Depp v Heard päättyi sovitteluun Amber Heardin ja Johnny Deppin välillä

Kuva: Evelyn Hockstein/Getty

Amber Heard ilmoitti eilen Instagram-tilillään, että on päätynyt sovittelemaan Depp v Heard -jutun eikä enää etene valituksensa kanssa. Emme ole kirjoittaneet tässä blogissa aikaisemmin Heardin tänä syksynä jättämästä valituksesta, koska blogin ajatuksena on käydä tapausta läpi kronologisesti (ja olemme tapahtumissa vasta vuoden 2015 syksyssä). Nyt kuitenkin vaikuttaa taas siltä, että suomalaisissa medialähteissä sovittelu uutisoidaan melko puolinaisesti ja osittain harhaanjohtavastikin, mistä syystä koemme, että pienelle välitiedotteelle on tarvetta.

Sovittelun ehdot

Mitään täydellistä ehtolistaa ei ole ainakaan vielä kerrottu julkisuuteen, ja on mahdollista, että se salataan. Heard kuitenkin sanoo tiedotteessaan, että sovittelun ehtoihin ei kuulu syyllisyyden myöntämistä, eli hän pysyy edelleen kannassaan, että on puhunut täyttä totta ja on lähisuhdeväkivallan uhri. Tämä on melko tärkeä asia ymmärtää, mutta jostain syystä maininta puuttuu suomalaisten mediatalojen (esim. Yle, Sanoma) artikkeleista.

Heardiä ei myöskään sido mikään salassapitosopimus, vaan hän on edelleen vapaa puhumaan kokemuksistaan. Hänen tulee maksaa Deppille 1 miljoonan dollarin korvaukset (ja on mahdollista, että Heardin vakuutus kattaa nämä). Summa on alle kymmenesosa siitä, mihin maallikkovalamiehistö hänet kesäkuussa tuomitsi.

Valitukset ja kasvava julkinen tuki Heardille

Keissistä on uutisoitu melko vähän Suomessa sitten kesäkuun, mutta se ei tarkoita, etteivätkö asiat olisi edenneet. Marraskuun aikana niin Heard kuin Deppkin jättivät Virginian valitusoikeuteen valitukset. Heardin 16-kohtaisessa valituksessa mainittiin mm.:

  • että tärkeitä todisteita (kuten tekstiviestikeskusteluja Heardin ja muiden välillä sekä Heardin terveystietoja) oli jätetty väärin syin oikeudenkäynnin ulkopuolelle;
  • että täysin irrelevantteja asioita oltiin taas sallittu todisteiksi vastapuolelta;
  • että oikeudenkäynti ei olisi kuulunut Virginiaan, mihin kummallakaan osapuolella ei ole mitään siteitä;
  • että valamiehistöä ei ohjeistettu mitä termillä ”malice” (tahallisesti/pahantahtoisesti) tarkoitetaan oikeudellisessa kontekstissa ja mitä lähisuhdeväkivalta on;
  • ja että koko oikeudenkäyntiä ei olisi edes tullut käydä, koska mielipidekirjoituksessa ei mainita Deppiä eikä mitään parin suhteeseen liittyvää.

Heardin ja Deppin jättämistä valituksista on tarkoitus puhua tässä blogissa tarkemmin vasta myöhemmin kun käsittelemme Yhdysvaltain oikeudenkäyntiä, mutta esim. tämä artikkeli (englanniksi) antaa melko kattavan kuvan. Molempien valitusten tekstit löytyvät myös täältä.

Lisäksi Heardin puolelle on julkisesti asettunut kasvava joukko aktivisteja ja lähisuhdeväkivaltaa tutkivia ja sen uhrien parissa työskenteleviä ihmisiä ja järjestöjä. Monet näistä tukivat Heardia jo oikeudenkäynnin aikana, mutta ovat nyt järjestäytyneet yhteiseksi rintamaksi. He julkaisivat avoimen kannanoton, Letter For Amber, jonka oli allekirjoittanut yhteensä 130 henkilöä ja organisaatiota. Sittemmin luku on kohonnut yli 300:n. Kuten arvata saattaa, hankkeen Instagram-profiili joutui pian vandalismin kohteeksi ja poistettiin hetkellisesti.

Tämän lisäksi osa yllämainituista jätti Virginian valitusoikeuteen kaksi amicus curiaeta, joissa ilmaisivat huolensa tuomion vaikutuksista sananvapauteen ja lähisuhdeväkivallan uhrien oikeusturvaan. Kirjeet pääsee lukemaan täältä.

Miksi Heard suostui sovitteluun?

Tiedotteessaan Heard sanoo, että tekee päätöksen raskain mielin, mutta koska parhaimmassakin tapauksessa valitusta seuraisi vain uusi oikeudenkäynti maallikkovalamiehistön edessä, ei hänellä ole enää henkisiä eikä taloudellisia edellytyksiä siihen. Viime kevään somevihakampanja ja julkinen nöyryytys on tuhonnut hänen entisen elämänsä.

Heard sanoo myös menettäneensä uskonsa Yhdysvaltain oikeusjärjestelmään. Hän vertaa tätä kokemukseensa Englannin ja Walesin järjestelmästä, missä prosessi oli tasapuolinen ja missä hänen ei tarvinnut puida Deppin hänen kohdistamaa nöyryyttävää seksuaalista väkivaltaa median edessä. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa vallalla on oikeudessa enemmän painoarvoa kuin todisteilla.

Heardin viestissä on kuitenkin myös toivoa, sillä hän sanoo sovittelun vapauttavan hänet vihdoin suhteesta, jonka hän yritti jättää jo vuonna 2016, eli yli kuusi vuotta sitten. Hänen saamansa julma kohtelu on vain äärimmilleen vedetty versio siitä, mitä lähisuhdeväkivallan uhrit joutuvat kokemaan puhuessaan kohtaamastaan väkivallasta.

Miksi Depp suostui sovitteluun?

Deppin asianajajat sanovat olevansa tyytyväisiä sovitteluun ja sanovat, ettei se kuitenkaan kumoa kesäkuun tuomiota. Silti, sovittelun ehdot näyttävät jopa omituisen hyviltä Heardia kohtaan. Depp ei hyödy oikeudenkäynnistä rahallisesti edes niin paljon, että saisi oikeudenkäyntikustannuksensa katettua, eikä saa poistettua Heardin oikeutta puhua suhteen tapahtumista. Heränneekin kysymys, miksi Depp on suostunut tällaisiin ehtoihin? On toki mahdollista, että Deppille riitti se, että hän sai ex-vaimonsa uran ja maineen tuhottua, kuten hän eron jälkeen totesi tekstiviestissä silloiselle agentilleen, Christian Carinolle: ”She’s begging for total global humiliation…She’s gonna get it”(”Hän haluaa, että häntä nöyryytetään totaalisesti ja maailmanlaajuisesti… ja sen hän tulee saamaan.”).

Uutisointia sovittelusta:

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta