Vuodenvaihteen kännivonkaukset

Tämä postaus olisi pitänyt luoda jo heti tammikuun alussa, mutta parempi kai myöhään, kuin ei milloinkaan? 

Uudenvuoden aatto on kännykälle aina kivaa aikaa. Kellon lähestyessä puoltayötä mobiilipuhelin piippaa enemmän muutaman tunnin aikana kuin yhteensä muuten koko vuonna. Uudenvuodentoivotuksia whatsappilla, tekstareilla (teknologiajunasta asemalle jääneet) ja Facebookissa.

“Hyvää Uutta Vuotta tyttöseni!”

Tuntematon numero, joten katsoin kiitoksen jälkeen parhaaksi kysellä whatsappailijan henkilöllisyyttä.

“Heh, sun täytyy lopettaa mun numeron poistaminen sun puhelimen muistista. Nörttipoika täällä.”

Hetken tauko, jonka aikana lähinnä katsoin puhelimen näyttöä sisäisesti kirkuen. Sitten seuraava viesti:

“Olisitpa nyt täällä.”

Kirkuminen oli edelleen sisäistä, sillä vietin iltaa Ykkösmiehen ja naapureitten kanssa. Ennen kuin ehdin päättää, mitä vastaisin, Facebookin PM-toiminto popsautti puhekuplan näytölle.

“Hyvää Uutta Vuotta kaunis!”

Öh. Ruokakaupan Poika. Vastasin, että samoin, ja kevensin hymiöllä. Puhekupla popsahti jälleen.

“Luuletko että voitaisiin tavata ensi vuoden puolella?”

Kirkuminen pään sisällä voimistui. Naapurin Poika yritti kurkkia ruudulleni paskahalvaukseni syytä. Hymyili minulle hieman epävarmasti.

Piip-piip. Nörttipoika.

“Anteeksi nyt että olen näin suorasanainen, oon vähän humalassa. Mutta mulla on sua ikävä, eikö me voitaisi taas nähdä?”

Pop-pops. Ruokakaupan Poika.

“En siis nyt puhu pelkästä kahvituokiosta…” Hymiö. Hymiö. Hymiö.

Kello löi keskiyötä. Naapurin Poika halasi. Ykkösmies halasi.

Piip-piip.

“Niin mä siis haluaisin aloittaa meidän suhteen uudelleen, ellet tajunnut. Mutta ei tarvitse vastata heti, mieti ihan rauhassa.”

Pop-pops.

“Että olisitko kiinnostunut? Vai olenko mä sulle liian nuori?”

Pistin puhelimen äänettömälle ja painuin ulos skumppalasi kourassa ilotulituksia katsomaan. Vastata ehtisi hyvin nukutun yön jälkeenkin.