loman jälkeen

Juttuja riittäisi kerrottavaksi ja asiaa olisi niin paljon, etten tiedä mistä päästä aloittaa. Sama tuntuu tosin pätevän vähän kaikkeen muuhunkin: palasin tänään töihin ja arkeen ja vaikkei työpöydällä odottanutkaan valtaisa duunivuori, olen viime viikkojen aikana jättänyt luvattoman monta pikkujuttua loman jälkeen tehtäväksi; aivan kuin kiireessä pienet hommat hukkuisivat massaan ja tuntuisivat kaiken muun keskellä kevyemmiltä. Keväällä päätin jättää yhden tentin väliin ja tehdä sen alkusyksyllä kun lomalla on ollut aikaa lukea. Enää en tiedä, millä logiikalla elokuun alku on kuulostanut ”alkusyksyltä” tai mihin kaikki se potentiaalinen opiskeluaika katosi, mutta tiedostan piinaavan hyvin tentin olevan torstaina ja artikkeleiden edelleen lukematta.

Vietin loppulomasta reilun viikon Oulussa. Viihdyin tuttuun tapaan pianon ja yllättäen ompelukoneen ääressä, pyöräilin ensimmäistä kertaa vuosiin ja hämmensin yhtä parhaista ystävistäni haluamalla katsoa romanttisen hömpän sijaan Batman-elokuvaa. Itseäni hämmensi Kuoleman varjelukset, joka oli vuosien aikana mystisesti muuttunut entistä paremmaksi ja sekoitti pakkaa lempi-Potterin määrittelemisessä.

Näin samana päivänä sekä Apocalyptican, HIMin että Nightwishin ja taannuin teinivuosieni fanitytöksi, enkä ole viikkoon kyennyt kuuntelemaan mitään kovin kevyttä tai pirteää. Vuosien takaiset lempibändit aiheuttivat edelleen tismalleen samanlaisia fiiliksiä ja reaktioita kuin silloin, mutta tällä kertaa festareilta ei tarvinnut suunnata kotiin nukkumaan tai puistoon pussikaljalle vaan sivistyneille skumppajatkoille ja seuraavana aamuna täydellisen brunssin ääreen. (Väärinkäsitysten välttämiseksi tarkennettakoon, että sivistyneillä skumppajatkoilla katsottiin Apocalyptican keikkavideoita hypäten suoraan niihin kohtiin, joissa Perttu Kivilaakso riisuu paidan, ja kuohuviinin loputtua aamuyöllä tyhjennettiin talouden muutkin viinipullot.)

Viime lauantaina käytiin kaveriporukalla Tallinnassa. Iskeydyttiin nälkäisinä ensimmäiseen kivannäköiseen turistiravintolaan vanhassa kaupungissa ja sen jälkeen istuttiin pienemmällä porukalla muutama tunti hellyyttävässä kirjakaupan ja kahvilan hybridissä. Kerrankin kaikilla oli pelkkää aikaa ja laukun pohjalle unohdetut kännykät, ja teki hyvää vaihtaa pitkästä aikaa ajatuksia eikä vain kuulumisia. Kotimatkalla parkkeerattiin laivan käytävälle herättämään pahennusta kovaäänisillä jutuilla ja suoraan viinipullosta juomalla – kolmessa vuodessa puheenaiheet ovat muuttuneet yhtä aikaa enemmän ja vähemmän fiksuiksi, mutta oikeastaan mikään muu ei sitten olekaan muuttunut.

Tallinnan-reissu oli etkot ystävän läksäreille, jotka venyivät salakavalasti aamuun saakka. Suunniteltiin ensi joulua Balilla (tai oikeastaan missä tahansa päin Aasiaa, ainoat kriteerit ovat aurinko ja silmänkantamattomiin jatkuvat rannat!) ja vältettiin viimeiseen asti sanomasta ääneen sitä, että seuraavat puoli vuotta vietetään yhdeksäntuhannen kilometrin päässä toisistamme. Joskus arviolta aamuseitsemän ja -yhdeksän välillä todellisuuden, väsymyksen ja puolikkaan viinitonkan pyhä kolminaisuus iski niin, että itkin pois alta ne pakolliset pari kyyneltä. Onneksi nähdään pikaisesti lokakuussa ja ajan kanssa jouluna ja aina on whatsapp ja mitä näitä nyt on. Vähän lohduttaa myös kaverin viikonloppu-Hesarin tilaus, joka kaikkien Kelan ja pankin kirjeiden ohella ohjautuu syksyllä minun osoitteeseeni.