Depressio ja flunssa
Torstaista lähtien on ensiksi kurkkua pistellyt, kuin joku ilkeä tökkisi neuloilla nielua. Sitten se yltyy kivuksi, kun aivastaan niin vedet tulevat silmistä. Minulla on aivan tavallinen flunssa. Miten depressio liittyy flunssaan? Puolitoista vuotta sitten, muutama kuukausi lääkityksen aloitettua, minuun iski ensimmäisen kerran diagnoosin aivan tavallinen flunssa. Olin paniikissa. Kuulostelin kehon jokaista kipua, äänen painumista ja poskionteloiden turvotusta. Nyt pitää levätä, kun on kipeä, sairas ja flunssassa. Kauhu oli koko flunssan ajan läsnä, koska pelkäsin huononevani henkisesti myös. Taannun ja makaan jälleen kuukausia ja kuukausia sängyssä, jos nyt menen lepäämään ja nukkumaan päivällä sänkyyn. Juurihan olin noussut sieltä, saanut pestyä astioista ja maksettua erääntyviä laskuja. En mennyt nukkumaan sänkyyn, vaan sinnittelin sairaspäivät touhuten jotain tyhjänpäiväistä. Nyt se pahin tulee, jos pysähdyn. Pelkäsin, että masennuksen pahin vaihe tulee kuin flunssa, ehkä kahden päivän varoituksella. Nyt olen todella valppaana, enkä anna sen enää tulla elämääni. Vielä puolitoista vuotta myöhemminkin hätkähdän flunssan merkkejä ja pelko iskee tajuntaani. Eilen nokka valuen imuroin, pesin lattiat ja järjestin kotia, vaikka parasta olisi ollut maata sängyssä ja laittaa hömppää tulemaan ruudusta. En pystynyt pysähtymään. Lopulta olin hiestä märkänä (flunssahiki) ja asetuin sohvalle makaamaan. Nukuin tunteja ja voin sanoa, että ei se pahin tullutkaan. En maannut aamulla sängyssä itkien omaa huonouttani ja toivonut, että olisi jälleen ilta, jotta pääsisin ”luvalla” nukkumaan. En ajatellut itseni tappamista. Nousin sängystä ja köhin yöllä keuhkoihin kerääntynyttä limaa. Nappasin mielialalääkkeeni, keitin teetä ja köhin lisää.
Jotkut saattavat pitää depression ja flunssan yhteyttä absurdina. Minulla on omassa masennuksessani välillä outoja pelkoja, mutta suurin pelko on, että nyt se tulee, pahin masennuskausi koskaan. Kipeänäkään en anna itselleni lupaa levätä, vaan tyhmän sitkeänä touhuan turhuuksia. Nyt se masennus repii minut takaisin sänkyyn, vaikka flunssa koittaa taivuttaa lepäämään vilttien sekaan. Päivää myöhemmin voin todeta itselleni olleeni suorastaan typerä, kun en anna itseni levätä sairaana. Pahennan ja pitkitän tätä perusflunssaan pelollani, mutta en voi sille mitään! Tilanteen ollessa päällä, ei ainakaan minun aivot toimi rationaalisesti. Tuntuu, että kuulostelen kehoni jokaista signaalia, joita koitan sitten sitten tulkita, kuuluvatko ne normaaliuden vai masennuksen piiriin. On normaalia levätä flunssassa. Ehkä joskus vielä voin rauhassa, antaa itselle luvan, levätä flunssassa omassa sängyssä ilman pelkoa pahimmista masennuksesta.
Tsemppiä räkänokille!
Kuva on otettu aurinkoisena syyspäivänä Suomenlinnassa.
