speedy b

aIMG_0816.JPG

Liityin muutama viikko sitten hetken mielijohteesta Facebookin Louis Vuitton Forum Finland -ryhmään, ja sen jälkeen erilaisia houkutuksia on tupsahdellut FB-feediini tiiviiseen tahtiin. Ryhmään postataan useamman kerran tunnissa kuvia jäsenten uusista ja vanhoista hankinnoista, himotuksista sekä pre-loved-nettikauppojen valikoimista, joten ennestäänkin olematon itsekuri on ollut viime päivinä tiukilla.

Tilin saldo ei kiitos kevääksi varattujen lomareissujen jousta vähintään muutaman sadan euron hankintoihin, mutta eilen bongasin LV-ryhmästä ihanan budjettihankinnan: luggage tag omilla nimikirjaimilla lähes kolme vuotta sitten ostamaani Speedy-laukkuun! Alunperin luggage tag on tehty isompaan, matkalaukuksi tarkoitettuun Keepalliin, mutta niitä myydään myös erikseen. Speedyyn kiinnitettyja tageja voi ihailla esimerkiksi täällä tai täällä.

aIMG_0818.JPG

Luggage tageja on myynnissä kahta kokoa, joista ainaki näin ”sovittamatta” pienempi tuntuu sopivalta. Tagin hinta on 50 euroa, ja omien nimikirjainten painatuksen saa kaupan päälle. Kirjaimet saisi ilmaiseksi myös suoraan laukun kahvaan painettuna, mutta omaan silmään se ei näytä yhtä kauniilta ratkaisulta kuin erillinen, laajaa ruutupintaa piristävä tag! Toki vaakakupissa painavat myös käytännön syyt: nimikirjaimet suoraan laukkuun painettuna pienentävät muuten erinomaisen jälleenmyyntimahdollisuuden murto-osaan. Suunnitelmissa ei toki ole luopua ylioppilaslahjasta ja LV-ensirakkaudesta koskaan, mutta never say never.

Pienenpieni LV-hankinta sopii täydellisesti synttärilahjaksi minulta minulle, kun mittariin napsahti tällä viikolla 22 vuotta. Ajattelin suunnata Espan Vuittonille heti alkuviikosta, kunhan ensin saan aseteltua henkiset silmälaput paikoilleen muiden, astetta kalliimpien houkutusten vastustamiseksi!

muoti trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.