Luen täältä Unkarin suunnilta lähes päivittäin Helsingin Sanomat netistä, ja valitettavasti silmiin pomppasi artikkeli, jossa kerrotaan mielenterveysongelmien hankaloittaneen työelämää, terveydenhuoltoa ja lähipiirin suhteita. Artikkelissa nostetaan Veeran (nimi muutettu, koska ei halua tulla tunnistetuksi) kohtaamia ongelmia. Tuntuu todella inhottavalta lukea artikkelia, koska pinnalle nousee omia kokemuksia ja tuntemuksia työelämästä, kuten häpeä siitä, että CV:ssä on tällä hetkellä muutaman vuoden tyhjyys sairastumisen vuoksi. Vain muutaman päivän sijaisuuksia ripoiteltuna sinne ja tänne vuosille 2016-2018. Kuinka noloa on hakea tällaisella CV:llä töitä? Suuri epäonnistumisen tunne, kun vointi romahtaa tai huononee työjakson aikana, ja tätä häpeälistaa voisi jatkaa loputtomiin. 

”Kustannuksia ei karsita tehokkaasti pyrkimällä eroon mielenterveyden ongelmista kärsivistä työntekijöistä vaan panostamalla ongelmien ehkäisyyn, niiden varhaiseen havaitsemiseen ja nopeaan avunsaantiin.” 

Alasta riippuen myöskin työnantajat- ja työntekijät suhtautuvat sairaspoissaoloihin eri tavoilla. Minulla itselläni on kokemusta kahdelta eri alalta, eli vähittäiskaupan- ja opetusalalta. Vähittäiskaupanalalla puhelimen päässä oli aina tiuskiva ”pomo”, joka sai aina olon tuntemaan syylliseksi, kun oli sairaslomalla.  Ensimmäinen oletus on saikuttaminen. ”Ai, sä oot oikeasti kipeänä!”, kun ääni käheänä soittaa työnanatajalle menevänsä työterveyteen flunssan vuoksi, vaikka olisi mahdollista kolme päivää olla ilman lääkärintodistusta, mutta…No. Työnantaja saattaa tehdä oman diagnoosin pelkän puhelinkeskustelun perusteella. Masennus ei välttämättä kuulu äänestä. Fyysinen sairaus otetiin helpommin vastaan siellä, varsinkin jos se oli näkyvää sorttia esim. työstä johtuva rannerikko tukisiteineen. Työterveyskin oli törkeän flunssan kanssa sitä, että siellä sai joka päivä käydä, koska lääkäri kirjoitti aina päivän sairasloman. En voisi kuvitellakaan, mitä tapahtuisi työpaikassa, kun kertoisi mielenterveysongelmasta tai -sairaudesta, jos pelkästään fyysisestäkin sairaudesta voi työnantaja syyllistää työntekijää? Opetusalan sijaisuudessa sain aivan järkyttävän flunssan ja aloin voida päivällä huonosti.”Sinä olet tärkeä meille, mutta me pärjäämme. Tervehdy rauhassa!” , sanoi rehtori. Voisinko kertoa opetusalalla mielenterveysongelmistani? Ehkä, mutten enää kerro sijaisuuksista vastaajalle henkilölle. 

”Työt loppuivat kuin seinään, kun työnantaja kuuli masennuksestani.”

OSA HS:n lukijoista kokee, että mielenterveysperustainen sairauspoissaolo on ollut syy työsuhteen purkamiseen tai määräaikaisuuksien katkeamiseen.

 

Saatoin minäkin tehdä suuren virheen, kun julkaisin mielenterveyskuukauden ja kunniaksi julkisen facebook-päivityksen, jossa kerroin rehellisesti omasta sairastumisestani ja mielen ongelmista. Sain viesteissä tutuilta kiitosta kirjoittaessani tärkeästä asiasta. Tähän liittyy pienoinen ongelma, kun työnanatajathan ovat hyvin kiinnostuneita tulevien työntekijöiden facebook-sivuista ja muista sosiaalisen median sisällöistä profiloidessa työnhakijaa. Tulisiko minun muuttaa salaiseksi tai jopa poistaa julkaisu, jossa kerron tarkasti romahduksestani ja masennuksestani? Helsingin Sanomien artikkelin mukaan, osan työntekijöiden määräaikaisuuksia ei ole jaksettu masennusdiagnoosin kuulessaan. Itse olen ollut turhankin rehellinen eräässä tekstiviestissä, kun minua pyydettiin opettajasijaiseksi, ja kerroin olevani sairaslomalla noin kaksi viikkoa masennuksen vuoksi. En saanut siitä koulusta enää sijaisuuspyyntöjä. Se oli sellainen virhe, joka vieläkin nipistää rintakehästä.

Toinen myöskin mielenterveysongelmaisia koskettava asia on vakuutukset, joista Veerakin kertoo haastattelussa.

Tulevaisuudessa Veera haluaisi työskennellä vaativissa tehtävissä, matkustella ja mahdollisesti asua ulkomailla. Hän pelkää, että yksittäinenkin psykologikäynti voisi vaikeuttaa tätä.

”En ole halunnut ottaa riskiä, että käynti pomppaisi esiin myöhemmin ja nollaisi vuosien työn ja sinnittelyn. Yhden vanhan masennusjakson saan ehkä selitettyä, useampaa tuskin.”  

Toivoisin, että vakuutusyhtiöitä haastateltaisiin liiittyen vakuutusehtoihin. Kuulostaa todella vanhanaikaisilta vakuutusyhtiöiltä, kun heillä on tämänkaltasia ehtoja, ja lisäksi heidän toimintatavat pitävät yllä mielenterveysongelmaisten stigmaa. Tarkoittaako tämä esimerkiksi minun tapauksessa, etten saisi sairasvakuutusta Yhdysvaltoihin, jos saisin pidemmän residenssijakson sinne? Onko tämä todellista, että vasta yli 35 -vuotiaana saisin vakuutuksen, vaikka tulevana vuonna saisin töitä rapakon takaa? Tuntuu todella epäreilulta, kun on pyrkinyt hoitamaan itseään, niin siitä rangaistaan. Minun tapauksessani tulen käymään vielä ainakin kaksi vuotta lääkärillä liittyen mielenterveysongelmiin, joten 7 VUODEN PÄÄSTÄ SAISIN VAKUUTUKSEN! Muutenkin sairastuneilla on suuri kynnys mennä hakemaan itselleen apua tai aloittaa mielialalääkitys (itselläni meni kaksi viikkoa miettiessäni ensimmäisen tabletin nielaisemista), niin tällailla vuosien päästä evätään mahdollisuuksia esimerkiksi työllistää itsensä. Jotenkin tuntuu vielä todella epäoikeudenmukaiselta tämä käytäntö, koska mielenterveysongelmat voivat saada alkunsa esimerkiksi lapsuuden tai nuoruuden traumoista, joissa itse on ollut kohteena, ja vuosien tai vuosikymmenien päästä mieli hajoaa.   

Pystyykö tätä vakuutuskäytäntöä muuttamaan, jos ihmiset alkaisivat äänestämään jaloillaan? Onko olemassa edes yhtään vakuutusyhtiötä Suomessa, jolta voisi saada esimerkiksi  sairauskuluvakuutuksen, henkivakuutuksen ja jatkuva tai pidennetty matkavakuutuksen, jos on ollut mielenterveysongelmia? Kait se on kilpailutettava omakin kotivakuutus ja matkavakuutus ensi kerralla, ja siirrettävä rahani sellaiselle yhtiölle, joka ei ylläpidä mielenterveysongelmaisten stigmaa. Rakas työnanatajani tai vakuutusyhtiöni, mielenterveysongelma ei ole välttämättä ihmisen pysyvä tila.

Helsingin Sanomien artikkeli
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005780480.html