Treffit T:n kanssa
Valmistautuessani T:n tuloon huomasin yllätyksekseni, että minua jännitti samaan tapaan kuin “oikeille” treffeille mennessä; tällä kertaa kyseessä ei ollut Pettäjäsivuilta haaviin jäänyt tyyppi, jonka kanssa oli alusta alkaenkin selvää, että tapaaminen sujuisi seksin merkeissä. Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään täysin ventovieras, jota ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, ja jota ei tarvitsisi sen koommin nähdä, mikäli kemiat eivät kohtaisi.
Tällä kertaa kyseessä oli samalla kadulla asuva…noh, naapurin poika. Parhaillaan sinkkukin; sattuipa sopivasti.
Tajusin, että kaikki tähänastiset tapaamiset rakastajakandidaattien kanssa olivat menneet samalla kaavalla; halaus heti tavatessa, yleensä ainakin suukko, useimmiten ihan kunnon suudelmakin. Ja aina heti itse asiaan. Makuuhuone tuli vieraalle yleensä tutuksi ennen olohuonetta.
T soitti ovikelloa sovittuun aikaan ja astui peremmälle. En tiennyt, miten päin olisin ollut puhumattakaan siitä, että olisin uskaltanut kehokontaktiin asti; hetken vain seisoimme vastatusten hämärässä eteisessä, minä painoa hermostuneena jalalta toiselle siirrellen ja kädet hioten, itsekseni yllättävää epävarmuuttani harmitellen, kunnes T teki aloitteen ja ojensi hymyillen kätensä.
“Niin, en usko että meitä on koskaan muodollisesti esitelty toisillemme; olen T, hauska tutustua ihan näin kasvotustenkin!”
Muodollisesti esitelty. Missä vaiheessa sujahdin Downton Abbeyn hahmoksi?
Viittoilin T:n olohuoneeseen ja tarjosin juotavaa; huomasin ilokseni, että hän valitsi (laillani) kuivan valkoviinin. Istuimme kahdenistuttavalla sohvalla lähellä toisiamme (kuitenkaan koskettamatta), joimme viiniä ja juttelimme. T tuoksui kalliille, ranteessa oli Armanin logolla varustettu kello; hän oli pukeutunut siisteihin farkkuihin, kauluspaitaan ja ohueen v-aukkoiseen neulepuseroon. Tummat hiukset oli kammattu hiusvahan avulla muodikkaasti retrotyyliselle jakaukselle ja ne oli leikattu siististi (ja lähiaikoina). Vaaleanvihreät silmät katsoivat tutkivasti ja pitkään hyväntahtoinen tuike silmäkulmassa.
T oli erinomainen seuramies. Puhuimme matkustamisesta, aasialaisesta keittiöstä, katuruuasta, fine diningista, hyvistä viineistä, mallasviskeistä ja shampanjoista. Puhuimme onnettomasta naapurihengestämme, yhteisistä kavereistamme (ne naapurin pojat), työpaikoistamme ja kulttuurieroista. Tupakoimme samaa savukemerkkiä ja viinilasit tyhjenivät samaan tahtiin.
Oli ihan semmoinen olo kuin olisin ollut oikeasti treffeillä; kepeää flirttailua, kuplivaa naurua, ehkä hieman liian pitkiä katseita, kipinöitä, jopa sitä ihanaa epävarmuutta, kun ei oikein tiedä, että mihin treffit johtavat.
Kun kello oli reippaasti yli puolenyön, ja olimme vaivihkaa, muka sattumalta, lähentyneet sohvalla jo varovaiseen reisikosketukseen asti, T katsoi minua yhtäkkiä vinkeästi älykkäillä silmillään.
“Saanko tunnustaa jotain? Tunnen sinuun ihan älytöntä fyysistä vetovoimaa, mutta en oikein tiedä, miten minun tulisi tehdä aloite.“
Laskin käteni hänen reidelleen ja hymyilin, että taisit juuri sen tehdä; käteni lepäsi kevyesti reidellään ja jatkoimme keskustelua hetken, kunnes T nojautui – lähes kesken lauseen – hitaasti lähemmäksi ja suuteli minua pitkään, mutta varovasti, kuin kokeillen. Vastasin suudelmaan ja T uskaltautui tutkimaan sukkahousujen peittämiä reisiäni hameeni alta hivenen haparoiden, varoen olemasta liian päällekäyvä. Tärisin kauttaaltani; muutamien tuntien aikana kasvanut seksuaalinen jännitys oli saada minut hulluksi himosta.
Kun vetäydyimme suudelmasta, T hymyili hurmaavaa hymyään.
“Tästä olen haaveillut jo pitkään.“
Pääni sisällä käynnistyi riemuisa Snoopy-tanssi, mutta maltoin mieleni ja vain hymyilin kainosti, en tohtinut katsoa silmiin (ehkä minun täytyy lopettaa Downton Abbeyn katsominen); kysyin, vastasinko hänen odotuksiaan.
“Et – vaan ylitit ne.“
Tuntia myöhemmin polttelimme hengästyneinä savukkeita, ja minä tunnustin, että hänkin ylitti minun odotukseni. Ja vielä uudelleen saman yön aikana. Täydellinen fyysinen yhteensopivuus, jopa niin, että vähän satutti; mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. En muista, milloin olisin tuntenut viimeksi olevani niin…täynnä, ja se tuntui niin mielettömän mahtavalta, että teki mieli vikistä mielihyvästä. Ehkä vikisinkin.
Puoli viideltä – sen jälkeen kun olimme nukahtaa toistemme syliin – hän luikki kotiinsa; koko katu nukkui onneksi jo. Mikä draama lintukodossamme – naapurin poika ja rouva tuollai humputtelemassa! Ikäeroakin herranjumala kuusitoista vuotta! Ennenkuulumatonta! Saippuasarjaa livenä!
Ja – joko kaksi naapurin poikaa salaisine fantasioineen on tarpeeksi todistetta siitä, että jopa tällainen nelikymppinen hieman isompikokoinen nainenkin voi olla – ja onkin – nuoren miehen fantasian kohde? Toivottavasti, sillä useampia nuoria miehiä ei minun kadullani enää ole, haha.
Aiomme siis tavata jatkossakin. En sitten vissiin kuitenkaan ole kiintynyt Puuseppään niin kovasti, että voisin vastustaa näin lähellä asuvaa hurmuria, jonka saa periaattessa tilattua paikalle viiden minuutin varoitusajalla.
