Jääkarhut pussailevat

Pariskunta näyttää onnelliselta

Kävin viime viikolla Budapestin eläintarhassa. Aamulla ajattelin mennä kävelemään Kaupunginpuistoon ja ajattelin: ”nyt kun olen täällä, niin menenpäs käymään eläintarhassa.” Luin turisteille suunnatusta oppaasta, että paikassa on hieno sisääntulorakennus ja hieno mosaiikista koristeltu merimaailma. Eläintarhoja perustellaan sivistämällä ihmisiä ja suojelemalla uhanalaisia lajeja, ja kritisoidaan ihmisten viihdyttämisellä ja eläinten huonoilla oloilla. Oma tarkoitukseni oli tappaa aikaa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Aivan selkeää itsensä viihdyttämistä. En ajatellut yhtään sen enempää kuin, että ”ahaa edessäni on eläintarha, menenpäs käymään.” 

Olen viimeksi käynyt vuosi sitten perheeni ja kummipoikani kanssa Korkeasaaressa. Huomioni oli naulattuna kummipojassani, joka välillä koitti myydä käpyjä muille kävijöille ja välillä touhusi aivan omiaan. Toisin sanoen, eläimet olivat toissijainen asia koko retkellä. En muista eläinten kohtaamisista mitään. Kameran muistikortti täyttyi kymmenistä kuvista pienestä ihmispoikasesta. Korkeasaari on sinäänsä tuttu eläintarha, ja tuttuihin paikkoihin ei kiinnitä niin paljon huomiota kuin uusiin.

Viime viikon Budapestin eläintarhan eläimet tulen muistamaan varmasti loppu elämäni. Laitoin illalla ig-tililleni kuvan sarvikuonosta ja tekstinä: ”Hämmentävä eläintarhareissu.” Hämmentävä-sana kuvaa hyvin ”reissuani”. Aurinko paistoi ja oli 34 astetta lämmintä. Ensimmäiseksi päädyin katsomaan merileijonaa. Kävelin alas ramppia pitkin suuren lasi-ikkunan luokse, minne oli kerääntyneet perheet ja pariskunnat, ja lisäksi minä. Kaivoin järkkärin repustani ja ihailin, että onpas kaunis turkoosi sävy altaassa ja auringon säteet tekee altaan pohjalle kuvioita. Aloin kuvaamaan tyhjää allasta. Merileijona tuli esille ja ui ohitseni. Vau, hieno ja iso eläin! Kuvia ja lisää kuvia. Eri kuvakulmia ja sormi nopeammin liipasimella. Sitten istun paikoilleni ja katsoin vain tätä eläintä. Merileijona ui altaan reunoja pitkin koko ajan samaa reittiä. Aina kun merileijona ui lasin ohi, niin ihmiset iloitsivat. Naputtivat lasiin, että katsohan minua. Sitten jostain aivojeni muistisopukoista tuli esiin katsomani Blackfish-dokumentti (2013), jossa kerrotaan SeaWorldin miekkavalasnäytöksistä ja miekkavalaista. Isot eläimet pienissä altaissa -mantra jyskytti päässäni. Istun vielä hetken ja vain katsoin tätä altaan reunoja pitkin menevää eläintä. Kello neljältä on merileijona-show, jätän väliin. Kiilloitin hieman tummunutta sädekehääni päätöselläni.

Kävelin ramppia pitkin ylös ja siellä oli kaksi jääkarhua. Ulkona 34 astetta ja jääkarhut kävelee reunaa pitkin ja kuolaa. Yksi jääkarhuista nuolee jatkuvasti huuliaan. Ja sitten ne alkavat tekemään jotain ja otan kuvia hirveällä tahdilla. Kuvan voisi nimetä Jääkarhupariskunta pussailee ja laittaa kuvan eläintarhan esitteeseen. Kuva olisi myyvä, hieno kortti ja jääkarhuja inhimillistävä, kuin otos suoraan Disneyn elokuvasta. Rakastin lapsena Disneyn animaatioita, joissa oli eläimiä. Julkaisen kuvan illalla omassa facebookin albumissani ja lisäksi julkaisen kuvan tässäkin postauksessa. Ero näissä kahdessa julkaisussa on se, että tässä kerron kuvan taustan, mitä tapahtui ennen kuvanottamista. Tekeekö se kuvan julkaisemisesta yhtään sen ”parempaa” tai eettisempää? Onko kuva kannanotto eläintarhaneläinten oloista vai tukee ihmisten käsitystä eläimistä, nehän pussailee, joten he ovat onnellisia. Kliseisesti sanotaan, että valokuvalla on voimaa tai kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eli on totuus. Mutta kuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa, ja se tuntuu unohtuvan aina välillä ihmisiltä. Kuva on otettu kello 14:50 kuumimmassa paahteessa ja sulkija on räpsähtänyt 1/640 s nopeudella. Hetken jälkeen toinen jääkarhuista nousee ja jatkaa edestakaista kävelyä reunaa pitkin. Istun aloillani, katson eläimiä ja jatkan matkaani katsomaan muita eläimiä, kuten muutkin kävijät. 

Julkaistuani illalla kuvan sarvikuonosta ja tekstin: ”Hämmentävä eläintarhareissu”, saan tutulta kommentin, että he olivat käyneet eläintarhassa keväällä ja eläimet näyttivät onnellisilta ja niillä oli vauvoja. Otin kuvan jääkarhuista, jossa ne ovat onnelisen näköisiä, mutta ovatko ne onnellisia?  En ajatellut mitään kun menin eläintarhaan, mutta nyt mietin todenteolla. 

Kuvien muokkaus ja rajaukset – that’s the other story.