la bohème @ kansallisooppera
Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa oopperassa. Kahtena edellisenä jouluna olen toivonut lahjaksi lippua Kansallisbaletin näytöksiin ja päässyt katsomaan upeaa, modernia balettia, mutta tällä kertaa halusin kokeilla jotain uutta! 1800-luvun Pariisiin joulun ja alkutalven aikaan sijoittuva rakkaustarina La Bohème kuulosti ihanan tunnelmalliselta ja tarpeeksi helpolta ensimmäiseltä oopperakokemukselta, joten vinkkasin äiskälle joululahjatoiveesta.
Kansallisoopperan toteutus talvisesta Pariisista ja boheemielämästä oli hämmentävän kaunis. Kattohuoneiston kylmyyden melkein tunsi, lumihiutaleiden leijaillessa lavalle olisi tehnyt mieli itsekin hypätä mukaan talviseen maisemaan, ja valojen täyteinen Pariisin yö sai hymyilemään yksin pimeässä katsomossa. Ooppera teki muutenkin jotenkin onnelliseksi, vaikka Mimin ja Rodolfon tarina itsessään varsin traaginen onkin.
Eilinen näytös oli tällä erää viimeinen, mutta La Bohème pyörii Kansallisoopperan ohjelmistossa varsin säännöllisesti. Tämäkin versio on nähty ensimmäisen kerran jo vuosi sitten keväällä ja nyt muutaman esityksen verran vuodenvaihteessa, joten se palaa toivottavasti ohjelmistoon myös vuoden kuluttua. Suosittelen – etenkin kaikille oopperaneitsyille ja Pariisia rakastaville!
Kuvat Stefan Bremer, Kansallisoopperan promokuvia