Sala-salarakas

Olen sunnuntaista eteenpäin käynyt jo kolmena yönä “salatapaamisessa” Ykkösmiehen ja Nörttipojan tietämättä.

Tutustuin poikaan kadulla; hän käveli vastaan ja katsoi perään. Minä katsoin takaisin, sillä poika oli nuori ja komea; hoikka, pitkä, vaaleat hiukset ja siniset silmät. Katseemme liimaantuivat toisiinsa, askeleemme hidastuivat; pysähdyimme ja poika pyörsi ympäri, tuli juttelemaan. Kaikki kävi niin luontevasti. Jatkoimme kävelyä käsi kädessä, juttelimme kuin vanhat ystävät. 

Menimme pojan kämpille – hän asuu hylätyn omakotitalon ullakolla, jonka on sisustanut hyvällä maulla. Harrastimme kiihkeää seksiä – yllättävän hyvää ventovierasseksiksi! Oli, kuin olisimme tunteneet toisemme aina; vartalomme löysivät tutun rytmin hapuilematta. Jälkeenpäin hän veti minut syliinsä ja suukotti vielä hiestä märkää otsaani.  Päätimme heti, että tätä on saatava lisää, niin usein kuin mahdollista.

Nyt, kolmen tapaamiskerran jälkeen olen ihan koukussa. Herään joka aamu pirteänä, hymyillen – ihan kuin poika vielä makaisi vierelläni minua syleillen.

Poikaa ei siis ole olemassa; tapasin hänet sunnuntaiyönä unessani. Ja havaitsin, että pystyn halutessani palaamaan hänen luokseen. “Hylätyn omakotitalon ullakon” sisustus ei muutu; paitsi jos itse muutan sitä jättämällä esimerkiksi korvakoruni yöpöydälleen. Voin ottaa ne seuraavalla kerralla mukaani, jos haluan. Poika on aina samannäköinen, tuoksuu samalta – eikä ole kukaan, jonka tunnen. Kasvonpiirteet ovat täysin oudot, mutta eivät muutu.

Saa nähdä kauanko tätä kestää, montako kertaa vielä palaan hänen luokseen. Heh, ainakin kiinnijäämisen riski on olematon. 

Onko teillä kokemuksia jatkounista?