The scariest moment is always just before you start
Hei kaikille!
Olen jo pitkään haaveillut oman blogin aloittamisesta. Se on tuntunut luontevalta ajatukselta, koska haluan kirjata ajatuksiani välillä ylös ja näin ehkä selkeyttää asioita itselleni. Otan paljon kuvia, joten blogi tulee sisältämään myöskin niitä. Valitettavasti en kylläkään omista kameraa ja kuvat ovat kännykkälaatua. Yritän kuitenkin laittaa blogiin vain laadukkaita kuvia. Kirjoittelen lähinnä omaksi huvikseni ja sen takia blogin nimi onkin kuvaava, pidän ikään kuin päiväkirjaa.
Olen lukiolaistyttö Turusta. Opiskelen merilukiossa ja blogissa tulen kertomaan myöskin tästä toiminnasta. Varsinkin ensi syksynä, kun olen itse mukana purjehtimassa Gdanskista Haapsaluun. Merilinja tarjoaa siis erilaisia merellisiä kursseja, itse olen suorittanut merilinjalla esimerkiksi yrittäjyyskurssin, purjehduskurssin, lukiolaisten turvallisesti vesillä kurssin, meribiologian kurssin ym. Opiskelen siis muuten normaalisti, mutta minun tulee suorittaa 3 vuoden aikana vähintään 12 merilinjan kurssia.
Seurustelen kolmatta vuotta poikaystäväni kanssa ja blogi tulee sisältämään luultavasti myös ainakin pieniä juttuja parisuhteestamme. En kuitenkaan koe omaksi jutukseni kirjoittaa paljoa parisuhteesta, koska se on minusta turhan yksityistä sekä tietyllä tavalla liian äklöä. Paljon teemme kuitenkin yhdessä, joten riippuen päivien kulusta parisuhde on jotenkin mukana myöskin blogin puolella. Muutama vuosi sitten innostuin kasvien parvekekasvatuksesta ja nyt olen täysin hurahtanut siihen. En ole kuitenkaan mikään taitava viherpeukalo, joten vinkkejä täältä ei löydä, lähinnä hurraa-huutoja sen puolesta, että kasvit ovat vielä voimissaan. Olen myös innokas ruoanlaittaja ja teen mielelläni mahdollisimman paljon itse, yritän säästää myös mahdollisimman paljon rahaa, joten blogi tulee sisältämään herkuttelua sekä välillä myöskin pienen budjetin reseptejä. Mahdollisesti kirjoitan myös muodista sekä kauneudesta. Itse olen hurahtanut käytännöllisiin vaatteisiin sekä huulipuniin. Olen siinä määrin onnekas, että ihoni on niin hyvä ettei tarvitse kuin punata huulet ja olen valmis ihmisten ilmoille. Olen niin kovin laiska meikkaamaan, vaikka se hauskaa puuhaa onkin. Väsyneenä kun ei tahdo jaksaa mitään ylimääräistä. Voi kuinka kadehdinkaan naisia, jotka ovat aina laittautuneita. Nyt kun pääsin väsymykseen asti niin blogissa esille tulee luultavasti myös sairauteni. Olen siis viitisen vuotta sairastanut reumaa sekä psoriasista. Blogissa tullaan näkemään myös hiukan sisustusta, tuunaamista sekä kirppislöytöjä.
Tervetuloa mukaan!
Disa