Tapaus Sossupoika!

Paukuttelin henkseleitäni täällä viime perjantain treffeistä ja uudesta ihmistyypistä – sosiaalialalla työskentelevästä, empaattiselta ja sympaattiselta vaikuttavasta (Sossu)pojasta.

Treffit menivätkin ihanasti, seksi oli parasta ikinä, aika kului liian nopeasti, emmekä olisi millään

Totuushan on, että noita treffejä ei koskaan tullut. Ja minä en tajua vieläkään, että mitä hemmettiä oikein tapahtui.

Viestittelimme keskiviikkoaamuna ihan normaalisti; Sossupoika oli luvannut varmistaa tulonsa sataprosenttisesti tuona päivänä, ja kuuliaisesti varmistikin, odotti kuulemma tapaamistamme innolla. Vastasin asiaankuuluvalla riemulla, ja koskapa Sossupoika oli varovasti tiedustellut yöpymisen mahdollisuutta, kysyin, onko hänellä mitään erikoistoiveita aamiaisen suhteen, mikäli tilanne siihen menisi.

Sossupoika ei vastannut mitään. Enää ikinä.

Olen vielä tätäkin kirjoittaessani, että mitä v*ttua.

Jos tulee toisiin ajatuksiin, ei luulisi olevan hirveän iso homma siitä nätisti ilmoittaa edes yhdellä viestillä? Hän on kuitenkin – joulukuun lopusta asti – ollut se, joka on halunnut pitää yhteyttä; halunnut roikottaa tapaamisen mahdollisuutta löysähkössä hirressä, vaikka jossain vaiheessa tein hänelle täysin selväksi, että en uskalla luvata tapaamista.

Ja sitten, kun hän lopulta on saanut minut kuukauden vääntämisen jälkeen tapaamiseen suostuteltua (suurimmaksi osaksi siksi, että ajattelin kahden rakastajan samanaikaisuuden eliminoivan liian suuren kiintymyksen vain yhteen; eräänlaista tunteiden diversifiointia siis), hän katoaa.  Sanaakaan sanomatta.

Mitä v*ttua. Olen ihan oikeasti sanaton.

Minun päähäni ei kertakaikkiaan mahdu, miten jollain on häpyä tehdä tuommoista. Siis ihan aikuisten oikeasti (argh). 

On ihan sama, onko kyseinen ihminen tavattu pettäjäsivuilta vai baarista vai kirkon raamattupiiristä, jokaisella ihmisellä tulisi olla edes sen verran tapoja, että viitsisi kertoa, mikäli mieli on muuttunut. Jos pelkää viestiään seuraavaa paskamyrskyä pettymyksen verbaalista julkituomista toisen osapuolen toimesta, voi vaikka poistaa yhteystiedot ja blokata tyypin sovelluksestaan ilmoituksensa jälkeen; mutta että jättää toinen täysin tyhjän päälle?

Mutta kaikki eivät tietysti ajattele asioista samalla tavalla kuin minä. Kai on joillekin ihan ookoo vain häipyä kuvioista sen enempiä selittelemättä.

Empaattinen my ass.

Mutta jos oikein rehellisiä ollaan, ottamatta huomioon hyvien tapojen puutteesta johtuvaa lievähköä v*tutusta – harmittaako minua, että en päässyt perjantaina piehtaroimaan punkassa Sossupojan kanssa?

Ei. Minua ei harmita yhtään, ja sekös vasta paradoksaalisesti harmittaakin. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että alan kiintyä Puuseppään sen verran, että muut eivät kiinnosta. 

Perhanan perhana.