Rai rai rallia!

Huomenna on FIRMAN BILEET. Tänä vuonna pitkään salaisuutena pidetty kohde annettiin julki alkuviikosta (meidän perinne on, että annetaan vaan päivämäärä ja kysytään etukäteen, kuka voi tulla paikalle, ja varsinainen aktiviteetti paljastetaan vasta viime tipassa).

Ei kuulkaas mennä väkertämään joulukransseja vetoiseen liiteriin ei; tai laulamaan tiptappia tonttulakit vinossa ja kravatit otsalla – meikäläiset viettävät vauhdikkaan päivän moottoriradalla persiit Bemarin penkkiin liimautuneina.

Ohjelmassa on harjoitukset, aika-ajot ja viimein kisat.. Turha vissiin mainitakaan, että oletan tulevani maaliin viimeisenä; yritän kuitenkin unohtaa kilpailuviettini (ja sen, että olen huono häviäjä), ja vain nauttia.

Toisaalta olen tosin tottunut ajamaan kyseisellä automerkillä; onhan niitäkin meidän huushollissa ollut jo peräti neljä kappaletta (joista tosin yhden ajaa humpsautin ojaan, koska musta jää ja kiire töihin; Ykkösmies on tosin edelleen sitä mieltä, että tein sen tahallani, sillä olin jo pitkään mankunut uutta autoa).

Että ellei minusta enää lauantain jälkeen kuulu, olen luultavasti täräyttänyt Bemarin kallioon. Tai vielä todennäköisemmin ajanut koko radan tasaista kahtakymppiä ja vajonnut maan rakoon häpeästä.

Lupaan yrittää ottaa valokuvia, mikäli käteni eivät tärise kovin pahasti! 

I am the Stig. Tai sitten en.