Vaivan arvoista

“Jos elämästä puuttuu merkitys, tee jotakin vaivalloista”

Näin alkoi Helsingin Sanomien artikkeli, jossa pohdittiin Ville-Juhani Sutisen kirjoittamaa “Vaivan arvoista” Finlandialla palkittua teosta ja sen sanomaa.

Luettuani Hesarin mielipidekirjoituksen, jäin pohtimaan, että tuo otsikko kyllä todellakin pitää paikkaansa. Yhteiskunta suosii helppoutta, mutta merkityksellisyyden tunteen löytää vasta, kun asioiden eteen on joutunut näkemään vaivaa.

Artikkeli, saati sitten Sutisen teos, eivät kumpikaan puhu lasten saannista, mutta väistämättä omat ajatukset halusivat soveltaa teoriaa henkilökohtaiseen tilanteeseeni. Raskaus ja äidiksi tuleminen on ollut heittämällä elämäni vaivalloisin, mutta samalla myöskin jo tähän asti merkityksellisin kokemus.

Olen joutunut luopumaan paljosta ja uhraamaan tälle kaikelle jossain määrin kehoni, mieleni ja vapauteni. Siitä huolimatta koen, etten ole ikinä eläessäni kokenut näin suurta kiintymystä ja merkityksellisyyden tunnetta jokaisessa kolotuksessa, pahoinvoinnissa ja loputtomassa väsymyksessä. – Ja vielä en ole edes kokenut vauvan syntymää. Odotan kokevani kaiken tämän vielä moninkertaisesti.

Siitä huolimatta, että raskaus on ollut heittämällä elämääni eniten koetellut ja ravisuttavin ajanjakso, en vaihtaisi siitä päivääkään, koska kaikella koetulla on itse koettua paljon suurempi päämäärä. Se tuntuu merkitykselliseltä.

 

 

Keskiviikko 25.1.2023

“Kaksi kiloa ja kasvaa mallikkaasti keskikäyrällä. Vettä on hyvin ja oikein terve poika siellä jumppailee”, lääkäri totesi ultran jäljiltä.

Odotin Lohjan äitiyspolin odotusaulassa, kun lääkäri ja pari opiskelijaa tulivat hakemaan minua sisätutkimukseen. “Ei kai haittaa, jos opiskelijat osallistuvat myös?” Totta puhuen raskauden myötä omasta kehosta on tullut yksi lääketieteellinen koeympäristö, joten eipä paljoa kiinnosta vaikka koko luokka olisi mukana seuraamassa tutkimuksia. Minulle tärkeintä on, että asiat tulee hoidettua ja onhan se samalla hyvä, että näistä käynneistä voi olla jotain muutakin hyötyä kuin vain oman mielenrauhan maksimoiminen.

Käynti hoitui oikein mukavasti, vaikka meinasinkin taas pyörtyä ultraukseen. Ilmeisesti vatsa painaa suurimpia verisuonia ja aiheuttaa samalla hieman pökertynyttä oloa. Ensimmäistä kertaa minulle tarjottiin toisen kyljen alle kartiotyynyä, jolloin sain hieman enemmän kylkiasennon. Se helpotti heti!

Huomasin päivitteleväni lääkärille, että taidan hieman suurennella oireitani. Olin tapaamassa lääkäriä harjoitussupistusten ja kipujen vuoksi, joita oli kestänyt jo monta viikkoa. Todellisuudessa kaikki on ollut koko raskauden ajan todella hyvin, eikä missään kokeissa ja testeissä ole koskaan löytynyt mitään, joka olisi antanut syytä huoleen. Taitaa vain olla niin, että toiset kokevat ilman selkeää syytä enemmän pahoinvointia ja kipuja kuin toiset.

Oli lohdullista kuulla, kun lääkäri totesi tekevänsä mielellään tutkimuksia, joissa todetaan asioiden olevan hyvin ja voi antaa äidille sen paljon kaivatun mielenrauhan. Ehkä minunkin vain tarvitsi taas kerran kuulla jonkun sanovan se, että kaikki on hyvin. Nyt voin rauhassa keskittyä nauttimaan loppuraskaudesta ja hieman lisätä arkiaktiivisuutta, kun ei tarvitse pelätä synnytyksen ennenaikaista käynnistymistä. Voin esimerkiksi keskittyä tekemään muuton loppuun.

Ihmettelin tätä ääneen ystävälleni tänään. Olen normaalisti kovin rento ja huoleton monissa tärkeissäkin asioissa, mutta jostain syystä raskaus ja sen aiheuttamien tuntemusten tulkitseminen on iskenyt minulla sellaiseen paikkaan, joka ei vain osaa kohauttaa asialle olkapäitään ja todeta “eiköhän tämä ole ihan normaalia”. Kaipaan varmisteluja. Ehkä kyse on siitä, että koko matka on antanut aivan uudet mittasuhteet sille, mikä on merkityksellistä.

Synnytyspelkokeskustelu

maanantai 30.1.2023

Neuvolassa kysyttiin joskus alkuraskaudesta: “Pelottaako synnytys?” Silloin sanoin, että: “Kyllä pelottaa.” En ollut tutustunut aiheeseen juuri ollenkaan ja käsitys tapahtumasta oli jotain, mikä sisälsi lähinnä verta ja suolen pätkiä. Hieman myötätuntoisesti naurahtaen neuvolan täti kirjoitti siltä istumalta minulle lähetteen synnytyspelkokeskusteluun.

Sype:n tarkoitus on antaa äidille mahdollisuus keskustella pelosta kätilön kanssa ja käydä tutustumassa synnytyssairaalaan etukäteen.

Aikaa tuosta alkuraskaudesta on kulunut ja olen sen jälkeen opiskellut synnyttämisestä paljon omatoimisesti. Ensimmäinen kirja, joka oikeastaan avasi silmäni synnyttämiselle täysin uudella tavalla oli Susanna Helinin “Peloton synnytys”. Sen myötä kuulin ensimmäistä kertaa, että synnyttäminen voi olla myös ihanaa. Mieleeni jäi erityisesti äänen käytön merkitys rentoutumisessa ja erilaiset tavat, joiden avulla kivun tunnetta voi lievittää luonnollisesti. Ensimmäistä kertaa heräsi ajatus, että haluaisin kokea mahdollisimman lääkkeettömän ja läsnäolevan synnytyksen, kun taas aikaisemmin lähinnä toivoin nukutusta, jossa vauva vain otettaisiin ulos ja minut herätettäisiin, kun kaikki on valmista.

Keskustelu kätilön kanssa eteni kuin mikä tahansa psykoterapeutin istunto:

“Mitä kuuluu?”

“Mitä ajattelet synnyttämisestä?”

“Mikä pelottaa?”

“Miksi se pelottaa?”

“Miksi kontrollin tuneteen menettäminen pelottaa?”

“Uskaltaisitko ajatella, että ensimmäistä kertaa elämässäsi voisit päästää irti kontrollista ja antaa meidän pitää sinusta huolta? Antautuisit täysin lapsenomaisesti hoivattavaksi ja luotat siihen, että me osaamme saattaa vauva turvallisesti maailmaan ja samalla pitää huolen siitä, että kaikki asiat pysyvät hallinnassa ja sinä olet turvassa. Uskaltaisitko antaa meidän kätilöiden ottaa ohjakset?

Noh, on sanomattakin selvää, että viimeistään tässä kohtaa istunto oli tuottanut tulosta ja kätilö joutui hakemaan minulle Nessu -paketin.

Kontrollin menettämisen pelko liittyy vahvasti turvattomuuden tunteeseen, jota varmasti moni meistä kokee näin uuden asian kynnyksellä. On vaikeaa luottaa prosessiin, joka on täysin vieras. On varmasti paljon myös yksilöstä kiinni kuinka asian kokee, mutta minä uskalsin vasta nyt ensimmäistä kertaa ajatella, että nämä ammattilaiset ovat siellä juuri sitä varten, että he huolehtivat minusta, jotta minun ei tarvitsisi pitää mitään lankoja käsissäni siitä hetkestä eteenpäin, kun saavun sairaalaan. Toiveenani on selvitä mahdollismman pitkälle ilman järeämpää kivunlievitystä, joten on todella keskeistä pystyä rentoutumaan. Oli siis äärimmäisen tärkeää kohdata tämä sisäinen ristiriita, joka tilanteessa olisi voinut helposti aktivoitua, jos en uskalla päästää irti kontrollista. On mahdotonta olla huolestunut ja rentoutunut samanaikaisesti. Jäi todella ihana ja kohdattu olo tästä keskustelusta.

Lopuksi keskustelimme vielä synnytystoiveista ja kivunlievityksestä. Kerroin toiveestani päästä altaaseen ja haluavani katsoa mihin saakka selviän ilman puudutteita. Edetä ikään kuin hetki kerrallaan ja katsoa, millaiseksi se tapahtumaketju muodostuu.

Tämän kuultuaan kätilö kysyi haluaisinko opetella synnytyslaulua. Synnytyslaulu on äänen avulla toteutettu rentoutustekniikka, joka on ainakin kätilön sanojen mukaan tehokkain kivunlievityskeino, jota hänellä on synnyttäjälle tarjolla, jos sitä vain on halukas kokeilemaan ja harjoittelemaan hieman etukäteen. Niinpä testailimme äänenkäytön vaikutuksia kehon rentoutumiseen ja laulua opiskelleena se tuntui kyllä todella luonnolliselta. Lyhyesti idea on rentouttaa leuka ja päästää matalaa pitkäkestoista rauhallista ääntää supistuksen aikana. Vokaalit “a” ja “o” tuntuvat minusta parhailta. Laittamalla kädet alavatsalle, voi tuntea kuinka vatsa rentoutuu ääntämisen aikana.

Kotiläksyksi tuli siis päivittäiset synnytyslauluharjoitukset 🙂

Tapaamisen lopuksi kiersimme vielä synnytysosaston. Kävimme seikkaperäisesti lävitse, mitä nappia tulee painaa, jos saapuu yöllä. Missä seisomme sillä välin, kun odotamme kätilöä ja missä järjestyksessä asiat alkavat edetä sairaalalle saavuttua. Näin pari erilaista synnytyssalia ja niiden laitteet. Kurkkasimme myös sektiosaliin ja perhehuoneisiin. Nähtyäni sen Lohjan kuuluisan allashuoneen, voin sanoa, että teen mitä vaan, että pääsen sinne synnyttämään. Synnytysaltaassa oli vaihtuvat värivalot ja katossa tähtitaivas kuin missäkin spassa konsanaan!

Koko tapaamisesta jäi kaiken kaikkiaan vain todella ihana tunne ja sellainen rauha, että kaikki tulee menemään ihan hyvin. <3

 

@maijamore

“Olen videokuvaaja ja pyöritämme yhdessä ystäväni kanssa pientä ja dynaamista videosisällöntuotantotoimistoa nimeltä Réveille Creative. Meidän töitä voi seurata Instagramissa @reveillecreative ja “Kuvauskeikka” -podcastia pääsee kuuntelemaan ilmaiseksi Spotifyssa.”