Näin minä ajattelin ennen kun mini saapui maailmaan. Päätin että minä en muutu sellaiseksi äidiksi jonka elämä pyörii vain perhekahviloiden ja lasten vaatteiden ympärillä. Älkää nyt käsittäkö väärin, siinä ei ole mitään väärää eikä vikaa. Tiedän monia ketkä ovat saaneet arvokasta vertaistukea perhekahviloista ja vauvatoiminnasta. Koin vaan että se ei ole minun juttu lainkaan, vertaistukea vauva-arkeen saan tarvittaessa naapurissa asuvalta samassa elämäntilanteessa olevalta kaveriltani tai sisaruksilta

Suuri apu minulle on ollut ystävät joilla ei ole pieniä lapsia tai lapsia ollenkaan, ja joille voin soittaa ja puhua ihan kaikesta muusta kuin Ministä. Tietenkin  he kuuntelevat ja pyrkivät auttamaan jos mulla on jotain Miniin liittyvää sydämelläni. Toisinaan sitä vaan kaipaa keskustelua toisen aikuisen  (joka ei ole oma puoliso) kanssa aikuisiin liittyvistä asioista. Ja nämä keskustelut ovat pitäneet ainakin minut järjissäni.

Mutta mitä tulee siihen, että muutuinko minä Minin myötä? No tottakai muutuin, sehän olisi aivan järjetöntä väittää jotain ihan muuta. Koen olevani se sama Laura kuin aikaisemminkin, paranneltu versio vain. Edelleen minulla on haaveena opiskelu, uralla eteneminen, matkustelu sekä edelleen minulla on samat mielipiteet ja ajatukset asioista kuin ennenkin.
Olen huomannut olevani paljon rauhallisempi, en tulistu enää niin herkästi ja olen oppinut pistämään toisen tarpeet omieni edelle. Olen armollisempi itselleni, yritän löytää pienistäkin hetkistä onnea eikä minulla ole kiire mihinkään (noin niinkuin kuvannollisesti), turha hötkyily on jäänyt pois.

Koen olevani huomattavasti  tasapainoisempi kuin ennen ja viihdyn nahoissani . Joten tervetuloa Laura 2.0! Pidän sinusta! 

-Laura