Vegaanihaastetta on kulunut kaksi viikkoa. Pakko myöntää, että on ollut helppoa, mutta miksi? Olen ollut ylä-asteella kasvissyöjänä noin vuoden, aikuisiällä tehnyt kasvisruokahaasteen (3kk), mutta merkittävin tekijä on: taidekoulut. Taidekouluilla tarkoitan sitä, että opiskelijoista osa on vegaaneja, kasvissyöjiä ja sekaaneja. Näitä ruokailijoiden ruokatottumuksia ei ihmetellä, kenellekään ei tarvitse selittää mitään. Vegaaneja ja kasvissyöjiä pidetään normaaleina. Ruokalassa ei tarvitse kuunnella kömpelöitä heittoja: ”Mitäs sä grillaat?”, virne naamalla kuin grilliruokanani olisi hiiltynyt porkkana. Veljeni heitti juuri viime viikonloppuna tämän tokaisun. Hyvin kuitenkin maistuis vegaaneillekin sopivat keksit nassuun. 

Toinen merkittävä tekijä vegaaniuden helppouteen on, että kaupasta löytää laadukkaita ”korvaavia” tuotteita. Kahvimaidon on helppo korvata kasvisperäisellä tuotteella, mutta juustot maistuu mielestäni aika pahalle. Vaatii totuttelua. Olen tehnyt ”haasteen” ajan hyvinkin perinteisiä kotiruokia ja käynyt myös muutaman kerran Hesessä hätäpäissäni. Mietin, että olen vaikea asiakas, jopa aasiakas, kun pyydän kaurahärkisburgeriin vaihtamaan majoneesit chilimajoneesiin, jotta hampurilaista saa vegaanisen. Aamut alkaa helpoiten, kun tekee laittaa tuorepuuroaineet muhimaan jääkaappiin illalla ja aamulla on aamupala valmis. 

Viimeinen, mutta tärkein asia, vegaanihaasteeseen on leppoisan asenteen ottaminen. Ei ole maailmanloppu, jos syö kaksi karjalanpiirakkaa, joissa on käyttetty voita ja maitoa. En ole epäonnistunut, eikä tarvitse soimata itseään tästä syömisestä. Aikaisemmin olen aina haasteisiin lähtiessä ottanut sellaisen kannan, että nyt lähdetään mukaan täysillä ja ”virheitä” ei sallita. Ei karjalanpiirakoiden syöminen ole virhe, joista pitäisi itseään rangaista. 

Ainut huonopuoli vegaanihaasteen aloittamisessa oli kolmen päivän järkyttävät mahakivut ja ilmavaivat. Vatsa turposi palloksi ja yksiö muuttui kaasukammioksi.