Shoppailua yksinäisyyteen
Kaapissa oli kymmeniä huulipunia ja yksi oli alkanut jo elää omaa elämään.
Vuosia olen shoppailut tylsyyteen tai palkinnut itseäni pienillä ostoksilla. ”Pahimmillaan” se, eli ostelu, on ollut asuessani Rovaniemellä. Ostin pieniä juttuja, kuten muutaman euron kynsilakkoja ja rihkamakoruja Gina Tricotista. Kiertelen viikonloppuisin kirppareilla. Viime kuussa annoin pienen pussillisen kynsilakkoja eteenpäin Vantaan Roskalava -ryhmässä. Toisen pussukan vein töihin lapsille askarteluun. Olen suunnilleen 40 kpl laittanut eteenpäin ja vieläkin yhdessä laatikossa on kymmeniä kynsilakkoja. Ehkä 30 kappaletta. Rahallinen arvo on liian suuri, että uskaltaisin edes laskea sitä.
Halpoja luomivärejä – ja paletteja kymmeniä
Miksi ostelin juuri Rovaniemellä? Opiskelin Rovaniemellä ja olin omistautunut pelkälle opiskelulle, enkä kotoutunut itse paikkaan. Tuntui etten kuulu sinne, en Rovaniemelle enkä yliopistoon. Odotin aina lomia, jotta pääsisin etelään moikkaan kavereita ja bilettämään. Kuusi viikkoa oli maksimi, minkä pystyin olemaan kaupungissa.
Muistan joitakin puheluita, joissa valittelin kavereille tai äidille, että harmi kun kaupat menevät kiinni sunnuntaisin viimeistään neljältä. Minulla ei ollut mitään tekemistä, eikä oikein kavereitakaan keiden kanssa olisin ollut. Vapaa-aikani opiskelin tai kiersin kaupoissa tai kirpputoreilla. Kait ne kynsilakat, rihkamakorut ja meikit saivat hetken unohtamaan yksinäisyyden. Muistan aina kuinka kateellisena katsoin Finnairin nousevaa konetta, joka kaarsi Rovaniemen keskustan yllä. Kunpa olisin koneessa ja tunnin päästä olisin jo Vantaalla. Se on aika raastava tunne, kun miettii näin jälkikäteen. Muistan sellaisen epämääräisen pyörimisen kaupungilla ja sellaisen kauppojen kiertämisen suorittamisen, jonka omaksuin opiskeluajoilta. Gina Tricot, CHECK! Lindex, CHECK! H&M, CHECK! Mitäs sitten? Kotiin katsomaan telkkaria yksin.
Huomasin elokuussa taiteilijaresidenssissä olessani, etten saa mitään ostamisesta. En saa ostamisesta sitä tunnetta, jota olen ennen saanut ostamisesta. Koitin kierrellä kaupoissa ja kauppakadulla. Ainoat heikkouteni ostamisessa olivat halpa luonnonkosmetiikka, jota ostin 30€. En ostanut yhtään kynsilakkaa tai luomiväripalettia.
Vieläkin saattaa rahat polttaa tilillä. Tekisi mieli hemmotella itseään jollakin kivalla, ehkä pienellä ja halvalla… Ehkä tästäkin ajatusmallista pääsee pois ajankuluessa. Nyt onkin hyvä aika siivota kaappeja, kun terapiaa on pian ollut kaksi vuotta ja Rovaniemeltä muutosta on kulunut neljä vuotta. Tässä alkaa hiljalleen ymmärtää omaa käytöstään, kuinka toimii ahdistuneena tai yksinäisyyden jatkuessa pitkään. Ymmärrän nyt itseäni paremmin.
Vanhoja meikkejä odottamassa loppusijoitusta