Ykkössuhdeanalyysiä
Ykkösmiestä oikeasti pelottaa suhteemme seksittömyys. Koska hän pelkää, että tulen jättämään hänet sen takia, että peittoja heilutellaan vain paristi vuodessa.
Ollaanpa rehellisiä. Ellen olisi löytänyt Nörtti(tai mitä tahansa muuta)poikaa, oltaisiin varmasti jo niin pitkällä.
Päätöstä rakastajan ottamisesta ei tehty kevyesti – siihen tarvittiin pitkä tuskaisa harmaa kausi, varttia vaille masennus.
Minäkin näin kaiken ennen mustavalkoisena. Petettynä olin sitä mieltä että pettäminen on aina ja ehdottomasti väärin; minun maailmassani ei ollut harmaan sävyistä tietoakaan. Mutta silloin en vielä ollut löytänyt itseäni pattitilanteesta.
Jos voitaisiin jollain ihmepuntarilla mitata sitä, miten rankasti Ykkösmiehen maailma tulisi romahtamaan minun tekojeni myötävaikutuksesta ja toisessa kupissa olisi bloggaava ja rakastajansa gaalaankin asti raahaava puuma, ja toisessa rytkynsä pakkaava ja avioeropapereja allekirjoittava, veikkaan että kuppi kallistuisi jälkimmäiseen; olemme nimittäin puhuneet myös siitä, mitä haluamme omalta elämältämme ja eritoten siitä, kenen kanssa haluamme sen viettää.
Olisihan se romahdus joka tapauksessa, mutta nyt se kahdesta pahasta pienempi; olemme kuitenkin kummatkin sitä mieltä, että haluamme viettää loppuelämämme toistemme kanssa. Koska rakastamme toisiamme. Ei siis, koska meillä on yhteinen talo ja yhteiset aterimet; mielestäni koti on koti vasta, kun sen voi jakaa itselleen tärkeän ihmisen kanssa. Muut ovat vain taloja; enkä epäröisi hetkeäkään jättää kaikkea materiaa taakseni, jos suhteeni olisi huono. Enpä tekisi niin ensimmäistä kertaa (muuttaessani Ykkösmiehen paikkakunnalle mukanani tuli muutama matkalaukullinen vaatteita, 18-vuotiaana lahjaksi saatu Hobby Hallin astiasto ja viulu; koko minulle tärkeä omaisuuteni mahtui auton peräkonttiin ja tilaakin jäi vielä yli).
Entäpä jos saisin tietää, että Ykkösmiehellä on rakastajatar, ollut jo pitkän aikaa?
Mikä on yhdelle sallittua, se on toisellekin. Tosin minun olisi ehkä hieman vaikeampaa ymmärtää kyseistä ratkaisua; sehän ei olisi ollut välitön pakko kun kerran kotonakin olisi ollut tarjolla, mutta ei kelvannut. Ja etenkin, koska Ykkösmies on vakuutellut vakuuttelemisesta päästyäänkin, että syy ei ole minussa – mikä ei siis sinällään jätä juurikaan parantamisen varaa omassa persoonassa ja/tai fyysisessä olemuksessa. Olisikin joku syy minussa niin voisin muuttaa sen, tehdä funktiosta toimivamman. Sehän olisi ihan hemmetin helppoa.
Ja siltikin – mikäli Ykkösmies kokisi tarvitsevansa jotain muuta kuin mitä minä voin hänelle antaa, mikäli se tekisi hänet onnelliseksi – mikä minä olen häneltä mitään kieltämään. Ykkösmies ei ole minun omaisuuttani. Mikäli hän kaikesta huolimatta valitsee olla kanssani yhdessä, ehkä jopa elämämme loppuun asti, mitä se haittaa? Tärkeintä on molempien onnellisuus, sillä suhde toimii vain, mikäli molemmat ovat onnellisia.
Paradoksaalisesti Nörttipoika on itseasiassa parantanut minun suhdettani Ykkösmieheen (ja hänen suhdettaan minuun); se seksiä vinkuva ämmä vinkuu nykyään vähän hiljaisemmin ja harvemmin, ja antaa miehelle aikaa päästä yli mistä nyt sitten ikinä pitääkin yli päästä. Ykkösmies pelaa nyt lisäajalla, ja ilman Nörttipoikaa peli olisi ehkä vihelletty poikki jo kauan sitten.
Mikään lopullinen ratkaisuhan tämä ei tietenkään ole – ja Nörttipoikakin tiedostaa että olemme toistemme elämissä vain väliaikaisesti – mutta jos meinaa hukkua, pitää olla jotain joka pitää pinnalla kunnes apu ehtii paikalle.
