postikortteja köpiksestä
Kalenteri tietää kertoa, että palasin Köpiksen reissulta jo kolme viikkoa sitten, vaikka voisin vannoa ettei kuun vaihteesta ole vielä niin kauan. En silti valita – kiitos ohi hujahtaneiden viikkojen jäljellä on enää muutama päivä ennen kuin poikaystävä palaa kotiin ja arki jatkuu viimein kaksin.
Mutta, Köpiksen kuulumisiin! Aamulento laskeutui Kööpenhaminaan jo kahdeksan aikaan perjantaina, joten ennätin turisteilla melkein koko päivän itsekseni ennen kuin koko reissun varsinainen syypää vapautui töistä. Kävin renessanssilinnassa, kapusin kaupungin toiseksi korkeimpaan torniin ihailemaan maisemia, söin lounasta ravintolassa jonka seinät oli vuorattu nahkakantisien kirjojen täyttämillä hyllyillä ja fiilistelin säätä, joka aina hetkittäin tuntui enemmän kesältä kuin alkavalta syksyltä.
Tunnustan, että hämmennyin vähän siitä, miten paljon historiaa Kööpenhaminassa oikein onkaan – kaiken design- ja ruokahypen keskellä en yhtään tajunnut, että kaupunki voisi tarjota paljon muutakin. Linnoista ja erilaisista museoista oli kaikenlaisten matkavinkkien perusteella lähinnä runsaudenpula, mutta linnanneitoromantiikka mielessä valitsin kohteeksi 1600-luvun alussa rakennetun Rosenborgin linnan. Satuin paikalle samaan aikaan kai historian oppitunnilla ekskursiolle lähteneiden koululaisten kanssa, mutten itse edes yrittänyt pysyä kärryillä siitä, mikä Christian tai Fredrik milloinkin oli ollut vallan kahvassa vaan keskityin suosiolla ihmettelemään peilisaleja, kristallikruunuja ja kattomaalauksia.
Ennen reissua olin suunnitellut kiipeäväni katselemaan Köpistä lintuperspektiivistä kaupungin korkeimpaan torniin Christiansborgin linnaan. Suunitelmat kuitenkin muuttuivat lennosta, kun perjantaina lounaspaikkaa etsiessä bongasin Rundetårnin näköalapaikkoineen. Mitäpä sitä siis merta edemmäs kalaan. Christiansborgin torni olisi ollut vielä vähän korkeampi ja ilmainen, mutta Christiansborgin torniin verrattuna Rundetårnin kattotasanne oli kuitenkin v a l t a v a eikä turisteja nimeksikään. Suosittelen!
Lauantaina suunnattiin lounaalle Copenhagen Street Foodiin Papirøenin saarelle. Kanavan rannalle vanhaan tehdashalliin oli rakennettu vieriviereen lukemattomia ruokakojuja, joiden välillä valitseminen osoittautui suht mahdottomaksi tehtäväksi. Alkuiltapäivän ruuhkasta huolimatta onnistuttiin bongaamaan vapaat rantatuolit kanavan reunalta ja unohduttiin siihen useammaksi tunniksi nauttimaan auringosta ja ihmettelemään ohi lipuvia turistipaatteja. Palataan Copenhagen Street Foodiin ja muihin ruokajuttuihin kuitenkin vielä myöhemmin erillisen ravintolavinkkipostauksen merkeissä!
Street food -hallin vieressä on modernin taiteen museo Copenhagen Contemporary, jonka pihalla olisi saanut osallistua Yoko Onon installaatioon raapustamalla oman unelmansa pienelle paperisuikaleelle ja ripustamalla sen museon edessä seisovien puuntaimien oksille. Jälkikäteen vähän harmittaa, etten pysähtynyt hetkeksi raapustamaan unelmiani paperille muiden nimettömien, vierailla kielillä kirjoitettujen lappusten joukkoon…
Venähtäneen street food -lounaan jälkeen suunnistettiin Nyhavniin, jossa värikkäät talot kanavan rannalla näyttivät tismalleen samalta kuin postikorteissa. Hain meille matkalla jostain pienestä leipomosta leivokset ja jäätiin niiden kanssa istuskelemaan kanavan äärelle ennen kuin siirryttiin talojen taakse katoavien valonsäteiden perässä vielä hetkeksi yhdelle monista rannan ravintoloiden terasseista.
Illalla mentiin vielä Tivoliin, tietysti, kun kerran Köpiksessä oltiin. Ja mikä Tivoli! Hattara ja vuoristorata olisivat olleet jo tarpeeksi ruokkimaan huvipuistorakkauttani, mutta kahdeksankymmenen metrin korkeudella pyörivä keinukaruselli nousi (kirjaimellisesti) koko viikonlopun kohokohdaksi. Jännitin etukäteen niin, että olisin varmaan jänistänyt vielä laitteeseen jonottaessakin ellei poikaystävä olisi pitänyt kädestä kiinni, mutta lopulta korkeuksissa keinuessani olisin tahtonut jäädä katselemaan illan viimeistä valonkajetta horisontissa ja kaupungin valoja loputtomiin. Olisi ihan okei valita seuraava matkakohde sen perusteella, missä on korkein keinukaruselli, eikö vain?
Sitruunamarenkiin on hyvä lopettaa tältä erää, mutta palataan Köpis-juttuihin vielä viimeisen reissupäivän sekä raflavinkkien merkeissä vielä myöhemmin!