Ei taiteen nimissä, Aku Louhimies

Lue kyseinen Ylen Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä: Hän alistaa ja nöyryyttää ihmisiä –artikkeli ajatuksen ja ajan kanssa.

https://yle.fi/uutiset/3-10115456

 

 

Istun kahvia juoden ja räkää yskien sohvalla, kun Yleltä tuli aamu-uutiset, jonka aihe sai minut siristämään silmiäni ja tarkentamaan katsettani TV-ruutuun. Uutinen oli lyhyt, mutta laajempi artikkeli löytyy Ylen sivuilta ja illalla on tulossa A-studiossa haastattelussa, jossa ovat muun muassa ohjaaja Aku Louhimies ja näyttelijä Matleena Kuusniemi. 

 

Pamela Tola, Jessica Grabowsky, Matleena Kuusniemi ja Pihla Viitala kertovat artikkelissa Aku Louhimiehen kanssa työskentelystä ja siihen liittyvistä ongelmista. Se, että kyseiset näyttelijät kertovat omilla kasvoillaan ja nimillään kohtaamistaan epäoikeudenmukaisuudesta vaatii valtavaa rohkeutta, koska riskittä he eivät kerro näitä asioita julki. Yksi riski on, etteivät kyseiset näyttelijät tule koskaan saamaan töitä suomalaisista elokuvatuotannoista. Onko riski otettava? 

 

Elokuvalalle hakeutuu satoja, jopa tuhansia ihmisiä vuosittain, hyvinkin nuoria ihmisen alkuja. Hakijat käyvät läpi uuvuttavat pääsykokeet ja suurin osa karsiutuu pääsykokeiden kautta. He, jotka pääsevät kouluun, ovat ”onnekkaita”, vaikka ovat tehneet vuosia töitä unelmiensa eteen. Kouluihin pääsee muutama prosentti hakijoista. Nämä hakijat ovat voineet hakea vuosia kouluun, ja välivuotena olla ns. hanttihommissa, kunnes pääsevät sisälle opinahjoon. Vapaa-aikanaan käyvät avoimen kursseja, katsovat klassikoita elokuvia ja ahmivat uusimmat teokset ensimmäisinä, jotta ensi vuonna nappaa ja ovet aukenevat kouluun. He tekevät mitä vain, jotta pääsevät unelmiensa ammattiin. Se, miksi nämä näyttelijät puhuvat vasta nyt, johtuu siitä, että he olivat nuoria aloittelijoita alalla ja pitävät näitä toimintatapoja hyväksyttyinä. Mitä vain, vuoksesi, elokuva. 

 

 

Näyttää hyvältä CV:ssä 

 

Näyttää hyvältä Cv:ssä, tuntuu pahalta mielessä.  Monesti ihmetellään, miksi joku ihminen kestää nöyryytystä tai vaikkapa työpaikkakiusaamista vuosia tai näissä tapauksissa elokuvatuotannon ajan? Yleensä ne eivät ala yht’äkkiä, vaan hiipivät hiljalleen nopeisiin hetkiin. Rajat ylittyvät, yksi kerrallaan, kuin varkain. Ups, taas yksi sivallus ja mitätöinti. Ehkä en osaakkaan tehdä tätä tai tuotakaan, koska siitäkin tuli kuittia. Hän ollut tällä alalla pidempään, joten hän varmasti tietää paremmin kuin minä, juuri tänne päässyt, onnekas. Olen kuin kisälli tai noviisi mestarin opissa, kuinka moni jäikään harmikseen nuolemaan näppejään. Pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen saamastaan työstä.

 

Aku Louhimiehen mukaan pelisäännöistä oltiin keskustelen sovittu ennen kuvauksia, ei kirjallisesti. Näyttelijät olivat Louhimiehen mukaan tienneet, mihin suostuivat. Ongelmana mielestäni on se, että työsuojeluvastuu on työnantajalla eli tuottajalle, kuten Helsinki-filmin pääomistaja Aleksi Bardy toteaa. Bardy lisää, että henkilökohtaisesti kaikilla esimiestehtävissä toimivilla kuten ohjaajalla on työsuojeluvastuu. Miten voidaan tehdä suullisia ”sopimuksia” tai ”pelisääntöjä”, joita tuottaja ei välttämättä tiedä tai voi todentaa jälkikäteen, kun tulee ristiriitoja tulkintoja ”pelisäännöistä”? Nuorella on vielä taakkanaan puhtaan valkoinen CV-paperi, joka tarvitsee kipeästi täydennystä, muttei henkisen tai fyysisen terveyden uhalla. Osalla näyttelijöillä on vielä siniset silmät uran alussa. Pihla Viitala muisteli haastattelussa, kuinka Louhimies uhkasi  leikata pois elokuvasta ja kyseenalaisti ammattitaitoa, toteamalla, kuinka Viitala nostaa palkkaa ”niin epäonnistuneesta työstä” . Kuvausryhmä ei saanut kuuleman mukaan symbatisoida heitä (Tolaa tai Viitalaa), kun voivat kuvausten aikana pahoin. Käsky -elokuvan kuvauksissa Pihla Viitala joutui Louhimiehen pakottamana pyytämään anteeksi työryhmältä epäaitoa näyttelemistään. Viitalan murtuminen tapahtui kameroiden kuvatessa. Louhimies toteaa, että itketyskeino oli sovittu Viitalan kanssa, mutta työryhmä ei tiennyt sopimuksesta. Viitala kiistää sopineensa itketyskeinosta. Sana sanaa vastaan ja jälleen suullisia sopimuksia. Voidaanko tehdä suullisia sopimuksia henkisen väkivallankäyttö metodisena keinona, joista ei tiedä kukaan muu kuin ohjaaja ja näyttelijä? Saadaanko parempaa taidetta, kun näyttelijä rikotaan ja rakennetaan uudelleen? 

 

Haastattelussa olleet naiset kertovat, että Louhimiehellä olleen tapana pyrkiä rikkomaan naisnäyttelijän itsetunto. He kertovat Louhimiehen työtapoihin kuuluu kuiskutella näyttelijöiden olevan surkeita, epäuskottavia tai rumia. Ohjatessaa ottaa esille luottamuksella jakaneet kipeitä kokemuksia ja henkilökohtaisia ongelmia. Sopimusneuvoteluissa hän on kuunteleva, lämmin ja imarteleva, mutta hetkessä saattaa kääntää näyttelijän heikkoudet häntä vastaan. Onko Louhimiehen elokuvat näyttelijöiden psykologinen testi, jonka läpäisee vain vahvat ja se vahvuus näkyy myöskin CV:n yhdessä rivissä, joka aukaisee portteja muihin elokuviin? Miksi vain nuoret naisnäyttelijät päätyvät hänen elokuviinsa, mutta eivät koskaan palaa hänen tuotantoonsa? Olisi mielenkiintoista kuulla muiden ohjaajien mielipiteitä tämän tapaisesta metodista ohjata näyttelijää parempiin suorituksiin. 

 

 

 

Sana eivät kiinnosta, vaan teot!

 

Mitä nyt, kun jälleen kerran tuodaan julki epäkohtia elokuva-alalla? Miten oppilaitokset, joissa alaa opiskellaan tulevat tekemään? Minusta ei riitä, että oppilaitoiksissa kurssien alussa vähän höpistää, että ”juu, tällainen uutinen tuli ja nyt puhutaan siitä 15 minuuttia ja sitten jatketaan muilla aiheilla. Hitto, kun tämäkin vie aikaa tältä tiukasti aikataulutelta kurssilta …”  Ei myöskään riitä, että koulujen facebook-sivuilla linkataan artikkeli ja saatetekstinä: ”Meillä ei hyväksytä tämänkaltaista…”. Haluaisin kuulla tai nähdä, mustaa valkoisena, kuinka muutetaan jo olleita käytänteitä koulutuksen avulla?Kuinka tulevat elokuvatuotannot tarttuvat epäkohtiin? Miten näkyvät konkreettisesti kuvauspaikalla? Pihla Viitalakin kertoi, ettei aloittelevana näyttelijänä ei tiennyt oikeuksistaan. Esimerkiksi hän mainitsee sen, että alastonkuvauspaikan sulkemista muilta kuin kuvaajalta, äänittäjältä ja vastanäyttelijältä. Pamela Tola taas nuorena näyttelijänä ei tiennyt intiimisuojista, eikä hänelle niitä tarjottu. Louhimies totesi, että Tolalle olisi nämä hankittu jos olisi pyytänyt. Omaan korvaan ja silmään särähtää sana improvisoitu seksikohtaus, jonka Tola mainitsee haastattelussa. Miten on mahdollista, että kuvauksissa tehdään tämän kaltaisia improvisoituja kohtauksia, kun kyseessä on juuri kahdenkympin ylittäneet näyttelijät? Kuinka vasta noviisinäyttelijä voi edes kieltäytyä tämänkaltaisesta kohtauksesta ilman, että on hankala vastarannan kiiski, taiteellisen visiontai jopa elokuvan pilaaja?  

 

 

Omat ehdotukseni: 

 

-Mitä koekuvauksissa saa tehdä? -> Koulutuksessa tulisi käsitellä vielä enemmän näyttelijän rajoja, valtaa, seksikohtauksia

– Salaisten ohjeiden rajojen vetämistä. (toisen näyttelijän riisuminen, alastomuus tai johdatella seksikohtaukseen.

– Jos käsikirjoituksessa lukee seksikohtaus, intiimisuojat kuvauspaikalle, ilman että näyttelijän tulee pyytää kyseisiä suojia ohjaajalta tai tuottajalta. 

– Ei suullisia sopimuksia ohjaajan kanssa, vaan kaikki kirjallisena (sis. alastomuus), jos jollakin työryhmän jäsenellä alkaa muisti rakoilla…

– Lait koskevat myöskin taiteellista alaa, kuten työsuojelu ja työntekijoiden fyysisen ja henkisen terveyden vaaliminen (työpaikkakiusaaminen). Elokuvatuotannoissa vastaako tuottaja ja ohjaaja, vaan pelkästään tuottaja näyttelijöiden työsuojelusta?

 

 

Mitä muita ehdotuksia tekisitte elokuvatuotantoon tai alan koulutukseen?

 

 

 

 

”Onneksi Pihla on vahva.” Pihla Viitalan, kenenkään näyttelijän tai kenenkään ei tarvitse olla tällälailla vahva. Ei taiteenkaan nimissä hyväksytä