Kaukosuhteesta
Kyllähän mä varmaankin valehtelisin jos väittäisin, että elämä täällä on yhtä ruusuilla tanssimista päivästä toiseen. Koska sitä se ei missään nimessä ole. Uusi kaupunki, uusi työ, uusien ystävien löytäminen ja uusi maa tuntuvat ajoittain tosi vaikeilta yksin kohdattavaksi. Onneki niitä päiviä milloin tekisi vain mieli jäädä sänkyyn makaamaan ja kohdata kaikki uusi vasta huomenna ei ole joukkoon mahtunut vielä ihan mahdottoman paljoa, mutta edelleenkin, valehtelisin jos sanoisin etteikö niitäkin olisi koettu!
Yksi vaikeimmista asioista mikä tähän uuteen elämään on liittynyt on kaukosuhteeseen ryhtyminen. Nostan todellakin hattua niille jotka siihen ovat pystyneet pidempiä aikoja, jopa vuosia. Tätä minun kaukosuhdetta kun ei ole vielä kovin pitkään jatkunut (liian pitkään jos minulta kysytään!) ja tiedän että tämä ei ole pysyvä tila.
Kun on asunut toisen kanssa vuoden verran saman katon alla, on jo kerennyt tottumaan tiettyihin asioihin. Ja ärsyyntymään toisen tapoihin jne. Mutta jännittävästi ne ärsyttävät tavat onkin niitä joita nyt on eniten ikävä. Kuten sitä kuinka toinen kuorsaa välillä niin kovaa, että heräät siihen tai kuinka hän kaivaa aina sen läppärin sänkyyn iltaisin kun ollaan käymässä nukkumaan. Nyt maksaisin melkeimpä mitä vaan, että toinen olisi siinä vieressä se läppäri sylissä tai kuorsaamassa. Ja siitä, ettei joutuisi yksin käydä nukkumaan ja viimeinen asia mitä illalla katsoo olisi se oma rakas siinä vieressä eikä netflix tabletilta.
Tämän päivän teknologia onneksi mahdollistaa päivittäisen yhteydenpidon, onhan meillä whatsapp, facebook ja skype. Meillä on todettu whatsapp koettu toimivammaksi tavaksi pitää yhteyttä, puhelut ovat hyvälaatuisia ja ilmaisia! Joskus saattaa vierähtää parikin tuntia vain puhuessa puhelimessa! Ja se auttaa ikävään kyllä, mutta ei se poista sitä etteikö koti tuntuisi tyhjältä kun kotiin pääsee töistä. Ensimmäisten viikkojen aikana kotiin tullessa saatoin vain aloittaa puhumisen täällä yksin, koska en muistanut ettei toinen asukaan täällä. Samoin kuin ruokakaupassa ollessani alitajuisesti tai osittain tietoisestikin mietin niitä ruokia ja asioita joista toinen tykkää ja ne yleensä päätyvät ostoskoriini. Varmaankin siitä syystä olen syönyt paljon M:n lempiruokaa lasagnea täällä.. ;)
Olen välillä uskomattoman kateellinen työkaverilleni joka toi suomesta mukanaan puolisonsa. Kuinka ihanaa olisikaan jos täällä paikan päällä olisi se minulle kaikkein rakkain! Jonka kanssa voisi kaikki nämä uudet asiat kohdata ja jakaa.
Englannissa eletään kaksi tuntia suomea jäljessä, joka aiheuttaa minulle ajoittain arki-iltaisin mahdottoman ikävän. Sanot toiselle hyvää yötä puhelimessa ja koitat vielä muutamaksi tunniksi keksiä jotain tekemistä ennen kuin kello olisi jo niin paljon että voit mennä nukkumaan niin kyllä siinä väistämättä tulee ikävä. Ette edes usko kuinka monta imelää whatsapp viestiä olen juurikin noina tylsinä arki-iltoina lähettänyt ikävissäni! Eikä edes hävetä myöntää ;)
M on käynyt täällä kerran. Vietimme ihanan viikonlopun ja minua hieman jopa jännitti esitellä uusi kotini hänelle. Ja onko M muuttunut, tuleeko sanomaan tänne vain ettei kaukosuhde voisi toimia ja tunteeko enää samalla tavalla mua kohtaan kun aikaisemmin? Tunnenko minä samoin kuin aikaisemmin? Olihan edellinen näkeminen ollut viimeksi tammikuussa ja elettiin maaliskuuta siinä vaiheessa. Pelotti ehkä jopa!
Pelko hälveni samantien kun M astui terminaalista ulos ja syöksyin samantien oville vastaan halaamaan (ja pussaamaan tietty!). Olin kylläkin tehnyt päätöksen aiemmin, etten aio mennä noiden kaikkien läheisiään odottavien ihmisten tuijottaessa heti oville vastaan ja yritä leikkiä romanttista elokuvaa vaan odotan hetken. Hieno yritys, kaikki ne muut ihmiset katosivat mun miestä sillä hetkellä kun näin vain M:n. Aika imelää. Mutta turhaan huolehdin, ei M tullut lopettamaan kaukosuhdetta ja kyllä hän tunsi samoin kuin aiemmin. Samoin kuin minä – ellen jopa vahvemmin kuin aiemmin.
Viikonloppu kuitenkin meni aivan liian nopeasti ohi ja voi luoja kuinka vaikeaa se oli saattaa toinen ihanan viikonlopun jälkeen lentokentälle! Siitä itkusta ei meinannut tulla loppua muutamaan päivään vaikka tiesinkin, että kahden viikon päästä olisin menossa käymään suomessa.
Eikä ilman itkua selvitty pääsiäisreissusta suomeen. Kävimme perheeni luona pääsiäistä viettämässä kotkassa ja oli kyllä ihanaa että melkein koko komppania oli paikalla! Vanhinta siskoa kävin moikkaamassa matkalla lentokentälle, sillä hän perheineen ei päässyt kotkaan paikalle.
Onneksi lentokone takaisin Manchesteriin ei ollut täynnä ja sain istua penkkirivilläni yksin. Mikä oli hyvä asia, koska en ehkä ollut parhaimmalla juttu tuulella ja sain hyvin tilaa nukkua lennon aikana!
Mä voisin jaaritella parisuhteestani vaikka kuinka pitkään! Kaukosuhde ei ole aina helppoa, mutta se on takuulla kaiken sen vaivan ja ikävän arvoista! Me selvitään yhdessä tästä voittajina ja aika menee nopeasti eikä aikaakaan kun huomaan että asutaan taas saman katon alla, samassa maassa. Yhdessä.
