Mökki ja ”töllön työt”

 

xpnjk2prtlsjfcizvdywq_thumb_1144.jpg

Vaihe numero yksi

tayjywpatyqfxjoohgx3gq_thumb_112e.jpg

PAPEREIDEN PESUN SEURAAVAAN VAIHEESEEN KUULUU RUOSTE

Kun suuntaan autolla viisisataa kilometriä pohjoiseen, niin pääsen tutulle tontille. Tällä tontilla vallitsee vapaus ja suuri tila, mistä en todellakaan pääse nauttimaan tässä pienessä yksiössäni. Kerkesin olla mökillä päivän verran, kun sormet ja erityisesti pää kaipasi jo jotain hommaa. Auto oli kattoaan myöten täynnä tavaraa, mutta silti otin mukaani rullan eri paksuisia papereita, musteita, akvarellit ja muita taidetarvikkeita. Niille oli tällä reissulla tarvetta, kun pääsin oikein vauhtiin, että jouduin käydä muutaman päivän jälkeen hakemassa pikkukylältä lisää akvarellipaperia. Saavit täyteen vettä, paperit yön yli uimaan ja aamulla mökin pihalla eivät kuivuneet valkeat lakanat, vaan valkeat paperit. 

 

Perheeni on jo tottunut näihin mun töllön töihin, joiksi kutsuin alentavasti mun pohjustustöitäni mökillä. En tiedä, miksi edes kutsun näitä töitäni niin alentavasti? Ehkä muiden mökkiläisten on helpompi suhtautua työhöni ja minuun, kun vitsaillen kerron päivän hommista ja KUVATAITEEN tekemisestä? Näyttää ehkä hieman outolta, kun yksi intopinkeenä pesee valkoisia isoja papereita ja ripustelee niitä kuivumaan miljoonilla pyykkipojilla. Voisin toki tehdä pohjia myöskin kotonani yksin, poissa ihmetteleviltä katseilta, pikkuruisessa vessassani, mutta onhan tunnelma aivan eri mökillä, kun pääsee tekemään kaiken ulkona aamuvarhaisella vielä silloin kun varpaisiin osuu aamukaste. Kaivaa ja etsiä pyykkipoikia komeroista, joissa tuoksuu ummehtunut mökki talven jäljiltä. Käydä hypistelemässä papereita vähän väliä kahvikuppi kädessä, että olisikohan tuuli jo kuivannut paperit, ja kuinkakohan monta kärpästä on sillä aikaa laskeutunut vitivalkoiselle paperilleni. 

 

Se, että kutsuin tekemääni kuvataiteeni pohjustustyötä töllön työksi oli todella typerää. Parasta, että yksi sukulaiseni nähtyäni pohjustustyöni, pesty valkoinen akvarellipaperi käsissäni, kysyi paljokohan mahtaa taiteeni maksaa? Äänensävystä kantautui kuvataiteen halveksinta ja vaikeus, olisi pitänyt koittaa piruittaankin myydä pesty akvarellipaperi taiteenani signeerauksineen. Ensi kerralla sitten teen taidekauppoja mökillä, enkä kutsu työtäni töllön työksi, vaan pelkäksi työksi.

unadjustednonraw_thumb_112a.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen

HELENE ja Suomen kuvataiteen päivä

app.jpeg

Schjerfbeck, Helene: Mustataustainen omakuva, 1915.

 

 

2568292_.jpg

Kuvaaja Nyblin Daniel: Helene Schjerfbeck, 1880.

Tänään 10. heinäkuuta on tämän tuimakatseisen Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja Suomen kuvataiteen päivä. Jotkut muistavat hänet kuvistunneilta hyvin erikoisista omakuvistaan tai hempeästä Toipilas-maalauksesta. Hänhän syntyi jo 1862 Helsinkiin, Venäjän suurruhtinankunnan rusikoimaan Suomeen, aivan pieneen vuokra-asuntoon vähävaraisen perheen toiseksi tytöksi. Esikoistytär Olga Sofia ja muut sisarukset Aino ja Tor kuolivat jo pieninä vauvoina ja lapsina. Täten perheen kuului Isä Svante (taitava kartanpiirtäjä), äiti Olga, isoveli Magnus ja tietenkin Helena, joka muutti nimensä Heleneksi myöhemmin. Kaaduttuaan 4 -vuotiaana Helene mursi lonkkansa ja joutui sänkyyn lepäämään pitkiksi ajoiksi, niin isä toi tytön viihdykkeeksi kyniä ja paperia. Lapsuutensa ajan ”Suomessa” elettiin suuren nälkävuosien aikaa ja täten kaikesta oli puutetta, lääkärikin pyydettiin katsomaan Helenan ”Ellin” lonkkaa vasta paljon myöhemmin tapaturmasta. Kävely viivästyi paljon ja Helena oli paljon vuoteessa piirtämässä ja tarkkailemassa maailmaa. 

nayttokuva_2018-7-9_kello_23.25.32.jpg

Helene Schjerfbeck: Tanssiva tyttö, 1872. Piirros noin 10-vuotiaan Helenan luonnoskirjasta.

 

Helena oli todella taitava piirtäjä ja opiskeli pääsi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun 1873 jo 11-vuotiaana, vaikka ikäraja oli 12 vuotta. 18 -vuotiaana jo matka-apurahan keisarilliselta senaatilta ja suuntasi kohti taideamekkaa, eli Pariisia. Pariisin Taideakatemia tuotti ongelmia, koska sinne ei päässyt naisia ja monessa opinahjossa naisille oli suurempia lukukausimaksu. Tottahan toki, miehet ja naiset silloin vielä piirsivät ja maalaisivat eri luokilla. Helene Schjerfbeck oli kansainvälinen taidemaalari, hän muuan muassa maalasi Ranskassa ja Englannissa. Tulee muistaa ajankuva, millainen oli silloin naisen asema tai saatikka naistakuvataiteilija asema. Taiteilijoiden ympärillä pyöri silloin myyttejä, eivätkä ne sopineet naisihmiselle. Ei ollut myöskään helppoa saada töitään esille taidenäyttelyihin, saatikka kokoelmiin. Taidekriitikot eivät olleet innoissaan tästä Pariisista hankitusta modernistisesta maalaustyylistä ja kotona vielä 30 -vuotiaan Helenen Olga-äiti ei uskonut edelleenkään tyttärensä taitoihin. Ei ole ollut helppoa maalata, kun kukaan ei usko taitoihin. 

 

 

Nautitaan tänään kuvataiteesta ja osallistukaan ihmeessä Suureen maaalaustapahtumaan paikkakunnallanne! 

https://www.maalaustapahtuma.fi

 

Itse ajattelin mennä Lapinlahden Lähteelle akvarellien kanssa ja kierrellä gallerioissa. Helenen tarinan ”opetus” on se, ettei kannata arvostella ja vähätellä toisen maalauksia tai piirustuksia. Et voi koskaan tietään, mihin kaikkeen tämä pystyy ja kuinka moneen tulee vielä jonakin päivänä vaikuttamaan teoksillaan. 

 

Kirjavinkkinä: Rakel Liehu, 2003: Helene, WSOY.

 

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta