aiemmin kommentoinut, että uskon, että Ykkösmies kyllä rakastaa sinua, mutta että siitä rakkaudesta, johon kuuluu romantiikka ja seksuaalisuus, en ole ihan yhtä varma.
Tämä postaus ei kenties muuta saamaani mielikuvaa: toki monia asioita tekisi toisen puolesta, vaikka rakkaus olisi menettänyt seksuaalisen taustavärinsä. Sen sijaan aloin miettiä omaa kuvaani rakkaudesta ja etenkin sitä, kuinka uskon rakkauden sisältävän toiveen toisen onnesta. Kirjoitat, että Ykkösmies haluaa varmistaa, että sinulla on mahdollisimman mukava olla. Mutta miksi seksuaaliterapia olisi silloin poissuljettu ratkaisu? Kyllähän hän tietää, että jotta sinulla olisi mahdollisimman mukava olla, myös seksi sujuisi.
Jotenkin ahdistavaa ajatella, millaisia asioita ihmiset, jotka väittävät rakastavansa toisiaan, voivat toisilleen tehdä. Yhtäältä valehdella ja pettää, toisaalta kieltäytyä ratkaisemasta parisuhteen ongelmia. En sitten tiedä, onko vika ihmisissä vai siinä kuvassa, joka mulla on rakkaudesta. Surullinen olo mulle jäi tän lukemisesta silti.
Sepä - rakkaus on sen verran subjektiivinen käsite, että uskallan väittää että se on jokaiselle erilainen.
Harmi että jäi surullinen olo - itse nimittäin olin tämän kirjoitettuani todella onnellinen ja todella rakastunut.
Siis juttu oli mielestäni kauniisti kirjoitettu ja siinä kuvattiin rakkautta ihanasti! Jos tämä olisi ainoa asia, jonka elämästänne tietäisin, pitäisin kuvattua rakkautta ihanana ja todellakin tavoittelemisen arvoisena myös omilla kriteereilläni. Todellakin todellakin!
Surullisuus-kommentti ja pohdinta ylipäänsä syntyi siitä, mistä kaikesta muusta blogissa on kirjoitettu peilattuna tätä pintaa vasten. Että vaikka yrittäisi kuinka, se ei välttämättä toiselle riitä. Että sanoo rakastavansa, vaikka tieten tahtoen toimii hänen selkänsä takana - mitä se rakkaus silloin on? Jos rakkaus on tekoja, riittävätkö ne, jos samalla pettää?
Aaa okei :) Ehdin jo järkyttyä. :D
Niinpä, tätähän minäkin jatkuvasti pohdiskelen (tai ainakin yritän) sekä blogissa että varsinkin sen ulkopuolella; miten voi rakastaa jos pettää?
Tää on kyllä tosi mielenkiintoinen kysymys. Koska postauksessa nimenomaan tuotiin esiin sitä, millaisten tekojen kautta Ykkösmies osoittaa sinulle rakkautta. Jäin nyt sitte vähän pohtimaan sitä, että entäs jos selviäisi, että Ykkösmies olisi pettänyt sinua (tai siis onkin, tämä osa ei ole se jossitteluosa) ja hänelle olisi syntynyt vaikka lapsi jossain, josta hän ei olisi kertonut sinulle?
Riittäisivätkö nuo kuvaamasi teot osoittamaan, että hän rakastaa sinua, vai nollaisivatko valheet kokemuksen rakkaudesta?
Tähän mun on tosi helppo vastata: riittäisivät. :)
Ymmärrän sen, että rakkaus edellyttää anteeksiantoa - silloinkin, kun mitään räikeän väärää ei ole tapahtunut. Sillä koskaan kukaan ei ole rakkaudessakaan täydellinen: aina voi sattua virhearviointeja, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. Mutta sitä en ihan ymmärrä, että jos rakastaa toista ja haluaa toiselle hyvää - miten kykenisi valehtelemaan hänelle pidemmän päälle? Pienet valkoiset valheet vielä tajuan ja ihan hyväksynkin (ettei toista loukkaa ihan mitättömyyksien takia), mutta isoja mustia möykkyjä (pettäminen, vaikka se kertomatta jätetty lapsi, sukupuolitauti...) en.
Edelleen, tuo on subjektiivista. Minä esimerkiksi voisin hyväksyä ne "mustat möykytkin". Itseasiassa olisin varmaan jopa iloinen, jos Ykkösmiehellä olisi lapsi jossain; minä kun en semmoista hänelle koskaan tule antamaan. Ja sukupuolitaudeista...antibiootit on keksitty ;)
Mutta ymmärrän pointtisi; viisitoista vuotta sitten jo pelkkä fritsu silloisen poikaystävän kaulassa (tuliainen "poikien risteilyltä") riitti päättämään suhteen; suhde oli silloin vielä aika tuore (so. kuukausissa mitattava). Ajattelin tuolloin todella, todella mustavalkoisesti.
Luulen kuitenkin, että mitä pitempi suhde on, sitä vähemmän mustavalkoisesti alkaa ajatella niitä "mustia möykkyjäkin"; ovatko ne oikeasti mustia, vai vaan tosi tosi tummanharmaita? Kumpi on tärkeämpää; säilyttää hyvä suhde, vai "periaatteen vuoksi" erota jos toinen kämmää/on kämmännyt menneisyydessä?
Kaikki sukupuolitaudit eivät parane antibiooteilla.
Mutta itse ainakin ajattelisin niin, että jos toinen kykenisi mua niin paljon loukkaamaan, että voisi mua pettää useamman kerran (jonkun kännisekoilun voisikin unohtaa), niin ei se mua sitten kyllä ihan oikeasti rakastaisikaan. Sillä nimenomaan rakkaus on tekoja, mutta myös tekemättä jättämisiä. Se ei ole mun mielestä mustavalkoisuutta, vaan ihan tervettä itsetuntoa, että suhteessa on tietyt rajat. Onko se sitten "hyvä" suhde, jos tekemiset eivät kestä päivänvaloa?
Koitin tuossa tehdä ajatusleikkiä, jossa yritin asettua sun asemaan. Onnistuikin ihan hyvin: olen aikanaan ollut suhteessa, jossa seksi ei sujunut, ja joka osittain sen vuoksi päättyi. Koska en kuitenkaan halunnut pettää, jätin, ja sitten aloitin uuden suhteen. Yritin palata niihin aikoihin ja fiiliksiin ja mietin: entä jos olisin päättänyt pitää yllä suhteita samanaikaisesti? Mutta sitten ajatuksissani rintakehän päällä tuntui möykky, sellainen fyysinen ahdistus. Omatunto? Samu Sirkka? Mä en varmaan voisi pettää siksikään, että se sattuisi muhun itseenikin.
Tiedän. Mutta useimmat kyllä. En vaan jaksanut ruveta pitämään erillistä esitelmää esim. kondylooman tarttuvuudesta jopa kondomin kanssa ;)
Niin, sä tuot tässä nyt edelleen esille niitä omia käsityksiäsi rakkaudesta, ja mitkä on ns. sun rakkauden rajat. Tästä voisi puhua vaikka kuinka kauan, mutta keskustelu alkaa mennä tyyppiseksi "mikä on maailman paras väri". Ei subjektiivisista tunneasioista voi oikein semmoista universaalia totuutta päätellä (luojan kiitos).
Minä taas en halua jättää, vaan petän. Se on minun valintani tässä tilanteessa, tässä ihmissuhteessa. Olen myös tehnyt eri valintoja eri ihmissuhteissa, joten valinnatkin voivat olla - ja tietysti ovatkin - ihmissuhdekohtaisia, ilman absoluuttisia totuuksia tai tarkasti piirrettyjä viivoja.
Vaikea objektiivista totuutta nyt on tietää mistään asiasta. Mä nyt vaan olen kuvitellut, että näistä asioista saa ja pitääkin keskustella. Toki tiedän, etteivät omat mielipiteeni muuta käytöstäsi millään tavalla, eikä se ole kommenttieni tarkoituskaan. Mun mielestä eettinen pohdinta erilaisista lähtökohdista käsin on mielenkiintoista ja avartavaa.
Tietenkin rakkaus on subjektiivinen kokemus, mutta mikäpä tunne (vaikka en usko, että rakkaus lopulta on tunne, vaan valinta) ei olisi? On kuitenkin jännää huomata, kuinka erilaisia mielikuvia ihmisillä voi olla siitä, mitä rakkauden nimissä voi tehdä. Sillä viime kädessä rakkaus (paitsi itserakkaus ;) ) suuntautuu aina toista kohti ja on kieltämättä hämmentävää, jos joku tieten tahtoen toimii niin, että se loukkaisi hänen rakastamaansa ihmistä.
Saa toki keskustella - mutta en itse koe olevani kykenevä tuomaan enää mitään uutta tähän keskustelunaiheeseen, sitä lähinnä tuolla edellisellä kommentillani tarkoitin. :) En toki ajatellutkaan että yrität muuttaa käytöstäni, en saanut semmoista "vibaa" pohdinnoistasi.
Niin - tätä(kin) olen pohtinut aiemmin; eli kumpi satuttaisi Ykkösmiestä enemmän - pettäminen vai jättäminen. Ja hän on viime aikoina tuonut aika ehdottomasti selväksi, että jälkimmäinen. So. ei missään nimessä halua erota minusta...
Minulle itselleni valintoja oli vain kourallinen: joko jäädä nykyiseen suhteeseen ja pettää, lopettaa nykyinen suhde (joka olisi musertanut Ykkösmiehen), tai tappaa itseni täydellisen masentuneena, ajatellen että olen täysin arvoton ihmisentekele jota edes oma mies ei halua. Että näillä mentiin.
Ihana kirjoitus! Juuris tuollaista rakkaus on minunkin mielestäni.
Ja toinen asia: vihdoinkin löytyy nainen, joka ajattelee samallalailla kukista. En ole ikinä ymmärtänyt miksi miehen pitää tuoda naiselle juuri kukkia? Mielestäni se ei kerro rakastamisesta yhtään mitään on vaan äärimmäisen helppo tapa saada nainen onnelliseksi. Miksi naiset ovat niin helppoja? :D
:)
Haha, ja sitten on vielä niitä, jotka tuo ruukkukukkia. Esim. meidän naapurit toivat maaliskuisten synttäreitteni kunniaksi 2 orkideaa. Eivät tietenkään voineet tietää, että en tykkää orkideoista.. :D Eli nyt olen sitten naimisissa kahden susiruman orkidean kanssa - en kehtaa niitä poiskaan heittää kun naapurit kumminkin käyvät säännöllisesti kylässä, eivätkä ne perkeleet kuolekaan vaikka olen kastellut niitä tähän mennessä ehkä kerran (epäilen että anoppi tai siivooja kastelee niitä salaa).
=
Hah, tähän ihmistyyppiin en, luojan kiitos, olekaan vielä tutustunut.
Onneksi oma mieheni oppi hyvin nopeasti, ettei kannata laittaa kukkiin euroakaan. Ensinnäkään niillä ei saa mitään extraa ja toisekseen ne kuolevat alta aikayksikön :D
Mut tehdään paljon onnellisemmaksi tuomalla vaikka salmiakkipussi, jos nyt ylipäänsä tarvitsee mitään tuoda. Arkipäivän teoissa se rakkaus nimenomaan mitataan.
P.S Ja oonhan mäkin saanu vierailta ruukkukukan. Nimittäin narsissin, mutta se toki kuoli viikossa :D
Oon lukenut blogiasi jo muutaman kuukauden kertaakaan kommentoimatta, mutta nyt oli pakko. Kyyneleet tuli silmiin kun joku kirjoittaa noin ihanasti miehestään. Piti ihan käydä niiskuttamassa keittiössä. Ja nyt kun tuli kommentoitua, niin mielenkiintoinen ja hyvinkirjoitettu blogi! :)
<3 kiitos.
Kommentoi