Mistä blogin nimi tulee?
Pohdin blogini nimeä ja halusin, että se kertoo jo itsessään paljon blogistani. Halusin kuitenkin myös, että nimi jättää kysymyksiä ja lukija voi päästää mielikuvituksensa valoilleen. Nimi Dike ei siis suoraan kerro, mistä blogi tulee kertomaan, mutta jos mielenkiinto herää lue tämä läpi.
Itseäni on aina kiehtonut tarinat ja mytologia. Mielikuvitukseni on pohjaton ja usein huomaan viettäneeni mielikuvitusmaailmassani tunteja. Kauniit kuvat, tunteita nostattavat kappaleet, elokuvat, jotka vievät uusiin maailmoihin, ja kirjat joita lukiessa huomaan, että olen niin sisällä päähenkilön ajatusmaailmassa, että pidätän hengitystä.
Kun pohdin blogin nimeä, halusin nimestä lyhyen, ytimekkään, sekä mielikuvitushermoja hivelevän. Kuitenkin niin, että kun sitä tarkemmin tarkastelee, jokainen ymmärtää mistä on kyse.
Dike oli kreikkalaisessa mytologiassa oikeudenmukaisuuden ja oikeuden jumalatar (Oikeus). Hän oli myös yksi kolmesta, toisen sukupolven Horista sisariensa Eunomian ja Eirenen rinnalla. Horat olivat alun perin kreikkalaisessa mytologiassa luonnonjärjestyksen ja vuodenaikojen jumalattaria, mutta hellenistisellä ajalla he muuttuivat yleisen järjestyksen ja oikeuden jumalattariksi. Eunomia (Järjestys) oli niin ikään hyvän ja laillisen järjestyksen jumalatar, kun taas Eirene (Kukoistava rauha) kuvattiin rauhan jumalattarena. Näiden sisarusten vanhemmiksi mainitaan usein Zeus ja Themis. Zeus tunnetaan ylijumalana, jonka lisäksi häntä pidetään taivaan, tuulen, pilvien, sateen ja ukkosen jumalana. Äiti Themis sen sijaan oli oikeuden ja järjestyksen jumalatar. Tyttäret suojelivat kuolevaisten ihmisten aherrusta.
Itse Zeus oli asettanut Diken vahtimaan ihmisten toimia. Siinä missä hänen äiti hallitsi jumalaista oikeudenkäyttöä, Dike itse oli maallisen oikeuden jumalatar. Hän raportoi isälleen aina kun havaitsi tapauksen, jossa tuomari oli tehnyt päätöksen epärehellisin perustein.
Näitä tarinoita on kerrottu hellenistisenä aikana Antiikin Kreikassa vuosina 330–27 eaa. Kuinka kauaksi tästä maailmasta ollaan tultu? Nyt vuonna 2020 naiset joutuvat kaikissa maissa taistelemaan oikeuksistaan. Joissakin maissa vähemmän ja toisissa enemmän. Tämä on yksi asia, jossa oikeudenmukaisuus ei vieläkään toimi. Joskus toivon, että Dike olisi yhä jakamassa oikeutta ihmisille. Mutta antaa toivoa, että Ylijumala Zeus on luottanut joskus tyttäriinsä niin paljon, että on antanut heille vallan hallita kuolevia.
Lyhyesti voisi siis sanoa, että Dike on esikuvani, vahva, oikeudenmukaisuutta jakava jumalatar. Kuka nyt ei hänen kaltaistaan ihailisi.
Toivottavasti blogin nimen avaus vei sinut hetkeksi Kreikkalaisen mytologian maailmaan ja korona-uutiset unohtuivat. Edes hetkeksi.
Seuraava postaus onkin sitten jo ensimmäinen tarina. Tarina jonkun kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta. Pysykää kuulolla.
love
Nina
Lähde: Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Dike