Lähde Lappeenrantaan…
.. humppa siellä soi…
Noh eihän siellä humppa kyllä soinut mutta niin vain Lappeenrantaan kävi tytön tie.
NWAS:n rekrytointitilaisuus oli määrä järjestää Lappeenrannassa Saimia AMK:n tiloissa. Epätietoisuus siitä, mitä tämä rekrytointitilaisuus pitäisi sisällään sekä siitä että pääseekö sinne kaikki vai kutsutaanko sinne erikseen vai mitä tapahtuu meinasi ajaa minut hermoraunioksi. Alunperin tilaisuuden piti olla syyskuun puolivälissä mutta viime tingassa se siirtyi muutamalla viikolla eteenpäin syyskuun loppuun. Olinkin jo kerenyt ihmetellä että eikö rekrytointia ole ollenkaan. Niihin aikoihin kun haastattelujen olisi pitänyt olla alunperin olla sain kutsun Lappeenrantaan haastatteluun. Edelleenkään en tiennyt mitä tämä rekrytointitilaisuus pitäisi sisällään, mutta ainakin päivämäärä olisi selvä.
Eipä siinä mitään muuta kuin vapaapäivää järjestämään töistä ja junalippujen varaamiseen. Minun haastatteluaikani olisi klo 13 ammattikorkeakoululla jonka sijainnista minulla ei ollut yhtikäs mitään hajua. Juna-aikatauluja selvittelin ja parhaimmaksi vaihtoehdoksi katsoin sellaisen joka olisi lappeenrannassa aamulla aikaisin eikä seuraavalla joka olisi saapunut määränpäähän siten, että aikaa siirtyä haastatteluun olisi vain 45 minuuttia. En todellakaan ole mikään maailman paras kaupunkisuunnistaja joten myöhästymisen riski olisi liian suuri.
Ja sitten se päivä koitti milloin tuli aika hypätä junaan ja suunnata kohti Lappeenrantaa. Edellisyön unet olivat jääneet vähäisiksi ja junamatka menikin puolihorroksessa. Perille päästyäni sain huomata , että Lappeenrannan keskusta aamuyhdeksältä ei ole kovinkaan vilkas ja löysin vain yhden kahvilan joka oli siihen aikaa auki. Lattea juodessa kulutin aikaa ja odotin että kaupat aukeavat.. Viihdytin itseäni katselemalla kuinka sinä aamuna avatun tokmannin eteen kerääntynyt jono vain kasvoi. Ja mitäkö ne ihmiset sitten jonottivat? Ilmaisia ämpäreitä tietenkin!
Hyvissä ajoissa hyppäsin keskustasta bussiin jonka määränpää oli ”Yliopisto” ja bongasinkin heti Ammattikorkeakoulun pääoven läheisyydestä NWAS:n infotiskin. Hörppäsin kahvin koulun kahvilassa, ja täyttämään esitietolomakkeita. Voin kertoa, että jännitti niin paljon ettei meinannut kirjoituksesta tulla mitään käsien tärinän vuoksi. Onneksi firman edustajat olivat erittäin mukavia ja ymmärsivät kyllä että hieman jännittävä tilanne nyt käsillä, .
Itse haastattelu oli kaksi osainen. Ensimmäisenä minut ohjattiin terveystarkastukseen, perusmittaukset ja näön tarkastus. Ei siis mitään lentäjien terveystarkastusta… Lisäksi piti täydentää potilas-case brittiläiselle sairaankuljetuskaavakkeelle… voin kertoa että hieman erilainen kaavake kuin mitä meillä täällä suomessa käytössä.. Sain ainakin omasta mielestä suoritettua tehtävän kohtuullisen hyvin.
Seuraava osio olikin sitten ihan aikuisten oikea työhaastattelu. Olin ihan varma että lausumiseni kuullostaisi ” helou aim laura änd aim veri nais..” tasoiselta, sillä niin paljon jännitti. Oikein mukavat henkilöt istuivat pöydän ääressä ja kyselivät ei niin helppoja kysymyksiä. Kysymykset mitä kysyttiin olivat sellaisia että en olisi suomeksikaan osannut ihan heti vastata. Eikä todellakaan ollut siis ihan helppoa vastata englanniksi vaikeisiin kysymyksiin kun tuntui että sanastoa joutui muutenkin jännityksen vuoksi hakemaan normaalia enemmän. Purskahdin nauruun kun haastattelijat lopuksi kiittivät ja sanoivat ”your english is very good” .
Haastattelun jälkeen minua kysyttiin voisinko minä toinen haastateltavana ollut henkilö antaa kommentin paikallislehteen, muutaman kysymyksen toimittaja kysyi ja halusi ottaa kuvan lehteen. Siinä se nyt on. Kyllä mä tunnen olevani julkkis nyt.
Nopeasti kävin Lappeenrannan keskustassa syömässä ja ei muuta kuin OnniBus:in kyytiin ja kotiin. Ja voin sanoa,että kun jännitys helpotti niin alkoi uni maistumaan. Melkein koko bussimatka kotiin menikin sikeitä vetäessä. Helpottunut tunne valtasi minut : Nyt se on ohi!