Muutama päivä Budapestissä -minun luultiin kuolleen

ep3kz7vspkuqi15ld5iiq_thumb_12a2.jpg

Budapest Unkarin kansallisgallerian tasanteelta

Olen ollut Budapestissä nyt neljä kokonaista päivää ja minun luultiin kuolleen. Tulin residenssiin tiistaina yöaikaan ja suuntasin täydessä taksibussissa kohti uutta kaupunkia. Sähköpostilla sain tarkat ohjeet, kuinka saapuisin residenssi-isännän asunnon ovelle ja siitä yhtä matkaan menisimme residenssiasuntoon. Asunto on seitsemännessä kerroksessa, eikä tietenkään hissiä. Yli 20 kiloa matkatavaraa portaikossa saa aika nopeasti hienpintaan,  varsinkin kun Budapestissä on yölläkin lämpötila reippaasti yli 20 astetta. Residenssiasuntoa on upea! Nopeasti yöllä sain ohjeita ilmastoinnista, kaasuhellasta ja muusta arkeen liittyvistä asioista. Yksi lamppu ei toiminut ja residenssi-isäntä sanoi tulevansa korjaamaan lampun seuraavan päivän aikana. Yksi asia saattoi häneltä unohtua sanoa, koska perjantaina alkoi puhelin soimaan. Olin kiertelemässä kauppakeskuksessa ja katsoin puhelinta, että taas ne puhelinmyyjät alkavat riivaamaan. Kiertelin rauhassa kauppakeskuksen ja koitin suunnistaa synagogaa. Hiljaa valuin synagogaan, kiersin museon ja kävin selosteltun kierroksen.

Asunnolle saavuin neljän jälkeen ja postiluukusta oli tipahtanut lappu vapisevalla käsialla: ”Dear xxxx, Please call me back urgently! I’m afraid what is with You!” Soitin välittömästi residenssi-isännälle ja hän melkein itkien sanoi, että luuli minun kuolleen ja oli juuri lähtössä poliisiasemalle tekemään ilmoitusta minusta. Kuulemma Budapestissä on ulkomaalaisten turvatonta olla ja kaupungissa on paljon tappajia. Se yksi asia, jonka hän unohti kertoa yöllä oli, että minun tulisi olla häneen yhteydessä. Olen nyt tämän neljän päivän aikana joka aamu pinkassut kiertelemään nähtävyyksiä ja saapunut asunnot vasta illalla, joten siksi en ole myöskään avannut ovea hännelle pimpotuksiin. Kymmenen minuuttia kestävän puhelun aikana kerkesin useasti todistelemaan kaiken olevan kunnossa ja minulle ei ole sattunut yhtään mitään. Ensimmäinen residenssijakso ja vielä opetellaan tavoille. Tämä yhteydenpitokin saattaa olla myöskin sanomaton sääntö, jonka olisi voinut keltanokalle mainita. Outoa, näin 29 -vuotiaana ja yksin asuvana, ilmoitella menoistaa. No, olen elossa ja kunnossa. 

 

ykj6rpvrtgmhbaeznfdwg_thumb_1348.jpg

Kotikulmilla

unadjustednonraw_thumb_1387.jpg

Residenssiasuntoni Budapestissä

 

 

 

 

 

 

Kulttuuri Matkat Suosittelen Työ

Lähtö taiteilijaresidenssiin

 

_mg_6733.jpg

Muutaman päivän päästä olisi lähtö taiteilijaresidenssiin Budapestiin. Hiljalleen kämppään ilmestyy erilaisia kasoja vaatteille, tärkeät paperit -kasa hyllyn päälle ja itse taiteilijatarvikkeet lojuu epämääräisenä röykkiönä työpöydällä. Nyt pitäisi olla suunnilleen tiedossa, mitä tulee tulevan kuukauden aikana tekemään? Ehkä maalauksia uusilla venäläisillä vesiväreillä, tai sittenkin mustalla musteella? Ihana residenssikaupunki tarjoaa minulle ja muillekin residenssitaiteilijoille materiaaliedun, eli summan, jolla voi ostaa tarvikkeita. Ah, ihanaa! Googlasin, että Unkari on noin 40% halvempi kuin Suomi. Pitäisi pistää ylös muutamia taidetarvikeliikkeitä muistikirjaan, ettei tarvitse olla ihan uunona turisti-infossa. Olen sentään tallentanut Budapestin metrokartan ja ensimmäisen aamun tehtävänä onkin ostaa kuukauslippu julkisiin, ja se maksaa vain n. 30€.

Aikaisemmin viikolla kävin verotoimistossa hakemassa Certificate of fiscal residence -paperin, ja meenas hätä iskeä ennen kuin pääsin itse asiointitiskille. Siitä on muutama vuosi aikaa, kun kävin verotoimistossa ja nykyään siellä henkilökuntaa opastamassa, mille tiskille jonottaa. No, kyseinen henkilö oli sitä mieltä, ettei kyseistä paperia saa Verotoimistosta. Päässä soi jo vittusaatanat ja pakko soittaa hätäpuhelu meidän taiteilijaseuran jäsenelle, joka oli ollut siellä aikaisemmin kesällä. Tämä lomake tulostui tiskillä alle 2 minuutissa, ja tulihan sitten vuoden 2016 verotiedotkin tulostettua englanniksi samalla. Toivottavasti nyt kaikki paperit ovat onnellisesti muovitaskussaan. 

Jee, jännitys nousee ja unet vähenee! Siitä tulikin mieleen, että pitää huomenna käydä apteekissa käydä hakemassa englannin kielinen lappunen reseptilääkkeistä. Mitäköhän muuta mun piti muistaa…

 

Kertokaan ihmeessä Budapestiin tai Unkariin liittyviä vinkkejä tai linkkejä!

 

 _mg_6740.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Matkat Työ