Sattumanvarainen yhteydenotto

KIK Messenger on siitä “hauska” sovellus, että sitä kautta saa – kuten Skypessäkin – sattumanvaraisia yhteydenottoja tyypeiltä ympäri maailmaa.

Jos olisin saanut euron joka kerta, kun joku amerikkalainen teini parikymppinen spämmää minua paljailla yläkehokuvilla ja tiedustelee, haluaisinko tavata hauskanpidon merkeissä, minulla olisi jo…

No, ainakin viisi euroa.

Muutama viikko takaperin sain tälläisen random-spämmin joltain turkkilaiselta tyypiltä. Sanoin nätisti, ettei kiinnosta (eikä silloin kiinnostanutkaan), mutta tyyppi oli sinnikäs ja lähestyi minua uudelleen viime viikon lopulla.

En muista, mitä Turkish kysyi, mutta jotenkin siihen oli vaan pakko vastata; se ei ollut mikään standardikysymys, vaan liittyi jotenkin filosofiaan (muistan aihepiirin, koska päähän sattui kun yritin muistella lukion filosofiankurssia vastausta hahmotellessani).

Ja siitä se sitten lähti.

Kai voi sanoa, että minulla on nyt…kirjekaveri? Paitsi että perinteisten kirjeiden asemesta juttelemme tietysti KIKin välityksellä.

Tyyppi on 26, (Edit: tyyppi onkin 23, ei 26 kuten ensin luulin) asuu jossain periferiassa pienehkössä kaupungissa Lounais-Turkissa eikä ole koskaan käynyt ulkomailla. Opiskelee englannin kieltä yliopistossa (mikä ei tule yllätyksenä, sillä tyypin sanavarasto on melkein laajempi kuin omani!) ja rakastaa lukemista, kirjoittamista ja filosofiaa.

Siinä on kuulkaa oma yleissivistys ollut kovalla koetuksella, kun aiheet vaihtelevat Also sprach Zarathustrasta Platonin luolavertauksiin yhdistettynä nykymaailman naiviuteen. Puhumattakaan, että olen hänen yksityinen tietotoimistonsa; ainakin viikonlopun aikana Turkissa oli aika nihkeää saada puolueetonta – tai ylipäätään minkäänlaista – tietoa siitä, mitä maassa on meneillään.

Mr. Mossad on ollut viime aikoina kovin kiireinen, joten saan purettua tekstittelyaddiktiotani Turkishin kanssa. Tyyppi on hauska, älykäs, haastava ja stimuloiva. Miksipä siis ei.

Eikä tietenkään haittaa, että Turkish on aika….no, hauskannäköinen. Ei sillä tavalla rasvalettikultakorurintakarvakomea (kaipa nekin joihinkin naisiin purevat), vaan tavallaan vakavannäköisesti ja vaatimattomasti komea; älykäs, pohtiva katse ja pitkäripsiset, ruskeat silmät. Ja parta. <3 

Sain eilen illalla videonpätkän; hän oli ollut perheensä kanssa rannalla. Videolla Turkish hyppää laiturilta veteen pää edellä sulavasti kuin delfiini; kuvaaja (siskonsa) nauraa heleästi, ja Turkishin ilmestyessä jälleen pinnalle, pyytää tätä vilkuttamaan. Minulle. Nimeltä mainittuna ja englanniksi.

Puuma on ilmeisesti päivän puheenaihe jossain päin Lounais-Turkkia. 

Edit: Kuvakaappaus poistettu Turkishin pyynnöstä. 

 

Suhteet Oma elämä

“You have such a beautiful pale skin”

Sitä on holvattu itseruskettavia, otettu maltillisesti aurinkoa ja talvisaikaan jopa köllitty säännöllisesti solariumissa, että olmius edes vähän katoaisi – ja mielestäni olen tässä todella hyvin onnistunutkin!

Jos vertaa esimerkiksi rintojen ja käsivarsien väriä, niin onhan siinä muutaman asteen vivahde; puhumattakaan siitä, että kesäisin saa aina siirtyä astetta tummempaan puuteriin, kun kasvot päivettyvät.

Ja sitten tulee Turkish ja toteaa, että ihailee minun kalpeata ihoani. …Suksi sinä kuule..!!

“This interracial dimension intrigues me.”

Minä en edes tiennyt/sisäistänyt/ajatellut, että me olemme eri rotua.

“Isn’t it pretty obvious…look at yourself. Pale skin, green eyes, blond hair…and now look at me. Brown eyes, black hair, thick black eyebrows…”

Turkissa – tai ainakin siellä päin, missä Turkish asuu, kuulemma ihannoidaan kalpea/vaaleaihoisia naisia. Kun “paikallinen tarjonta” on suhteellisen homogeenista; mustat hiukset, ruskeat silmät, tummahko iho.

Stereotypiassa “Etelän gigoloista”, jotka metsästävät Pohjoisen vaaleita neitoja, näyttäisi siis olevan jotain perää. Ainakin siis siinä mielessä, että vaaleus ja ihon kalvakkuus näyttävät siellä olevan suuressa huudossa. (Eipä silti, ei Turkish mikään gigolo ole; vaan introvertti kirjailijanverso, joka ärsyyntyy turhanpäiväisestä small-talkista ja machopuheista.)

Minä en ole koskaan käynyt Turkissa, enkä itseasiassa kokenut mitään hirveätä hinkua sinne koskaan mennäkään (koska liian kuuma ja turistirysiä – ehkäpä toinen stereotypia?). En siis tiedä oikeastaan mitään Turkin kulttuurista, tavoista tai perinteistä.

Mutta eilen tuli Too Much Information –hetki (TMI!), kun Turkish paljasti olevansa ympärileikattu, ja että leikkaus tehtiin hänen ollessaan yhdeksän vanha. Minä suhtauduin tähän faktaan (salaa) säälien, hän suurella ylpeydellä. Tapahtuma oli kuulemma videoitukin; ja on tärkeä riitti matkalla pojasta miehuuteen. Videota saatetaan katsella yhäkin perheen ja suvun voimin. (”Hei mitä tehtäis tänään?” ”Joo mä tiedän, katsotaan taas Turkishin ympärileikkausvideo!” ”Joo, jee, mä teen poppareita!”

Minun mielestäni tämä kuulosti pelkästään barbaariselta; mutta en toki tuonut julki mielipidettäni tarpeettomaan ja kivuliaaseen leikkaukseen. On melkeinpä paradoksaalista, että Turkishin mielestä se, että saunon ystävieni kanssa alasti, on todella shokeeraavaa.  

Samaan hengenvetoon minua toisaalta hävetti, että olin niin hetivalmis tuomitsemaan toiselle tärkeitä perinteitä. Äh, mutta kun… 

Mutta mielenkiintoista tämä meidän kahden kommunikointi toki on. Onko parempaa tapaa tutustua vieraisiin kulttuureihin, kuin törmätä sellaisten edustajiin ja puhua vapaasti kaikesta, tabuistakin?

Hauskinta tässä on se, että huolimatta ikä-, sukupuoli- ja kulttuurieroistamme, ajattelemme monesta asiasta niin samalla tavalla, ettei se koskaan lakkaa ällistyttämästä.

Paitsi että olemme tietysti perustavanlaatuisesti eri mieltä minun ihoni kalpeudesta. 

friends.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe