Kaiken se kestää, vai kestääkö? Milloin kaveruudelle tulee loppu ja yhteiselle tarinalle viimeinen piste? Yksi ystävyyssuhde koki ehkä lopun muutama päivä sitten. Suhteemme on takkuillut ajoittain, mutta nyt olen kyllästynyt. Voiko kaveruuteen olla kyllästynyt edes? Kaveruuteen ei varmasti kyllästy ikinä, mutta kaverin ainaisiin tekosyihin skipata yhteisiä juttuja, joissa on muitakin yhteisiä ystäviämme, voi kyllästyä. Tiesin jo, tai minulla oli etiäinen, muutamaa päivää ennen kuin meidän kaverusten yhteinen tapaaminen lähestyi, että kaveri tulee keksimään jälleen kerran esteen lähteä mukaan. Klassisesti edellisenä iltana tulee ryhmächattiin viestiä, kuinka naistenvaivat rasittaa varmasti huomista, ettei pääse tulemaan. Tällä kertaa naistenvaivat, viime vuosina koirallakin on ollut uhkaavan usein ripuli tai rahat loppu, mutta kuitenkin sen verran on rahaa että saa yhden geen päihteitä? Kaverit neuvoi nukkumaan kunnolla, noh, katsotaan vielä huomenna voiko lähteä mukaan. Aamu koitti ja viesti pirahti puhelimeen, ettei nyt pääse valitettavasti mukaan. Kaikki ryhmächatissä tämän viestin tiesivätkin jo ainakin viikkoa aikaisemmin. Vuosia olen silkalla ymmärryksellä ja pelkällä olan kolautuksella tämän kaverin freidaukset antanut lipua läpi. Miksi nyt en enää jaksa? Ehkä yksi syy sille on tai oli syntymäpäiväni. Lähestyn hiljalleen erästä tasa kymmentä. Toinen syy on terapia. Olen käynyt sitä muutaman vuoden. Synttäripäivä oli aivan ihana ja loistava! Nautin ja nauroin. Synttäreistä seuraavana tänä naistenvaivainen kaveri laittaa viestiä, että milloin voi tulla juhlavastaanotolle? Mille juhlavastaanotolle, vietin synttäreitä jo eilen, enkä leivo tai tee mitään muutakaan asian eteen enää? Samana päivänä, kun vietimme synttäreitä muiden kanssa, kaveri oli ollut naistenvaivaisena shoppailemassa kukkia ja nauttimassa illalla kukasta erään ystävänsä luona. Sain vielä yöstä pahoitteluviestin, ettei päässyt tulemaan synttäreilleni. En ole vieläkään vastannut ja tunnen itseni teiniksi. Teinit suuttuu ja aikuiset sanoo, ettei se haittaa ja tuleehan noita kekkereitä tai tapaamisia! Olen jollain tavalla sanaton ja tyhjä. En tiedä, mitä enää sanoa. Olen ollut ennenkin hänen prioriteettilistansa häntäpäässä, jos edes millään listalla. Facebookin kaverilistalla olen vielä, mutta en tiedä haluanko olla edes silläkään. 

Ehkä vuodet ja terapia tuo tullessaan itsearvostusta, tai henkinen ikäni palasi teinivuosiin synttäreiden kunniaksi.