18 for 2018, pt. 2

joshua-ness-unsplash.jpg

(Ensimmäiset yhdeksän löytyvät täältä.)

10. Aloita ajokoulu

Ihastuin roadtrip-tyyppiseen lomailuun kertaheitolla viime kesänä Skotlannissa, ja moni tämän hetken reissuhaaveista onkin nimenomaan autoreissuja ympäri maailmaa. Ajokortittomuuteni vuoksi olosuhteiden pakosta työnjako on toistaiseksi ollut mies ratissa ja minä kartanlukijana eli ihan tasapuolisuuden ja turvallisuudenkin nimissä olisi hyvä, että molemmat voisivat hypätä kuskin paikalle! Ajokortti toisi lisäksi joustoa tulevien asuinalueiden ja työpaikkojen valintaan ja helpottaisi esimerkiksi monia isompien asioiden siirtelytilanteita.

11. Osta uimapuku

Kun pituutta on parikymmentä senttiä enemmän kuin keskivertonaisella ja siitä ainakin puolet on nimenomaan selän kohdalla, kriittiset paikat yhtä aikaa sekä alhaalta että ylhäältä peittävän uikkarin löytäminen on ollut suht mahdotonta. Luovutin täydellisen uimapuvun etsimisen jo vuosia sitten, mutta nyt kokouikkareiden noustua trendien harjalle entistä laajemman valikoiman joukosta löytyisi kenties minullekin sopiva malli!

12. Kirjoita kirje

Tällaiselle herkkikselle pelkkä lämmin ajatuskin rakkaimmista meinaa usein nostaa kyyneleet silmiin puhumattakaan siitä, että kykenisin oikeasti kertomaan noille ihmisille heidän tärkeydestään kasvotusten ilman toivotonta nyyhkytystä. Kirjettä raapustaessa saisin vollottaa kaikessa rauhassa, ja vastaanottajallekin voisi olla jopa antoisampaa keskittyä tunnustelemaan sanojani ajan kanssa

13. Löydä oma signature drink ja osta ainekset kotiin

Miehen viskikokoelman inspiroimana aloin jo viime vuoden puolella keräillä olohuoneen vitriiniin viskipullojen rinnalle omaa pientä ginivalikoimaa. Yksinkertainen gin & tonic on ikuisuuslempparini, mutta tahtoisin löytää sen rinnalle jonkin persoonallisemman ja jännittävämmän cocktailin juhlavampia hetkiä varten ja vieraille tarjoiltavaksi!

14. Ota aikaa podcasteille

Gretchen Rubinin Happier-podcast on ollut jo vuosien ajan kuuntelussa välillä viikoittain ja välillä pidempien taukojen jälkeen maratonhenkisesti. Huhujen mukaan maailma on muitakin kiinnostavia podcasteja täynnä ja viime aikoina etenkin suomalaisia podcasteja tuntuu tupsahdelleen kuin sieniä sateella. Tahtoisinkin löytää muutaman uuden suosikin ja ujuttaa niiden kuuntelun viikottaiseen arkeen vaikkapa työmatkojen tai kävelylenkkien aikana.

15. Järjestä juhlat

Nautin valtavasti muiden järjestämistä juhlista, mutta olen vähän huono olemaan huomion keskipisteenä ja omien kekkereiden järjestäminen ei siksi ole koskaan tuntunut mielekkäältä. Tänä vuonna tiedossa on kuitenkin aika monta syytä juhlaan, enkä tahdo joskus vuosien päästä katua etten hölmöjen epävarmuuksien vuoksi juhlistanut esimerkiksi valmistumista tilanteen ansaitsemalla näyttävyydellä!

16. Panosta lahjoihin

Joka vuosi joulu ja rakkaiden syntymäpäivät pääsevät yllättämään. Tänä vuonna aloitin lahjaideoiden kirjaamisen paperille heti edellisen joulun jälkeen, jotta sivulauseessakaan vihjatut toiveet eivät pääsisi unohtumaan ennen seuraavaa merkkipäivää. Lahjaideoiden entistä herkemmällä korvalla kuuntelun ja luovemman lahjaideoinnin lisäksi tahtoisin ottaa aikaa niiden toteuttamiselle niin, ettei homma kaadu kiireeseen ja viime hetken liian nopeaan aikatauluun.

17. Tee valokuvakirja 

Olen suunnitellut valokuvakirjojen tekemistä jo vuosien ajan keskimäärin jokaisen ulkomaanreissun jälkeen, mutta pelkkä ajatus satojen kuvien läpikäymisestä, parhaiden valitsemisesta ja muokkaamisesta on ollut yksinkertaisesti liikaa. Idea muistojen kokoamisesta käsinkosketeltavaan muotoon kiehtoo kaikesta huolimatta, joten päätin helpottaa urakkaa ja yksittäisten reissujen sijaan koota koko vuoden 2017 samojen kansien väliin. Näin vaikkapa keikoista tai spesiaaleista ravintolaillallisista tarvitsee valita vain yksi tai kaksi kivointa kuvaa ja pidemmistäkin reissuista vain yhden käden sormilla laskettava määrä kohokohtia. Sitä paitsi nyt kansien väliin pääsee myös arjen hauskimpia hetkiä kuten meidän eka oluentekokokeilu!

18. Aktivoidu bloggaamisen suhteen 

Viime vuosina bloggaaminen on jäänyt muiden kiireiden (pääasiassa siis Netflixin katsomisen ja Instagramin selaamisen) jalkoihin. Palo kirjoittamiseen ja ajatusten jakamiseen on silti edelleen vahva, ja esimerkiksi raha-asioista ja vaihtokokemuksista olisi juuri nyt paljon sanottavaa – reissu- ja raflavinkkejä unohtamatta! Vuosien varrella etenkin moni pohdiskelevampi teksti on jäänyt julkaisematta sopivien kuvien puuttuessa, joten postauskynnyksen madaltamiseksi annoin viimein itselleni luvan käyttää kauniita CO0-lisensoituja kuvia itse otettujen sijaan, kun teksti ei sellaisia välttämättä kaipaa. Olenpa suunnitellut itse rakennettuun blogipohjaan ja oman domainin alle siirtymistäkin, joten saa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan…

Kuva: Joshua Ness / Unsplash

suhteet oma-elama mieli