Lauantaina 24.5. oli jälleen aika lähteä perinteisesti äidin kanssa Likkojen Lenkille. Viime vuonna lenkki jäi multa välistä, mutta tänä vuonna pääsin taas menoon mukaan. 

Likkojen Lenkki järjestettiin nyt toista kertaa Ratinassa. Vuoteen 2012 asti lenkin pitopaikkana on ollut Pyynikin urheilukenttä, mutta osallistujamäärän paisuttua jo niin suureksi, paikka vaihdettiin astetta isompaan eli Ratinaan, jonne mahtui paremmin koko lenkkeilijöiden määrä. Tosin ahdasta oli siltikin. 

Lenkkipaidan väri oli tänä vuonna oranssi, kuten jo väenpaljoudestakin näkee kun oranssia väriä on niin paljon 😀 Lenkkipäivänä oli aivan tajuttoman kuuma. Ja ihan kirjaimellisesti, sillä ihmisiä oli ambulanssilla haettu kesken lenkin. Todennäköisesti oli rehkitty liikaa, liian vähällä vedenjuonnilla. Useat olivat myös lähteneet pitkän lenkin sijasta lyhyelle tai juoksulenkin sijaan kävelleet. Me lähdettiin äidin kanssa perinteisesti pitkälle lenkille (n.9 km). Me otettiin lenkki rauhallisesti kun tiesi kokemuksesta ettei ole mikään kiire ja se itsensä repiminen lenkillä ei tuota mitään hyvää kenellekään, vähiten itselle. Ja koska mentiin Pyynikin ja Pispalan maisemissa, on matka yhtä ylä- ja alamäkeä. Etenkin alussa ottaa aina kovimmille nousta harjulle, minkä vuoksi tämänkertaisessa kuumuudessa me juotiin jatkuvasti vettä sekä pysähdyttiin Näkötornilla pikaiselle jäätelölle 😀 

Lenkin aikana oli kaksi vesipistettä. Näitä olisi kyllä voinut helteen takia lisätä useammankin. Toiselta vesipisteeltä sai onneksi myös marjamehua sekä banaanin mukaan. Yllättävää kyllä, pystyin jopa syömään puolikkaan banaanin ilman allergiaoireita, joten ehkä ne ovat joidenkin ruokien kohdalla hieman lieventyneet. Matkan varrella firmat ja työpaikat tarjoavat ”omille tytöilleen” herkkuja, jotkut tarjoavat koko lenkkiporukalle. Meille oli taas perinteisesti Pispalan harjulla erään puutalovanhuksen pihalla odottamassa shampanjaa ja mansikoita 🙂 Äidin nyt jo entinen työkaveri on aina omalla pihallaan tarjonnut työkavereilleen kuplivaa ja mansikoita ja niin oli tälläkin kertaa. Ja siellä minäkin aina olen ollut lasia kilistämässä vaikken edes ole ollut töissä samalla työpaikalla 😀 Monena kesänä olen siis ollut töissä samassa työpaikassa, mutta esimerkiksi vuosikausia sitten kun en edes ollut työmaailmassa vielä niin olin siellä silti muiden joukossa ja tänä vuonna en ole puistolla töissä, mutta eipä se heitä haittaa. Lasia vaan käteen ja kuohuvaa janojuomaksi 😀

Vähän vielä jaksaa!

Lenkin jälkeen tarjoiltiin perinteisesti lounasta. Tällä kertaa lounaana oli Vian tulinen kanapastasalaatti, eväsleipä, Alpen-patukka ja kivennäisvesi. En haluaisi valittaa mutta…jotenkin on Likkojen Lenkki-tunnelma kadonnut. Lenkille pääsee kuka vaan ja koska vaan kunhan lähtee ovesta ulos ja kävelee, mutta Likkojen Lenkissä on kuitenkin kyse myös siitä tunnelmasta. Muistelen haikeana Pyynikin kentällä vietettyjä monen monia lauantaipäiviä lenkkitunnelmissa. Kojuilla sai ilmaisnäytteitä ja maistiaisia niin paljon ettei aina edes ehtinyt kaikkialle ja lenkiltä tullessa sai kassin, jossa oli kaikenlaista kivaa JA sen jälkeen sai hakea monipuolisen lounaan seuraavasta katoksesta. Nykyään juuri mitään maistiaisia ei jaeta tapahtumassa eikä näytteitä ole vaikka kuvittelisi, että tämä olisi mitä mainioin tilaisuus firmojen ja tuotemerkkien mainostaa itseään ja parhaiten se onnistuu niin, että tuotetta saa testata ja kokeilla onko se omaan mieleen/omalle iholle/omille hiuksille sopiva. Myöskään tätä kassia täynnä kaikkea kivaa ei enää saa. Tänä vuonna itsekin sain vain ja ainoastaan sen lounaan ja Kotilääkäri-lehden sain sattumalta kun niitä jaettiin joissain paikoin ihmisille, mutta ei sitäkään kaikki saaneet jos ei vain osunut kohdalle. Lenkistä kuitenkin myös maksetaan maksu ja ymmärrän kyllä, että nykyään kaikki on aina vain kalliimpaa, mutta kun lenkilläkään sillä hinnalla ei tunnu edes saavan mitään. Lounaskin oli köyhtynyt aikalailla. Okei, pasta ei vain ollut omaan makuuni ja sille ei voi mitään. Lähinnä siksi, että olin jo muutenkin hikoillut ja sitten chiliä vaan naamaan? Toki. Söin kyllä lähes kaiken. Ja se eväsleipä oli kuiva pala ruisleipää. Söin kyllä senkin kun oli niin tajuton nälkä. 

Mutta koska ikinä ei saisi valittaa, niin loppuun totean kaipaavani aiempia lenkkivuosia, mutta oli meillä silti ihan kivaa äidin kanssa vaikka tuossa kuumuudessa lenkkeily olikin hyvin uuvuttavaa. Ensi vuonna ei tule enää lenkille mentyä, sillä en ole enää Suomessa, joten saattoi jäädä viimeiseksi Likkonen Lenkiksi omalla kohdallani ellei me satuta joskus juuri lenkin aikaan olemaan kylässä Suomessa 🙂