Taidetta työkseen
Tuleva näyttely lähestyy taas turhan nopeasti. Juhannus on mennyt maalatessa ja miettiessä työtäni. Minullahan ei ole työvuoroja, lakisääteisiä taukoja tai työkavereita. Voin aloittaa maalaamisen heti kun herään, iltapäivällä kahvin jälkeen tai illalla ennen salkkareita. Nyt kesällä olen kokenut itselleni toimivaksi ratkaisuksi espanjalaisen työtahdin, eli keskipäivällä päikkärit, niin jaksan maalata paremmalla fiiliksellä. Ei monessa työssä saa ottaa ns. kesken työpäivän päikkäreitä? Ainoa ohjaava olento minulla on koirani, joka tökkii kuonollaan minua, kun on päästävä ulos, jos pääsen kunnolla vauhtiin ja maalaan tunteja putkeen. Syksystä kesän alkuun opetan kuvataidetta, mutta nyt kesällä olen töissä itselläni, eli maalaan teoksia tuleviin näyttelyihini. Yksi niistä on valittevasti jo viikon päästä ja teokset kesken. Lohdutan itseäni, ainahan ne ovat kesken. Deadline asettaa niille viimeisen pisteen ja ripustettaessa ne on valmiita halusin tai en. Voisin hinkata töitäni 000-siveltimellä vaikka kuinka paljon.
Yksi mahtavin asiassa työssäni on reissaaminen ja residenssijaksot maailmalla ja koto-Suomessa. Tällä hetkellä työskentelen Porvoon taiteilijaresidenssissä taiteilija-apurahalla. Anteeksi, mainitsinko jo taiteilija? Tässä työssä ollaan tarkkoja sanoista kuvataiteilija ja taiteilija, ja kuka niitä sanoja käyttää itsestään. Muista on ihan ok sanoa, että on hän taiteilija. Itseäni kuvailisin tällä hetkellä olevani kuvataidetta tekevä, melkein TaM. Se gradu puuttuu, edelleen. Kuulun paikalliseen taiteilijaseuraan, pidän aktiivisesti näyttelyitä ja myyn teoksiani. Jos tekee taidetta työkseen, eikä ole taiteilija, niin hän on? Tällä hetkellä koen nimikkeen taiteilijan olevan vanhahtava, tuoksuu ummehtuneelle sametille, joka on lojunnut 1900-luvun alusta lähtien vintillä. Sametti on tietenkin tummanpunainen, jossa on läikkiä kaatuneesta punaviinistä. Jos oikein tarkkaan asettaa sametin päivänvaloon saattaa huomata muusan takapuolen jäljen pinttyneen keskelle valtaisaa kangasta. Se, miksi en koe taiteilija-sanan koskevan itseäni johtuu siitä, että koen sen etäiseksi. Liitän siihen myös myyttejä, stereotypioita ja aivoissani on suora linja Kultakauden mestareihin. Huomaa sana mestareihin! Kuinka voisin käyttää sanaa taiteilijaa itsestäni, jos rinnastan sen mestareihin. Lisäksi heitähän muistellaan aina keski-ikäisinä tai vanhempina, minähän olen vasta 29 -vuotias! Olenko vielä kisälli, aloitteleva vai mikä olen? Visual artist on ympäripyöreä titteli, jota näkee käyntikorteissä, lisäksi olen sen liittänyt omaan ig-tiliini antamaan osviittaa kuvistani. Käyntikortiin en ole laittanut titteliä, koska en tiedä mikä olen. Oman nimeni sentäs tiedän, mutta työminääni etsin vielä. Haluaisin sille oman lokeron, kiitos.
