proustin kysymykset
Bongasin jostain Lilyn blogista (en toki hoksannut ottaa nimeä tai linkkiä ylös…) kysymyspostauksen, jossa vastailtiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa eläneen kirjailija Marcel Proustin kehittelemään kyselyyn. Kyselyssä mennään osittain syviinkin vesiin, ja halusin haastaa myös itseni miettimään omia vastauksiani kiperiin kyssäreihin.
Melkein jokaisen kysymyksen vastausta olisin voinut pohjustaa sanomalla ”äh miten hankala kysymys, näitä on niin monta enkä haluaisi nostaa vain yhtä”. Se olisi kuitenkin ollut varsin tylsää, joten jätin jaarittelut sikseen ja kirjoitin, mitä mielen päällä on juuri nyt. Aloitetaan!
1. Miten määrittelet onnen? Onnea on olla tyytyväinen siihen, mitä juuri sillä hetkellä on.
2. Mikä on suurin pelkosi? Vanhempien tai avopuolison kuolema.
3. Mikä on paras luonteenpiirteesi? Aikailemattomuus.
4. Mitä piirrettä arvostat eniten muissa? Maalaisjärkeä ja proaktiivista asennetta tekemiseen.
5. Ketä elossa olevaa ihmistä ihailet eniten? Michelle Obamaa.
6. Mihin tuhlaat? Ruokaan ja reissaamiseen.
7. Mikä on mielentilasi tällä hetkellä? Kuopio-Helsinki-junassa rauhallinen ja raukea; odotan paluuta viikonloppureissulta kotiin mutten kuitenkaan kärsimättömästi.
8. Mitä hyvettä pidät yliarvostettuna? Äärimmäistä itsekuria.
9. Missä tilanteissa valehtelet? Juoruilun pahaa tapaa häpeän niin paljon, etten tunnusta osallisuuttani edes suoraan kysyttäessä.
10. Mistä pidät vähiten ulkonäössäsi? Voisin antaa pois kilon jos toisenkin.
11. Ketä elossa olevaa ihmistä halveksit eniten? Donald Trumpia.
12. Mistä ominaisuudesta pidät eniten miehissä? Helposti lähestyttävästä aitoudesta.
13. Mistä ominaisuudesta pidät eniten naisissa? Yleisesti ottaen pidän ihmissä samoista ominaisuuksista sukupuolesta riippumatta. Naisissa kuitenkin aito halu tukea, kannustaa ja auttaa toisia naisia elämässä eteenpäin on omissa silmissäni vielä hienompaa kuin toisia miehiä nostattavat miehet.
14. Mitä sanoja tai lauseita käytät eniten? Kotona ällösöpöjä hellittelynimiä ja parisuhteen sisäpiirisanastoa, kodin ulkopuolella yritän keskustella monipuolisemmin.
15. Mikä tai kuka on elämäsi suurin rakkaus? Avopuoliso. Ja ruoka.
16. Milloin ja missä olet onnellisimmillasi? Perheen kanssa hyvän ruoan ja juoman äärellä.
17. Minkä kyvyn haluaisit omata? Haluaisin osata tuntea oloni kotoisaksi seurassa kuin seurassa ja tilanteessa kuin tilanteessa, ja saada muut seurassani tuntemaan samaa.
18. Jos muuttaisit yhden asian itsessäsi, niin mikä se olisi? Suhtautuisin elämään kevyemmin ja lakkaisin pohtimasta turhia kauhuskenaarioita pääni sisällä.
19. Mikä on suurin saavutuksesi? Rakentaa lukion jälkeen mielekäs elämä täysin puhtaalta pöydältä – uudessa koulussa, uudessa kaupungissa, ilman perhettä tai ystäviä, yksin asuen.
20. Jos kuolisit ja palaisit takaisin, niin mikä asia tai henkilö olisit? Uskon ja haluan ajatella, että jokaisella on yksi elämä, josta täytyy tehdä itselleen paras mahdollinen eikä sen jälkeen halua enää palata takaisin.
21. Missä haluaisit asua? Helsingin kantakaupungissa, yhtä aikaa tarpeeksi keskellä elämää ja lähellä ympäri Suomea asuvia perhettä ja ystäviä.
22. Mikä on arvokkain omaisuutesi? Yksittäisillä esineillä on loppujen lopuksi aika vähän merkitystä enkä keksi yhtään, josta en voisi luopua. Rahallisesti arvokkain on Louis Vuittonin Speedy B35 -laukku, tunnearvoltaan suurimpia puolestaan synttärilahjaksi saatu kaulakoru.
23. Mitä pidät maksimaalisena kurjuutena? Yksinäisyyttä. Olen kuitenkin ollut sen verran onnekas, etten koe minulla olevan oikeutta puhuvan todellisesta kurjuudesta sen syvemmin.
24. Mikä on lempiammattisi? Sellainen, jossa saa kehittää, koordinoida ja johtaa ihmisiä ja asioita osin itsenäisesti, osin tiimityönä, ja joustavin työajoin.
25. Mikä ominaisuus määrittelee sinua eniten? Tahto saada asioita aikaan.
26. Mitä arvostat eniten ystävyydessä? Kiinnostusta toisen elämään ja halua olla siinä mukana niin parempina kuin huonompinakin aikoina.
27. Kerro lempikirjailijasi? En ikinä pystyisi sanomaan vain yhtä, mutta rakastan erityisesti J.K. Rowlingin maagista maailmaa.
28. Ketä fiktiomaailman sankaria ihailet? Hermione Grangeria.
29. Keneen historialliseen hahmoon samaistut eniten? Äh, en kyllä keneenkään. Tuntuu vieraalta ajatukselta samaistua tuntemattomaan ihmiseen, jonka elämästä voin vain lukea narratiiviin sopivia palasia.
30. Keitä ovat elämäsi todelliset sankarit? Oma äiti, joka on elättänyt meidän perhettä, tehnyt uran arvostettuna kollegana ja mentorina, ollut minulle aina paras mahdollinen äiti, ja viimeisimpinä urheasti tehnyt töitä terveyteen liittyvien haasteiden selättämiseksi.
31. Lempinimesi? Lapsuudenkavereille olen Jossu, muille ihan vaan Johanna.
32. Mistä pidät vähiten? Epävarmuudesta ja odottamieni asioiden peruuntumisesta.
33. Miten haluaisit kuolla? Vanhana, terveenä ja yllättäen.
34. Mottosi? Happiness can be found even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light.