Rakastajani biografia
Kenen kanssa se rouvasihminen nyt oikeastaan vehtaakaan? Minkälainen poika on ajanut naimisissa olevan naisen krooniseen haureuteen? Onko se sen arvoista?
Nörttipoikani on minua 12 vuotta nuorempi, reilu parikymppinen drop-out opiskelija (journalistiikkaa), sittemmin hanttihommissa siellä sun täällä, tällä hetkellä työtön. Asuu edelleen opiskelija-aikojensa solukämpässä kolmen kämppiksen kanssa; jonossa omaan asuntoon kuitenkin. Pitkä, yli 190-senttinen, ja laiha (en voi edes sanoa hoikka..). Silmälasit. Paksu tuuhea tummanruskea tukka, jota rakastan juoksuttaa sormieni lävitse. Erittäin älykäs ja sanavalmis, mutta selvä alisuoriutuja. Täydellinen tumpelo tee-se-itse-hommissa. Turhan tiedon mestari. Hieman kömpelö, sellainen joka saattaa aktin aikana vahingossa kolauttaa kallot yhteen.
Vanhin neljästä sisaruksesta, avioeroperheestä. Isä hakkasi vaimoaan ja lapsiaan ja poika vanhimpana otti yleensä pataansa sisarustensakin puolesta, meni väliin että nuoremmat säästyivät. Yllättäen väkivaltaan ei liittynyt alkoholia; ja kuten poika itsekin totesi, ‘ei äiti kusipään kanssa naimisiin mennyt’. Jotenkin vain kävi niin, että lapset eivät sopineet isälle. Hänestä tuli hermostunut, vetäytynyt ja vihainen, joka purkautui fyysisenä väkivaltana niin äitiin kuin vanhimpaan poikaansakin, jonka näsäviisastelulle isä ei verbaalisesti pärjännyt. Joten kun sanat eivät riittäneet, otettiin nyrkki avuksi. Vihdoin pojan ollessa teini-ikäinen äiti sai tarpeekseen ja pakkasi niin laukut kuin lapsetkin. Valitettavasti liian myöhään; poika ei vieläkään halua olla missään tekemisissä isänsä kanssa.
Parisuhdesaralla takana 7 vuoden suhde seksuaalisesti hyväksikäytetyn tytön kanssa (asialla tytön oma isä). Poikki meni viime vuoden lopulla, kun poika viimein kyllästyi siihen, että tyttö ei häneen pysty luottamaan eikä anna häntä koskettaa (siis missään muodossa). Rakasti kovasti, sydänjuuriaan myöten, mutta ymmärsi viimein että aikaa on annettu tarpeeksi ja nyt on aika luovuttaa, olla itsekäs ja ajatella myös omaa elämäänsä. Neitsyys siis meni vasta tämän vuoden puolella, ennen minua maannut kahden omanikäisensä naisen (tytön?) kanssa.
Uskomatonta muuten, miten hormoneja täynnä oleva nuorimies voikin olla noin kärsivällinen. Tässä rakkaustragediassa ei puhuta viikoista eikä edes kuukausista. (Oma ensimmäinen poikaystäväni lemppasi minut, kun en ‘ymmärtänyt antaa’ vaikka kimpassa oltiinkin oltu jo huikeat 3 viikkoa – tämä noin niinkuin vertailun vuoksi.) Tässä puhutaan VUOSISTA, vain kolmea vaille oman nykyisen parisuhteeni kestosta. Poika jaksoi odottaa, antaa aikaa ja rauhaa luottavaisena, että tyttö oppii vielä jonain päivänä luottamaan ja antaa koskettaa, tulla liki. Miten itsetuntoa murentavaa se onkaan ollut, kun vuodesta toiseen pelkkä hellä kosketus vailla mitään sen kummempia taka-ajatuksia on torjuttu; kun tyttö on kavahtanut kosketusetäisyyden ulkopuolelle silmissään paniikin kyyneleet, inhokin? Ja miten vaikea päätös on jättää rakastamansa ihminen, koska tajuaa että terapiasta huolimatta hirviöisänsä on pilannut ei vain hänen, mutta osittain myös pojan (ellei elämän, niin ainakin) nuoruuden? Miten kauan päätöstä on mietitty? Miten tuommoisen asian voi ylipäätään tuoda julki?
Haluaisin kertoa, että tyttö oli ymmärtäväinen ja että he erosivat sulassa sovussa. Näin ei valitettavasti ole. Tyttö syytti ja syyttää yhäkin poikaa elämänsä pilaamisesta. Ei halua nähdä tätä. Vihaa sydänjuuriaan myöten.
Motivaatio nykyiselle järjestelyllemme: haluaa laajentaa kokemuksiaan mutta ei halua vakituiseen (perinteiseen) parisuhteeseen; haluaa ottaa takaisin menetetyn ajan ja vihdoin nauttia seksistä ja toisen ihmisen läheisyydestä täysin rinnoin. Sopii minulle. En kaipaa mitään niin paljon kuin toisen ihmisen kosketusta, sitä läheisyyttä jotka vain rakastavaiset voivat saavuttaa. Haluan opettaa hänelle miltä tuntuu kun voi luottaa toiseen ihmiseen, kuinka voi antaa itsensä totaalisesti, omana itsenään. Nauttia toisen läheisyydestä, pyyhkiä pois menneisyys. Opettaa, että asioista voi puhua; että kosketus on kaunista. Tavallaan koen eheyttäväni tämän rikkinäisen pojan tähänastista maailmankuvaa, lisääväni värejä tähän asti vain eri harmaan sävyjä sisältäneeseen canvakseensa. Ja miten poika osaakin nauttia ja jaksaa hämmästellä miten hyvältä kahden ihmisen läheisyys voi tuntua… Jo se, että tunnen ja näen hänen nautintonsa, tuo oman nautintoni. Se hetki, kun poika lähes nyyhkyttäen takertuu minuun kasvoillaan euforinen hymy… En ole koskaan elämässäni halunnut antaa niin pyyteettömästi. Olen huomannut olevani kykenevä vihaamaan ihmisiä, joita en edes tunne: vihaan pojan isää, mutta vielä enemmän vihaan pojan ex-tyttöystävän isää. Kukaan ei ole ansainnut noin paskaa elämää, ja jaksan hämmästellä, miten kaiken sen negatiivisen keskeltä on kasvanut rehellinen, suoraselkäinen, vahvatahtoinen ja älykäs mies.
Olemme toisillemme uskollisia (niin paljon kuin se minun puoleltani on mahdollista), poika on sinkku eikä hänellä ole mitään tarvetta muihin partnereihin niin kauan kuin meidän ‘juttumme’ kestää. Ensimmäisellä kerralla käytimme kondomia, sen jälkeen poika kävi testeissä ja käytämme nyt pillereitä. Täysin varmahan tämä järjestely ei sukupuolitautien kannalta ole; mistä minä tiedän, mitä mieheni tekee ulkomaanmatkoillaan? Asiasta keskusteltuamme analysoimme riskin kuitenkin suhteellisen pieneksi, joten näillä eväillä nyt mennään. Säännölliset testit toimivat jonkinlaisena vakuutuksena. Eikä kotona muuten ole peitto heilunutkaan sitten…maaliskuun?
Ei, emme ole rakastuneita. Meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta. En koskaan voisi kuvitellakaan jättäväni aviomiestäni hänen takiaan. Suhteemme on pelkkä seksisuhde. Hän on rakastajani, minä olen innokkaan noviisini seksiopettaja.
Ja kyllä, se on sen arvoista.