Perfektionismi vieraana

Vuosien jälkeen perfektionismi tuo kukkia käydessään ja muistaa kehua töitä

Se ei tuo kukkia käydessään kylässä, vaan muistaa aina kimpulla risuja. Piiskaa aina nilkoille, vaikka syytä olisi ollut silittää hellästi otsaa. Olen juuri aloittanut toisen vuoden terapian ja yksi sivupoluistani terapiassa kuuluu vuosia jo luonani asuttavalle perfektionismille, enää sitä kutsun vieraaksi en asukkaaksi. Perfektionismi ei ole ainoastaan paha asia, koska se on myöskin välillä eteenpäin vievä voima, ainakin työelämässä. Perfektionismi saa aikaan asioita ja näkee aika realistisesti mahdollisuudet. Jos perfektionismi oli ihminen niin se laskisi kaikesta prosenttuaaliset mahdollisuudet ja loisi kauhukuvia tulevaisuudesta. Siksi olen joutunut nyt potkimaan perfektionismin ovesta niskaperse-otteella ulos aika ajoin. 

Minulla perfektionismi nostaa päätään opiskelussa ja töitä tehdessä, ei varmasti kuulosta pahalta? Mutta perfektionismi asuin luonani 24/7, niin se uuvutti, koska prosenttuaalinen mahdollisuudet saada töitä alallani (kuvataidealalla) on minimaaliset ja alalla tulee olla paras! Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, jotta voisin perehtyä tarpeeksi hyvin kaikkeen kuvataiteeseen ja samalla tehdä kuvataidetta. Tottakai, tarkasti ja ilman taukoja, koko ajan syvällä intensiteetillä ja flow-aalloissa. Miksi terapiassa pitää jauhaa jostain perfektionismista? Koska sillä on laaja kaveripiiri, kuten paniikkikohtaukset ja masennus. Perfektionismin seurassa sinussa on aina parantamisen varaa. Se ei ymmärrä kehua ja kannustaa töitä tehdessä, vaan näkee lopullisen tuloksen tai työn, ja sekin on joka kerta huono. Kun vuosia kuuntelen tätä kotiani asuttavaa asukasta, en uskaltanut edes yrittää mitään. En aloittaa uusia harrastuksia, koska tiedostin sen, että en ole hyvä saatikka paras. Lopulta maalaaminen tai taiteen tekeminen vähentyi ja loppui, koska olin huono. Miksi turhaan kuluttaa paperia tai materiaalia huonoihin töihin? Alalla on ajatus siitä, että yksi kymmenestä työtä on hyvä. Nyt sitä ajatellen, pidän ajatusta lohdullisena ja eteenpäin vievänä. On ok mokata tai tehdä, ei kaiken tarvitsi olla priimaa. En sisäistänyt ajatusta pari vuotta sitten, koska olin vankasti sitä mieltä, että kaiken tuli olla hyviä tai täydellisiä töitä. 

Perfektionismilla on myöskin pelkoja. Se pelkää, että muut näkevät tämän heikkoudet ja huonommuuden. Aamusta iltaan se vertaa itseään muihin ja muiden tekemisiin. Itse vertasin omaa maalausjälkeäni Tove Janssonin musteella tehtyihin taideteoksiin. Olin tosin juuri vasta ostanut musteen, mutta jälken tuli olla samaa kuin Janssonin, joka oli tehnyt tekniikalla vuosikymmeniä, minä en ollut maalannut edes tunteja. Ei se perfektionismi välitä tuollaisista pienistä seikoista, se ei anna olla aloittelija alla kuin alla. Nyt kun perfektionismi on enää vieraana kodissani, olen pystynyt järjestämään näyttelyitä ja esittelemään töitäni. En ole niin julma itseäni kohtaan, vaan annan itselleni kehittyä ja mokata. Olen saattanut perfektionismin ja määrätietoisuuden kaveriksi, jotka saavat vain vierailla luonani. Olen asettanut heille vierailuajat, koska muuten helposti annan heille kaiken aikani ja lopulta väsyn ja paniikkikohtauksetkin tulevat. Määrätietoinen on ehkä hiukan mukavampi kaveri, joka saattaa päästä ystäväksi lähiaikoina.