TT-päivä ja Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

ngeyzakrz6zk23ssvgfqg_thumb_1260.jpg

Ristin aikoja sitten oman terapiapäivän TT-päiväksi, jolloin käyn samalla jossain kivassa ja kauniissa paikka, kuten galleriassa tai museossa. TT-päiväni, eli terapia ja taide -päivänä, palkitsen itseni siitä, että olen päässyt liikkeelle ja terapia kun ei aina ole niin mukavaa, niin saan samalle päivälle muutakin ajateltavaa kuin omat murheeni ja asiani. Vuoden sisällä mukaani on tullut järkkärini, joka on auttanut viemään ajatuksia pois terapiasta paremmin kuin pelkästään katselu. Tekeminen, oleminen, ihmettely ja itsensä palkitseminen on ollut pelastukseni terapiapäivinäni. 

 

Tänä torstaina kävin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkopihalla katsomassa kukkatarjontaa. Viime vuonna kävin ulkopuutarhassa elokuussa ja ihastuin ikihyviksi. Tuntui kuin aivot olisivat räjähtäneet kukkien väreistä ja ihanista istutusideoista. Yksi ideoista oli istuttaa kasvimaalle purppuran väristä lehtikaalia, ihan vain siksi, että ne oli kasvitieteellisessä puutarhassa hienon näköisiä. Tänä vuonna ulkopuutarhassa ihastuin näihin kauniin oransseihin ja keltasiin kukkiin, ja niiden kanssa olleisiin yhdistelmiin. Ajatukset omista asioista hälvenivät ainakin hiukan, kun katseli rauhassa väriloistoa, välillä myöskin linssin läpi. Käyn talvella lonkerokelillä kasvitieteellisessä puutarhan sisäpuutarhassa nauttimassa taas vihreän moninaisista sävyistä ja ihanasta lämmöstä. Ulkopuutarhan yksi parhaimmista puolista on, että sinne on helppo mennä ja se on ilmainen. Mielenterveyskuntoutujalla ei ole taskut pullollaan rahaa, joten paikassa tulee vierailtua useastikin kevään ja kesän aikana, ihan myöskin ohikulkumatkalla. 

 

Siinä teillekin muutama kukkanen!

 

unadjustednonraw_thumb_1250.jpgunadjustednonraw_thumb_1275.jpgunadjustednonraw_thumb_1255.jpgzaxnwdntg23qk8s2mtca_thumb_127a.jpgunadjustednonraw_thumb_126c.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen

Rakkaudella ja paskalla

ikzuq4djrz6te5pqx1hjw_thumb_11a8.jpg

fullsizerender_0.jpg

Toukokuun alussa alkoi tämä puhdetyö kasvimaalla ja nyt heinäkuun lopussa päästään keräämään satoa kunnolla! Aikaisemmin ollaan saatu kerättyä salaatteja ja yrttejä, mutta nyt päästään käsiksi 20 senttisiin, pitkulaisiin ja silmän räpäyksessä kasvaviin kesäkurpitsoihin. Huomasin äsken, että Satokalenteri on lanseerannut #kesäkurpitsatalkoot, kun nyt on paras kesäkurpitsasesonki, joten hintalapuissa numerot pienenevät ja kurpitsaa alkaa notkua kauppojen hyllyt täydeltä siihen malliin, että pelkona on vihannesten homehtuminen. 

 

Tässä tulee itselleni hoppu säilöä kesäkurpitsoja, kun olen lähdössä tiistaina kuukauden kestävälle taiteilijaresidenssijaksolle Budapestiin. Yksi kurpitsa on tuhottu sosekeittoon ja nyt illalla on aikaa etsiä hyviä reseptejä ruokiin, jotka voi pakastaa. Jos tiedät jotain huippuja kesäkurpitsareseptejä, laitahan kommentteihin! Rakkaudella ja paskalla (Biolan Luonnonlannoite) ovat kasvaneet muutkin kuin kesäkurpitsat, kuvat kertokoot puolestaan! Urakan alkuvaiheessa olin sitä mieltä, että tuskin saadaan mitään tänä vuonna kasvimaalta, mutta onneksi olen todella väärässä.

 

 

 

unadjustednonraw_thumb_11ba.jpg

 

 

 

yvz9tjxsdvgutxmmtkbq_thumb_11af.jpg

 

g8hvxqvntjocxeh9wyenqg_thumb_11e9.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Mieli