Kerroin Ykkösmiehelle Muusikosta jo “suhteemme” alussa.

Lienee tarpeetonta lisätä, etten kertonut ihan kaikkea; kerroin ainoastaan, että olen tavannut yhden Muusikon netissä ja vastannut hänen musiikkimaailman ilmoitukseensa, ja että teen tälle sanoituksia. Mikä sinänsä olikin ihan totta – ei vain koko totuus.

Niinpä nyt, kun olemme “vain” ystäviä, pohdimme Muusikon kanssa, että olisi varmaan parasta, että hän tapaisi myös Ykkösmiehen. Siten voisimme jatkaa ystävyyttämme kaikessa rauhassa, ja ikäänkuin aloittaa tabula rasa; tyhjältä taululta. (Se, että olemme muutamaan kertaan jakaneet sängyn lihallisissa merkeissä, pyyhkäistään takavasemmalle samaan tapaan kuin se pyyhkäistiin Naapurin Pojan tapauksessa; hänhän käy meillä tasaisesti kerran viikossa iltaa istumassa, ja olemme useinkin baarissa yhdessä.)

Paradoksaalista, minkälaisia kierrepalloja universumi heittää. Pettäjäsivustoilta bongattu ja satunnaiseksi panosuhteeksi tarkoitettu juttu muuttuukin syväksi ystävyydeksi, tosiaankin sielunkumppanuudeksi. Olemme edelleenkin tavanneet vain kahdesti – ja silti viestittelemme yhäkin lähes päivittäin. Viestien sävy vain on muuttunut; pientä ja satunnaista flirttiä lukuunottamatta juttelemme, kuin olisimme aina olleet ystäviä. Kuuntelemme toisiamme, annamme tarvittaessa neuvoja (kyllä, nyt saamme myös avautua toisillemme Tyypeistä – joskin pääavautuja on edelleenkin Muusikko – minulla ei itseasiassa ole juurikaan valittamista), tai jaamme vain kaivattua sympatiaa; tarjoamme virtuaalista olkapäätä, jota vasten sopii vaikka itkeä, mikäli siltä tuntuu.

Ja itseasiassa, Tyypit eivät ole enää vain Tyyppejä; puhumme heistä heidän oikeilla nimillään. (Ei, Muusikko ei vieläkään ole jättänyt omaansa, vaikka viritteeleekin toisaalla ihan tosissaan.)

Olen helpottunut, että saan nyt jakaa Muusikon Ykkösmiehen kanssa, niin moraalittoman ällöttävältä kuin se kuulostaakin. Tajuan tietysti toki itsekin, miten…julkeata tämä on. Esitellä ex-rakastaja omalle aviomiehelle ystävänä. Mutta jotenkin ajattelen asian niin, että se seksi ei ollut koskaan meidän suhteemme päätarkoitus – eikä meidän tapaamisemme päätarkoituskaan – vaikka toki sen molemminpuolinen kaipuu salli meidät löytää toisemme. Ellemme olisi olleet tahoillamme puutteessa, ja valmiina pettämään asian korjaamiseksi, emme olisi todennäköisesti koskaan tavanneet. Ja meidän oli tarkoitus tavata. 

Minun oma rangaistukseni on se, että sitten kun monen vuoden jälkeen Muusikko taas kerran tulee meille viikonlopun viettoon akustisen kitaransa kanssa, ja istumme kolmisin lämpöisessä kesäyössä viinin ja oluen turruttamina Muusikon laulaessa karhealla äänellään kitaransa säestäessä (haha), olen minä luultavasti siinä hetkessä ainoa, jolla on vielä omantunnontuskia. 

Silti toivon todellakin, että elämäni kaksi sielunkumppania tulevat toimeen myös toistensa kanssa; kaksi alfaurosta ja omalla tavallaan rokkikukkoa, joiden molempien kasvoista paistaa nuoruuden rakkaus musiikkiin, tupakkaan ja viskiin.

Ja se, että olemme tavanneet vain kahdesti – siihen tulee muutos tänä viikonloppuna. Kolmas tapaamisemme tapahtuu Muusikon keikalla; ja Ykkösmies lähtee Muusikon kutsusta mukaan. 

Naapurin Poika on muuten lupautunut kuskiksi.