RECCI ja kaappien (+mielen) puhdistus

img_1001.jpg

fullsizerender.jpgimg_0999.jpg

 

Meidän perheellä on aina ollut kellarit täynnä tavaraa, siis aivan täynnä tavaraa. Aina on saanut työntää ovea kiinni polvella ja samalla koittaa saada kellarin ovea lukkoon. Vielä pakko tarkentaa, että porukoilla on kaksi kellaria, toinen on ruokakellari ja toinen vaatekellari. Pussukoita ja nyssyköitä on lattiasta kattoon ja aina kun kellarin oven avaa, niin alkaa naurattaa ja toivoo ettei naapuri satu samaan aikaan samaan kellariin. 

Päätin muutama viikko sitten aloittaa tavaroiden ja vaatteiden karsimisen, mutta en oikein tiennyt minne veisin lopulta tarpeettomat vaatteet tai tavarat. Ennen olen myynyt viikonloppukirppareilla tai itsepalvelukirpputoreilla. Tällä kertaan en jaksanut lähteä siihen rumbaan. Nyt on taas se vaihe menossa, että väsähdän tunnin tai parin touhusta totaalisesti, että olen valmis menemään yöunille. Koin, ettei tuntien rättien venkslaaminen, hinnoittelu, kirppispöydän laittaminen ja välillä siivoaminen tullut kysymykseenkään. Olen joskus vuosia sitten laittanut kirppikseltä jääneitä nyssyköitä UFFin laatikoihin, mutta mielestäni firma ei ole ajantasalla nykyisessä kierrätyksessä, joten jätin työntämästä pussukoita tumman harmaisiin laatikoihin. Lisäksi UFF-vaatteiden hinnoittelu on jotain aivan käsittämätöntä, että siinäkin on yksi syy, miksi en vie vaatteitani UFFille. Mielessä on myös vuosien takainen Silminnäkijän dokumentti UFF – ryysyistä rikkauksiin

 

Jatkoin googlettamista ja törmäsin ensimmäistä kertaan Recciin. Kyseessä on yritys, jolla on kaksi sedond hand -myymälää Helsingin Kalliossa ja Kruunuhaa’assa. Mutta tällä yrityksellä on visio ja tavoite, joka sai minutkin raahaamaan rättini parissakin dösässä pariin eri kertaan. Reccin tavoitteena on kehittää tekstiilien kierrätystä Suomessa tuotoillaan. Tuotteet, jotka eivät ole jälleenmyynti kelpoisia viedään VIELÄ eri paikkoihin EU:ssa, joissa ne käsitellään. Näissä paikoissa tehdään uutta kuitua ja eristemateriaalia, joita käytetään esimerkiksi kodinkoneissa ja autoissa. Asfalttiteihin rouhitaan rikkinäisiä laukkuja ja kenkiä.Ymmärsin, että Reccin toiminta erityisesti ”vastustaa” tekstiilien polttamista jätteenpolttolaitoiksissa, joka on Suomessa tällä hetkellä käytäntö.

 

Parin viikon ajan tein kotonani ja porukoillani vaatteiden ja tavaroiden karsintaa. Tuloksena oli, että kolmelta henkilöltä lähti tavaraa kierrätykseen: 2 muovipussillista vaatteita, 1 Ikea-kassi kenkiä ja 1 matkalaukullinen vaatteita, kodintekstiilejä, koruja jne. Vähän noloa, varsinkin kun konmaritus on ollut niin otsikoissa. Kävin ensin alkuviikosta viemässä ensimmäisen kuormani vaatteita Kruunuhakaan ja samalla kyyläilemässä hintoja. Hinnat ovat Uffin ja Kierrätyskeskuksen väliltä, kun Kierrätyskeskus on mielestäni halvin. Viikonloppuna kävin suurimman kuorman kanssa Kalliossa pyörähtämässä toisessa second hand -liikkeessä odottaen Kallion henkeä lupailevia vaatteita myymälässä. Myymälässä oli lähinnä aika perus vaatteita, verrataen Kruunuhaa’an myymälään.Jos etsii persoonallisia vaatteita ja ihastuttavia kenkiä, suosittelen näistä kahdesta myymälästä Kruunuhakaa ehdottamasti! Jos kaapit pullottaa vaatteita, joita ei ole käyttänyt kahteenvuoteen eikä kirpputorit houkuttele, niin suosittelen Recciä! Lisäksi suosittelen ostamaan vaatteita ja muita tekstiileitä pelkästään tarpeeseen, eikä ilahduttamaan synkkää päivää (olen tehnyt tätä). Kävin lauantaina samalla kierroksellani Kallion myymälässä ja piipahtamassa, ja tein todellisen vaatevallankumouksen olla ostamatta mitään. 

 
img_0843_1.jpgimg_0842.jpg
RECCI KRUUNUHAKA

 

Ympäristön kannalta kierrätyksestä ja kuluttamisesta on paljon puhuttu, mutta mielestäni mielenikin on saanut ”hyötyjä” tästä.

  • Selkeä vaatekaappi auttaa lähtemään ulos -> auttaa välttämään negatiivisia ajatuksia itsestään, koska kaapissa ei ole ”tavoitefarkkuja” tai huonosti istuvia vaatteita -> olen ruma ja lihava, joten en voi lähteä ulos. Silkkaa ahdistusta ja paniikkikohtauksia. 
  • Puhtaus ja väljyys kaapissa ja asunnossa -> Tilaa hengittää ja ajatella yksiössäni. Aloitan uuden maalauksen tai projektin, kun olen siivonnut romuni, jotta pystyn ajatella selkeästi.  
  •  Kaapissa vain siistejä ja ehjiä vaatteita -> Ei ole aivan itsestäänselvyys mielenterveyskuntoutujalla tai muillakaan. Pidän tätä osana itsestään huolehtimisena, kuten hygieeniasta huolehtimista, joka on tullut jälleen kuvioihin tervehtymisen myötä.
  • Säästin muutaman ns. turvavaatteen, kun maailma kaatuu päälle (paniikkikohtauksia, ahdistusta) ja tarvitsee pehmeyttä ja lempeyttä kehonsa ympärille, mutta joutuu lähteä ihmisten ilmoille. Minulla se on siisti harmaa college-paita, joka toimii mustien farkkujen ja korkeiden mustien nilkkureiden kanssa.

muoti ostokset trendit mieli