Koiruuksia
Kun olin 18 aloitin työskentelyn lukion ohella videovuokraamossa ja säästin rahaa omaa koiraa varten! Enkä mitä tahansa koiraa, vaan kiinanharjakoiraa Amerikasta varten. Kun rahat olivat kasassa niin ei muuta kuin ensimmäiselle ulkomaan matkalle rapakon taakse! Voi että mua jännitti!
Päädyin amerikasta hakemaan koirani tutun kasvattajan kautta. Ei ehkä helpoin tapa hankkia ensimmäinen koiranpentu, mutta minä en koskaan ole mennyt siitä mistä aita on matalin. Ja olihan se melkoinen kokemus ja hienoja muistoja jäänyt reissusta!
Ja niin saapui minun luokseni Kenai. Kenai sai nimensä Disneyn karhuveljeni Koda elokuvan mukaan, sillä siinä oli silloinen lempinäyttelijäni Joaquin Phoenix Kenai nimisen karhun äänenä. Itse animaatio oli vähän niin ja näin 😀
Kenai on ollut mun koko aikuisiän mukana. Ollaan koettu yhtä ja toista yhdessä, monta muuttoa, parisuhteita, iloja ja surua. Kentsu on aina ollut isossa osassa mun arkea ja sellainen tavallaan tukipiste joka pitää jalat maassa.
Manchesteriin muuttaessa kohtasin kamalan todellisuuden, en voi ottaa häntä mukaan! Kenai 10 vuoden iässä olisi aivan liian vanha uuteen maahan, mun pitkiin työpäiviin ja lentomatkaan. Pelkäsin että hän ei selviäisi lentomatkaa ruumassa.
Onneksi löysin hänelle uuden kodin tuttavani luota jossa hänestä pidetään hyvää huolta ja rakastetaan kaikkineen kummallisuuksineen. Täydellinen eläkekoti! Ikävä on ollut koko ajan kova, mutta onneksi pääsen katsomaan häntä ja kuulen kuulumisia. Kenai ja vauva eivät olisi sopineet yhteen lainkaan, kenai kun on lähes sokea nykyään. Eikä olisi ollut reilua sieltä uudesta rakastavasta kodista repiä toista pois, vain koska MÄ haluan.
Mun vika ilta Suomessa ja hyvästit Kenaille!
Mutta nyt vanha herra on meidän luona viikon hoidossa, ja kyynel tuli silmäkulmaan kun hän saapui hoitoon. Niin iloinen olin! Alkuun pelkäsin että miten Mini ja Kenai saman katon alle sopivat ja miten ulkoilu vaunujen ja koiran kanssa sujuvat. Ihan turhaan huolehdin, Kenaita ei juurikaan kiinnosta Mini. Kerran kävi haistelemassa ja totesi että nähty – ei kiinnosta yhtään! Lenkkeilykin sujuu, Kenai köpsyttelee nätisti vaunujen vieressä tai perässä.
Vähän olen hemmotellut vanhusta herkkujen muodossa , tietenkin!
Saa nähä kuinka mua käy itkettämään ensi viikolla kun kenai palaa takaisin kotiin. Onneksi perhe asuu vain n. 30 km päässä meistä!
-Laura