18 for 2018, pt. 1
Gretchen Rubinin inspiroivan Happier-podcastin motivoimana kokosin tälle vuodelle kahdeksantoista asiaa, joista joka ikisen tiedän tekevän minut ainakin himpun verran onnellisemmaksi – kunhan vain saan tartuttua toimeen. Yliannostuksen välttämiseksi tässä listalta yhdeksän ensimmäistä näin alkuun:
1. Kerrytä puskurirahasto
Säästäminen ja sijoittaminen ovat viime aikoina olleet kovasti mielen päällä, joten vähemmän yllättäen listan muutama ensimmäinen kohta liittyy raha-asioihin. Parin kuukauden nettopalkan suuruista puskurirahastoa pidetään suht yleisesti taloudellisen turvan perustana, ja täyspäiväiseen työelämään hyppääminen tänä vuonna on mitä parhain aika hoitaa tilanne viimein kuntoon.
2. Avaa ASP-tili
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä ASP-säästämisen aloittaminen on ollut mielessä jo vuosia. Rahalle on kuitenkin aina löytynyt ”tärkeämpää” käyttöä eikä Helsingin asuntojen hintataso ei ole varsinaisesti inspiroinut toivottomalta tuntuvaan säästöprojektiin lähtemistä. Nyt unelma yhteisestä, ikiomasta kodista motivoi asuntosäästämiseen ihan uudella tavalla, ja jaetussa taloudessa saan sinkkuelämään verrattuna reilusti suuremman kuukausisumman sukanvarteen (tai siis, sinne ASP-tilille). Ilman sen kummempia mullistuksia elämäntilanteessa oma asunto-osake voi olla käsissä jo reilun parin vuoden kuluttua!
3. Aloita rahastosäästäminen
Check! Avasin tilin Nordnetiin reilu viikko sitten ja tein ensimmäiset, pienet ostot kuluttomista Superrahastoista. Puskurirahaston kerryttämisen ja ASP-säästämisen rinnalla en toki saa rahastoihin kovin suuria summia kuukausittain, mutta ainakin homma on nyt vireillä ja aloitusriman yli hypätty! Lähtökohtaisesti säästän rahastoihin vähintään kolmenkymmenen vuoden tähtäimellä, joten jo pienilläkin summilla pääsen hyödyntämään korkoa korolle -ilmiötä ja ajallista hajautusta. Loppuvuoden sijoitustavoitteena on etsiä salkkuun vielä maantieteellistä hajautusta tuovia rahastoja ja pitää kuukausittaiset sijoitukset rullaamassa.
4. Valmistu!
Takana on reilu seitsemäntoista vuotta koulua, joten tätä tuskin tarvitsee selitellä sen tarkemmin. Kahdeksan tunnin työpäivä kuulostaa lomalta, kun viimeiset vuodet jokaista vapaahetkeä on varjostanut vähintään kevyt ”nytkin voisit kirjoittaa reflektiopaperia/lukea artikkelia/työstää gradua” -ahdistus.
5. Hyppää uusiin työtehtäviin
Vaihdon jälkeen palaan vanhaan tuttuun työpaikkaan ja rooliin, mutta loppuvuodesta kokeilisin jo mielelläni siipiäni uusissa tehtävissä. Tykkään nykyisestä työnantajastani jopa epänormaalin paljon, mutta onneksi firmassa avautuu koko ajan uusia, kiinnostavia paikkoja eikä urakehityksen tarvitse tarkoittaa siirtymistä muiden leipiin.
6. Aloita italian opiskelu
Check! Aloitin jo tammikuun puolella italian opiskelun itsenäisesti Duolingossa, mutta tulevana syksynä tahtoisin mennä myös työväenopiston kurssille oppimaan kieltä keskustelupainotteisemmin. Ajattelimme viettää myöhäistä kesälomaa syyskuussa Italiassa, mutta tuleva reissu ei ole ainoa syy aloittaa uuden kielen opiskelu. Olen jo pidemmän aikaa halunnut oppia jotain oikeasti itselleni uutta, ja italia kielenä inspiroi; kulttuuri (ruoka, viini, maisemat ja museot!) kiinnostaa eikä opiskelussa ole samalla tavalla epämotivoivaa, mahdotonta kielioppia kuin saksassa tai suomalaiselle hankalia äänteitä kuin ranskassa.
7. Matkusta vuoden joka kvartaalissa
Kevättalven olen täällä Irlannissa, toukokuussa reissaan Intiaan reiluksi viikoksi ja syyskuulle olisi siis näillä näkymin tiedossa tuo Italian-reissu. Enää pitäisi siis keksiä jotain loka-joulukuun akselille!
8. Keskity kynsiin ja kulmiin
Täytyyhän listalle mahtua myös pari turhamaista pikkujuttua… Viimeistellyt kynnet ja kulmat tekevät ainakin omaan silmääni yleisolemuksesta siistin, vaikka naama olisi muuten meikitön ja päällä kotipäivän oloasu. Kävin jo viime vuonna värjäyttämässä ripset ja kulmat kuukausittain ja aion investoida ammattilaisen huoltamiin naamakarvoihin ehdottomasti jatkossakin. Mitä kynsiin tulee, olen pari kertaa kokeillut shellac-lakkausta ja vaikka lopputulos on kyllä kaunis, hinta-kestävyyssuhde ei ole samaa tasoa kuin esimerkiksi kulmien värjäyksessä. Huomasin kuitenkin, että ammattilaisen siistiksi laittamia kynsiä ei tehnyt mieli repiä lyhyeksi samalla tavalla kuin lakkaamattomia, joten tänä vuonna yritän motivoida itseäni kynsien kasvatukseen säännöllisen, kauniin kotilakkauksen kautta.
9. Käy näöntarkastuksessa
Havahduin jossain vaiheessa viime syksyä siihen, ettei näkö ole välttämättä enää yhtä terävä kuin nykyiset lasit hankkiessa muutama vuosi sitten. Aion sitä paitsi vielä jossain vaiheessa lähivuosina uskaltautua silmien laserleikkaukseen, ja sitä varten näön muutoksia – tai oikeastaan muuttumattomuutta – täytyy alkaa seurata hyvissä ajoin etukäteen. En siis oikeastaan tiedä, toivonko enemmän näön pysyneen entisellään leikkausta varten vai heikentyneen vähäsen, jotta saisin hyvän tekosyyn hankkia uudet lasit (tai kahdet)!