Ensimmäinen tarina tulossa

Olen saanut ensimmäisen tarinan ja julkaisen sen tällä viikolla. Kerron kuitenkin ensin hieman kuinka tulen tarinoita työstämään. Tulen siis kirjoittamaan kaikki tarinat minä muodossa, kuin tarina olisi omani tai sinun omasi. Aiheet valikoin niin, että ne kohtaavat oman arvomaailmani. Aiheet tulevat olemaan sellaisia, joita jokainen teistä on todennäköisesti, ja ehkä jopa valitettavasti, kohdannut elämänsä aikana. Tarinassasi tulisi tulla esille, miten sinä olet kohdannut epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa tai ihan vain ikävää kohtelua, joka sai sinut tuntemaan olosi huonoksi. Lisäksi toivoisin kuulevani paljon selviytymistarinoita. Kerro kuinka sinä selvisit tilanteesta ja miten sinä käsittelit asian ja tunteesi. Minulla on täydet oikeudet tarinoihin ja niiden muokkaukseen. Lisäksi minä päätän mitkä tarinat julkaisen. Jos tarinasi ei kohtaa omaa arvomaailmaani,kuuluu se silloin jonnekin muualle kuin minun blogiini. Jos sinä haluat saada oman tarinasi kuulluksi, lähetä se minulle osoitteeseen: dike.mystory@gmail.com

Tulen kirjoittamaan tarinasi tositapahtumiin perustuvaksi.Eli kun valmis tarina julkaistaan, saattaa tarina olla hieman muunneltu tai siihen on voitu lisätä kokonaan uusia tapahtumia tai hahmoja. Toivon blogistani vuorovaikutteista, joten asiallinen kommentointi on suotavaa. Jakakaa myös kommenteissa kokemuksianne ja tsempatkaa toisianne. Vain yksi sääntö minulla on. Jos ei ole hyvää sanottavaa, voi jättää kokonaan sanomatta.

Sun Clouds Blue Sky Free Stock Photo - Public Domain Pictures

(kuva lainattu: publicdomainpictures)

Aurinkoista lyhyttä viikkoa kaikille.

love

Nina

Puheenaiheet Kirjat Suosittelen Vastuullisuus