Minä ja hän

Sinä ja minä. Minä ja hän. Me kaksi. 

Meidän tarina ei ehkä ole se perinteisin rakkaustarina, mutta mitä se nykyään edes tarkoittaa? Jokainen löytää rakkauden omalla tavallaan ja sen voi löytää mistä vain. Ei ole hyvää tai huonoa tapaa. Lopputulos on se, mikä merkitsee. Myöskään iällä ei ole merkitystä. Jotkut löytää rakkauden hyvin nuorena, jotkut vanhempana. Kai meidät lasketaan jo ”vanhempiin” tässä iässä. Oma rakkaustarinani alkoi 24-vuotiaana kun tapasin tämän miehen.

Tapaamisella meidän tapauksessa tarkoitetaan ensimmäistä kertaa kun puhuttiin netissä. Kyllä, internetistä voi löytää oikeita ihmisiä. Suurin osa kavereistakin on netissä alunperin tavattu. Rakkaustarina ei alkanut meidän tapauksessa miltään deittisivustolta vaikka sieltäkin voi löytää ihmisiä siinä missä muualtakin. Toisillemme vieraista ihmisistä kavereihin ja pian oli selvää, että tässä on muutakin. Enemmän kun kaveruutta. 

Helmikuussa meistä tuli virallisesti pari ja näin alkoi etäsuhde. Pitkän etäisyyden suhde. 6808 kilometriä. Suomi-USA. Itse olen ollut jo aiemmin etäsuhteessa, hän ei ole, mutta ei sitä tarvinnut miettiä hetkeäkään. Oli selvää, että etäsuhteen eteen tehdään kaikkemme ja niin on tähänkin asti tehty. 

Ensitapaaminen koitti 13.toukokuuta 2013 Helsinki-Vantaan lentokentällä kun mies lensi Suomeen ensimmäistä kertaa. Itseltäni on kyselty moneenkin kertaan, että tiesinkö hänen olevan ”se oikea” kun ensimmäistä kertaa tavattiin. Ja vastaus on: kyllä. Tai oikeastaan tiesin jo kauan aikaisemmin, mutta tapaaminen kasvotusten antoi sille tavallaan varmistuksen. Mies – tai no, voisi sitä nimeäkin käyttää – Lenny viipyi Suomessa, Tampereella kaksi viikkoa ja ne kaksi viikkoa oli aivan mahtavat. Siihen viikkoon mahtui kavereiden ja perheen tapaamista, suomalaisiin ja suomalaisuuteen tutustumista, suomalaista ruokaa, nähtävyyksiä Tampereella, junamatkoja, bussimatkoja, hotelliyö Helsingissä ja vaikka mitä muuta. Mistä muusta tietää, että on sen oikean ihmisen kanssa? Siitä, ettei ensimmäinenkään yhteinen aika ollut pelkkää pilvilinnaa vaan sitä arkea ja myös toisinaan kinaamista, pahantuulisuutta ja meidän jääräpäiden yhteenkäymistä. Tietää olevansa oikean ihmisen kanssa kun selviää myös siitä nurjapuolesta ja sitä riittää etäsuhteessa. Ikävä on kova, aina, mutta taas toistaiseksi odotus on ohi, sillä huomenaamuna lähden Tampereelta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, sieltä Lontooseen ja Lontoosta kohti Baltimorea, Marylandia!