Asettaudun tähän

Miksi aloitan blogin? En tiedä, mutta se on pyörinyt vimmatusti päässäni nyt viime aikoina. Oikeastaan jo viime kesästä lähtien blogi tuli pieneen päähäni. Suunnittelin otsikoita ja otsikoiden alle nasevia tekstejä. Hirveästi asioita ja kauniita virkkeitä, jopa kuvia tai piirroksia. Miksi tehdä blogi, kun sanat pomppivat muutenkin riviltä toiselle? Sivulauseet alkavat pilkuista, mutta pilkut ei löydä omalle paikalleen. Kaikkihan ne virheet löytävät, mutta nyt olen tullut itse siihen pisteeseen tai välimerkkiin, etten välitä. Ehkä minuun kuuluu väärät pilkut ja pisteet, hassut lauseet ja köykäiset virkkeet. Jänistin puolivuotta, mutta nyt olen tässä. 

Köykästen virkkeiden lisäksi rakastan taidetta, mutta viime vuosien sävyt ovat olleet tummia, syvän sinisiä.  Tätä sinisen sävyä löydät vain merenpohjasta. Pohjassa en nähnyt kuin syvän tummuuden. En nähnyt eteenpäin, mutta taaksepäin näin hyvinkin kirkkaasti, jopa väritetysti. Ei ollut kylmä eikä kuuma. Ei tuoksunut miltään, vaikka oli kevät. Keväällähän kaikki kukoistavat ja värit syövyttävät verkkokalvot silmistä, niin että talven harmaimpina päivinä silmäkulmasta pilkottaa  juuri puhjenneen koivunlehden sävy tuoden mieleen ihanan vuoden ajan. Sinä keväänä tartuin tummimpaan sävyyn mustaan musteeseen. Maalasin erilailla, vaikka olen maalannut vuosia. Rakastuin taas taiteeseen, siksi blogin nimistä löytyy DADA. Tuo hullunkurinen ismi, joka yllättää aina kun siihen kohtaa. Blogin alkuosan osaat varmaankin päätellä, mitä se tarkoittaa? Onneksi sen osuus minussa vaihtelee päivittäin, huomaamattomasta huomattavan suureen, joka pistää makaamaan lattialla. Miksi aloitin nyt, tänään keskiviikkona, blogin? En tiedä, ehkä näen tänään pohjalta jo hieman värejä.