syytä hymyyn

Viime päivinä on ollut jos jonkinlaista syytä hymyyn (esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin pitkä viikonloppu Dublinissa, mutta palataan siihen myöhemmin). Levein hymy loisti kasvoilla kuitenkin tänään, kun melkein kolmen vuoden hammasrautaelämän jälkeen suusta riisuttiin viimein suurin osa metallista. Koko viidentoista vuoden oikomisprosessin ajan olen vakuutellut itselleni, että ”kauniin hymyn ja täydellisen purennan takia kannattaa vähän kärsiäkin”, ja viimein tänään rautojen alta paljastui ensimmäistä kertaa elämässäni suora, upea hammasrivi!

Alakaaren osalta oikominen jatkuu vielä hetkisen verran, mutta yksi täydellinen hammaskaari ilman raudoitusta motivoi kummasti jaksamaan vielä kaksi kolmasosaa elämästä kestäneen prosessin loppusuoran. Vaikka ihan täysin homma ei siis olekaan paketissa, tänään on se päivä, jota olen odottanut siitä lähtien kun äiti ensimmäiseltä oikojakäynniltä palatessa lupasi seitsenvuotiaalle pikku-Johannalle vielä joskus kauniin hymyn.