Road trip: Morocco
Jännitin aluksi vähän ihan sikana vuokra-autolla liikkumista Marokossa semminkin kun olin niin pihi, etten vuokrannut autoon ei-standardina kuuluvaa navigaattoria (olisi maksanut sata euroa lisää, joka mun minibudjetilla tuntui liian isolta rahalta – koko kymmenen päivän auton vuokra kun oli lisävakuutuksineen vain 280 euroa). Kyllä kannattaa näissä vähemmän olennaisissa asioissa heittää heti säästövaihde päälle, jos tuntuu että elämässä ei ole muuten riittävästi jännitystä.
Katselin kotona Mapseistä että miten pääsen Marrakechin lentokentältä hotellille screenshottaillen koko prosessin – ja päädyin loppujen lopuksi lahjomaan autonvuokrausfirman nuoren miehen, joka luovutti autoni minulle, ajamaan minut ja autoni hotellille ja ottamaan taksin takaisin lentokentälle (lahjus kustansi noin kolme euroa). Samaan rahaan olisin muuten saanut pojasta myös seuraa iltamenoihin, mutta kiitin kauniisti ja kieltäydyin hymyillen.
Seuraavana aamuna Kitarapoika pölähti Marrakechiin yöjunalla kukonpierun aikaan ja söimme yhteisen hotelliaamiaisen ennen kuin oli aika aloittaa road trippimme kohti kolmensadan kilometrin päässä odottavaa muutaman yön ensimmäistä etappiamme.
Kolmesataa kilometriä ei kuulosta paljolta varsinkaan Suomen tiekuntoon ja moottoriteihin rinnastaen, mutta reitillämme tavalliset kuudenkympin ja maksimissaan kahdeksankympin alueet yhdistettyinä tietöihin ja mutkitteleviin vuoristoteihin takasivat sen, että kahden pysähdyksen strategialla matkassa meni noin kuutisen tuntia.
Jossain näköalapaikalla en tiedä missä, mutta kyltti sanoi että ollaan 2600 metrin korkeudella. Siellä tuuli aika haipakasti kuten mun hiuksista ehkä huomaa.
Opin jo varsin pian, että ajamisessa kannattaa ottaa riuska ja lievästi egoistinen asenne; ja että äänimerkin käyttö ei ole vain suositeltua, vaan peräti pakollista (ohitustilanteissa: paikalliset eivät katsele peileihin, jos niitä ajoneuvoissa edes on).
Ajoin loman aikana vajaan viikon verran Kitarapojan kanssa ja nelisen päivää yksin. Yksin länkkärinaisena ja ilman navigaattoria. Ilman mitään (omaan turvallisuuteen liittyviä) ongelmia. (Noilla haja-asutusalueilla ei tosin näkynyt muutenkaan kuin liskoja, joten ellei niitä nyt erikseen lähtenyt paijaamaan tai sen enemmälti nuolemaan niin oli kuin herran kukkarossa.)
Mitä niillä motareilla kun semihiekkateilläkin voi päästellä sataa, mikäli paikallisiin on uskominen. #rallia
Onnistuin tosin hajottamaan autoni reissun vähän yli puolivälissä (tai en minä sitä erikseen hajottanut, se vaan ei enää suostunut starttaamaan). Olin tietysti silloin jo teknisesti Saharan autiomaassa. Perus. Onneksi auto laukesi majapaikan pihaan, joten uuden auton saaminen vasta seuraavana päivänä ei tarkoittanut taivasalla nukkumista; jouduin tosin hakemaan menopelini taksilla 150km:n päästä, sillä olin kyseisenä ajankohtana aika keskellä ei mitään – mikä oli tietysti myös matkan kantava teema ja tarkoituskin.
Ajoitus oli siinä mielessä vähän onneton, että olisin tarvinnut autoa heittääkseni Kitarapojan lähimpään kaupunkiin, sillä hänen piti ehtiä illaksi Marrakechin yöjunaan voidakseen seuraavana aamuna mennä uusintatenttiin. Mutta ei hätiä mitiä, majapaikan omistaja heitti oman autonsa avaimet mulle ja lausahti lungisti, että elä pahemmin sitä sitten ruttaile. Ei huolinut edes bensarahaa, vaikka kyseessä oli kuitenkin tunnin ajomatka mutkin. (= Sinne ja takaisin.)
Mainittavan arvoista on, että lauennutta autoa myöhemmin hakemaan tullut hinausauto laukesi myös siihen samalle parkkipaikalle jyrkän rotkon ääreiselle kivipientareelle. Missä lie auton moottoreiden/akkujen Bermudan kolmiossa oltiin. Saatiin hinausauto tosin takaisin käyntiin työntämällä; kolme riuskaa marokkolaista miestä ei ollut tarpeeksi ison auton liikuttamiseen; vasta, kun allekirjoittanut suomineito liittyi remmiin, auto saatiin liikkeelle ja käyntiin.
(Kuvitelkaa tähän semmoinen tyypillinen suomiasenne; reippaasti vaan Marimekon kassi olalla tätimoonikamaisesti keikkuen siihen miesletkan jatkoksi tunikanhelmat hulmuten ja saman tien myös tilanteen liidaus olemattomalla ranskantaidoilla: un, deux, trois – aller!)
Vuoden Suurimman Tapahtuman (= kaksi henkilöautoa JA hinausauto samassa paikassa samaan aikaan) paikalle houkuttelemat kylänuorukaiset seurasivat tapahtumaa silmät kovina.
Olin reilun viikon aikana päätynyt noin kuudensadan kilometrin päähän Marrakechistä kaakkoon. Taitoin paluumatkan kahdessa etapissa ja yhdellä yöpymisellä yksin, edelleen ilman sitä navigaattoria. (Tässä vaiheessa olin jo onnistunut hankkimaan marokkolaisen sim-kortin, joten Whatsapp ja Facebook pitivät kotimaan läheisten näpit nitropurkeilta; harmi kyllä Interwebski jostain syystä ei suostunut toimimaan, joten en pystynyt käyttämään Mapseja navigointiin edelleenkään. Katsoin parhaaksi jakaa tämän informaatiopläjäyksen kotiväen kanssa vasta silmätysten. Mutsi oli saada slaagin.)
Edelleenkään tiedä missä olen. Jossain päin Marokkoa, olisko nuo Atlas-vuoret. #vuodenmatkaopas
Tienviittoja oli harvassa, ja menin periaatteella “suoraan kunnes toisin ilmoitetaan”. Pelitti ihan hyvin, paitsi että Marrakechissä arvoin ratkaisevassa liikenneympyrässä väärin, ja ajoin Medinaan enkä “toiseen suuntaan”. Siellä pukkasi vähän slummia, joten lukitsin varmuuden vuoksi ovet ja suljin ikkunat odotellessani auton mentävää reikää liikenne-, jalankulkija-, mopo-, polkupyörä-, aasi- ja vuohivirrassa.
Palasin krusiaaliin liikenneympyrään, valitsin “toiseen suuntaan” ja ajoin perstuntumalla lentokentälle. Pas de problème.
Uutta reissua pukkaa todennäköisesti jo syyskuussa. No sitten en ainakaan enää ota sitä navigaattoria (mitäpä sillä tekee, siitä vaan rattiin ja ajelemaan arpomaan), vaan ehkä muutaman kympin kalliimman lentokenttähotellin, niin ei tarvitse olla söyrinki persiin ympärillä keskustassa tai lahjoa viattomia mutta ilmeisen innokkaita nuoria autonvuokrausfirman miehiä.
Ai juu ja ostan lisää käsintehtyjä mattoja. Tällä kertaa mukaan mahtui vain kaksi pienehköä, käsimatkatavaroihin suunnattomalla ammattitaidolla rullattua ja runtattua yksilöä (joista maksoin yhteensä n. 40 euroa).
Mutta ennen kaikkea…en malta odottaa, että pääsen taas Kitarapojan lähelle <3
Kitarapoika vissiin tuuttasi tuohon jonkun filtterin – no menköön.