Nörttipoikakriisi

Heräsin eilen huomaamaan etten edes muista milloin olisin viimeksi ajatellut Nörttipoikaa – anteeksi vain – haarukset märkinä. Tai milloin olisin ylipäätään ajatellut seksiä, ollut kiihottunut.

Meilailemme nykyään tosi harvoin; ja jos Nörttipoika meilaa, hän puhuu duunistaan (no sitä yhtä sekstailusessiota lukuunottamatta). Asiakkaat sitä, työilmapiiri tätä, huono päivä ja ilkeitä ihmisiä, paska palkka ja tahtoo ylennyksen. Uuden työpaikan aiheuttama honeymoon on siis jo ohi. No, johan sitä kestikin melkein kaksi kuukautta.

Niin kovasti halusin sanoa, että mitä sitten odotit – olet teknisessä helpdeskissä töissä. Sinne soittavat suurimman osan ajasta ihmiset, jotka eivät tajua tietokoneista/internetistä höykäsen pöläystä (sillä ne jotka tajuavat, tajuavat laittaa sen pistokkeen seinään ja vaihtaa langattomasta hiirestä patterit ihan ilman helpdeskin apuakin). Ihmiset, jotka ovat oman mokansa takia olleet viikkotolkulla ilman nettiä, ja ovat turhautuneita. Kiroilevat, haukkuvat, huutavat. Tämä oli odotettavissa. Koska asiakaspalveluammatti.

Pidän suuni kiinni. Tai siis sormeni kurissa. Yritän lohduttaa; ei joka päivä ole samanlainen, varmaan on joskus kivojakin ihmisiä jotka ovat oikeasti kiitollisia avustasi. Nörttipoika kiukuttelee silti. Ja minua ei voisi vähempää kiinnostaa. Tekisi mieli huutaa capslockeilla: en minä ole sinun naisystäväsi, ei minun tarvitse tukea sinua tehtyäsi vääriä uravalintoja. Puhu seksistä, kerro kuinka paljon kaipaat kosketustani; kerro miten janoat huuliani huulillasi, kuvaile erektioasi, lähetä siitä kuvia. Sitä varten sinä olet olemassa minulle, se on sinun tehtäväsi. Soita äidillesi jos töissä on ollut paha päivä.

Ajattelin seksiämmekin – onko se nyt sitten oikeasti enää niin hyvää? Melkein aina samassa asennossa; ahdistaa kun en saa ottaa enemmän suihin, ärsyttää kun en osaa vieläkään kunnolla käyttää ympärileikattua. Ja penis on aika pienikin, haluaisin välillä isompaa. Turhauttaa kun tietyt asennot eivät onnistu. Suoraan sanottuna vituttaa että Nörttipojalla on joskus niin kiireistä päänsä sisällä, ettei aina pääse orgasmiin – miksi minä valitsin rakastajan, jolla on osittain sama ongelma kuin miehelläni? Vai onko se sittenkin minun vikani, olenko löysä, epäseksikäs, huono sängyssä? Taas kerran?

Sitäpaitsi salailu alkaa väsyttää, kuluttaa. Valehtelu (tai asioitten kertomatta jättäminen) nakertaa sisältäpäin. Onko tämä sittenkään sen kaiken arvoista?

Yritin pukea tuntemuksiani meiliin (ilman seksipohdiskelujani – en halua että Nörttipoika alkaa tuntea epävarmuutta sillä saralla kaiken kokemansa jälkeen). Siitä tuli pitkä ja vaikeaselkoinen. Sanoin, että tuntuu kuin elämäni värit, joskus niin kovin kirkkaat, olisivat haaltumassa. Että koen ikäänkuin olevani kaltevalla, liukkaalla pohjalla ja liukuvani hitaasti mutta varmasti kohti tasaisen harmaata. Että haluan taistella kynsin ja hampain vastaan, löytää jotain josta ottaa kiinni liukumisen loppumiseksi, mutta ote lipsuu lipsumistaan.

Sanoin etten halua lopettaa Nörttipojan kanssa, mutta että kaipaan enemmän; enemmän meilejä, enemmän tuhmia viestejä, enemmän jännitystä, enemmän kaipausta. Kai sitten olen niin itsekeskeinen, että ilman säännöllistä kommunikaatiota kiinnostukseni lopahtaa. Out of sight, out of mind. Sanoin, ettei Nörttipoika ole maailman ainut mies, jonka kanssa voisin halutessani harrastaa seksiä. Mutta että haluaisin kovasti että voisin harrastaa sitä nimenomaan hänen kanssaan. Koska kuitenkin, kuitenkin tykkään hänestä todella paljon ja viihdyn hänen seurassaan edelleen. Ja että minua harmittaa että joskus jännittävästä kielletyn hedelmän makuisesta seksisuhteesta on jossain vaiheessa, salavihkaa, tullut tylsä etäparisuhde.

Nörttipojan vastaus oli tyypillisen…noh, nörttipoikamainen:

“Ymmärrän tuntemuksesi, ymmärrän että sinusta tuntuu nyt siltä että laiminlyön sinua. Ja niinhän minä laiminlyönkin, ehkä olen ottanut sinut viime aikoina vähän liian itsestäänselvyytenä – että olet siellä minua varten vaikka aina, huolimatta siitä että kontaktimme on välillä vähemmän tiivistä.

Pyydän että annat minulle aikaa sovittaa työni elämääni sinun kanssasi. En voi meilata yhtä intensiivisesti kuin työttömänä ollessani, sillä työkonettani monitoroidaan enkä halua että ne saavat tietää vain meidän kahden väliseksi tarkoitettuja asioita. Voin meilata kännykästä työaikanakin, mutta en mieluummin haluaisi meilailla “tuhmia”, sillä sitten en pysty enää keskittymään työntekoon. ;)

En todellakaan haluaisi että suhteemme loppuisi, ei nyt kun meillä on ollut jo niin paljon hauskoja ja ihania hetkiä yhdessä. Uskon, että niitä hetkiä on vielä paljon varastossa tulevaisuudellekin, toivottavasti sinäkin!

Äh, mitä itseasiassa haluan sanoa on että ikävöin sinua ihan mielettömästi ja haluan olla kanssasi niin paljon kuin mahdollista. Kun olemme yhdessä, teet minut niin onnelliseksi, nautin niin suurista kuin pienistäkin asioista kanssasi. Joka kerta kun näemme sydämeni lyö ylimääräisen lyönnin, koska tiedän että saan kohta rakastella sinun kanssasi…

Luotan sinuun sataprosenttisesti, tunnen ikäänkuin olevani turvassa sinun kanssasi; tiedät minkälainen olen tai voin olla ja ennen kaikkea: hyväksyt minut juuri sellaisena kuin olen. Arvostan sitä ihan suunnattomasti enkä siis tosiaankaan halua lopettaa suhdettamme vielä pitkään pitkään aikaan. Jos se tarkoittaa sitä että suhteemme on osan aikaa etäparisuhteenomainen, se on siltikin sen arvoista, eikö? Kun olemme yhdessä se on kuitenkin jotain ihan muuta, muistathan sen kulta.”

Niisk.

Miten musta taas tuntuu että Nörttipoika on meistä kahdesta se paljon kypsempi ja fiksumpi henkilö, ja minä vaan kitisen kuin pieni hemmoteltu kakara joka ei saa leikkiä niillä leluilla joilla haluaa silloin kun haluaa?

Turha vissiin mainitakaan että oman pienen itsekkään pääni sisällä kärpäs-härkästetty kriisi on jo ohi – siihen tarvittiin tasan yksi söpö meili.