kesäkuun parhaat

Kuva: Maddi Bazzocco  – Unsplash

Kesäkuun paras fiilis: Uudessa työssä aloittaminen

Lomafiilis oli kieltämättä hyvä fiilis, mutta vielä paremmalta tuntui loman jälkeen hypätä uuteen, kiinnostavaan rooliin töissä. Viestinnän ja tiedonhallinnan asiantuntijan tehtävä on tuttu jo viimesyksyisestä sijaisuudesta ja toimistokin on sama vanha, joten mistään ihan valtaisasta loikkauksesta tuntemattomaan ei ole ollut kyse. Unohdin kuitenkin, että uusi rytmi ja rutiinien rakentaminen, jatkuva skarppaus ja uuden tiedon omaksuminen töissä väsyttävät aina tehtävää vaihtaessa. Ekan parin viikon jälkeen väsymys taittui, ja kulunut viikko sujui jo ihan rutiinilla oman työtahdin ja -tapojen löydyttyä!

Kesäkuun paras ostos: Alelöydöt Lindexiltä

Tein juhannuksen jälkeisen alennustäsmäiskun Lindexiin, joka mainosti kanta-asiakkailleen -25 % alennusta myös jo alennetuista tuotteista, ja kiikutin kotiin yhtä sun toista. Lindex on ollut jo pitkään yksi go to -lempparikaupoistani, josta löytyy pitkälle ja kurvikkaallekin kropalle sopivanmallisia, kauniita vaatteita. Nyt yritin laput silmillä keskittyä alerekkeihin, joista poiminkin kauniisti leikatun vihreän neuleen, rennot (niin ikään vihreät) housut, punaisen arkimekon  ja ohuen kimonon suojaamaan kesäaurinkolta. Henkisistä silmälapuista huolimatta mukaan tarttui myös normihintainen syvän vihreä midimekko, joka sopii eri asustein niin töihin kuin juhlavampaankin tilaisuuteen. Nyt on vaateshoppauskiintiö hetkeksi täynnä!

Kesäkuun paras kohde: Kalamajan alue Tallinnassa

Itsestäänselvä valinta kuukauden parhaaksi kohteeksi olisi tietysti Itävalta ja Alpit, mutta siitä reissusta olenkin jo kirjoitellut (ja kirjoitan varmasti vielä lisää). Nostan siis mustana hevosena parhaaksi kohteeksi Tallinnan Kalamajan, jossa vietimme viikko sitten juhannusta. Vielä Turun-reissun kuulumisia kertoillessa toukokuussa ajattelin Tallinnan olevan jo aika nähty kohde, mutta joudun syömään sanani!

Juhannuksen minilomalla pyörittiin pääosiin Kalamajan ja Telliskiven alueella, missä olin aiemmin pyörähtänyt vain pikaisesti talviaikaan F-Hoonessa. Ero talvisen ja kesäisen Telliskiven välillä oli kuin yöllä ja päivällä: Muistan talvireissulla miettineeni, missä se paljon puhuttu rento meininki ja hyvä tunnelma on, mutta selkeästi alue puhkeaa kukkaan kesäisin! F-Hoonen lisäksi suosittelen lämpimästi  ainakin La Muu -jätskibaaria, Kärbes-ravintolaa, Sip-olutkauppaa ja tätä AirBnB:tä syvemmällä Kalamajassa.

Kesäkuun paras biisi: Metal Up Your Podcastin Motorbreath

Olen löytänyt alkukesän aikana monta kiinnostavaa podcastia, joiden rinnalla musiikin kuuntelu on jäänyt vähän vähemmälle. Kesäkuun soittolista koostuikin pitkälti juhannusviikonlopun cover-musavisan kappaleista, vanhemmista kesähelmistä ja alppimatkan biiseista. Autossa kuunneltiin paljon helppoa musiikkia: akustisia covereita, leffamusiikkia ja astetta ambientimpaa poppia.  Kuukauden paras biisi (ja korvamato) on ehdottomasti reissun päällä ja sen jälkeenkin ahkerasti soinut Metal Up Your Podcast -podin tekijöiden Metallica-cover Motorbreath, joka ei kuulosta lainkaan Metallicalta. Yhteinen sävel (pun intended) Metallicaa fanittavan miehen ja minun kevyempien musiikkimieltymysten välillä on löytynyt!

Kesäkuun paras kirja: Sujata Masseyn Murha Bombayssa

Toukokuussa lukemani  Läckbergin Kultahäkin jälkeen innostuin pitkästä aikaa lukemaan kaunokirjallisuutta enemmänkin! Heti kuun vaihteessa luin Niina Meron Englantilaisen romanssin, jonka jälkeen tartuin Rei Shimura -kirjoista tutun Sujata Masseyn uuteen Murha Bombayssa -kirjaan. Tarina sijoittuu 1900-luvun alun Intiaan, ja suoraviivaisesta nimestään huolimatta kertoo murhamysteerin lisäksi naisen asemasta, parisuhteista ja perhe-elämästä kuvaamassaan ajassa ja kulttuurissa. Tästä tarinasta alkavaan kirjasarjaan on ilmestynyt englanniksi jo toinenkin osa, jota en kuitenkaan löytänyt vielä Bookbeatista tai kirjastosta.

puheenaiheet kirjat musiikki oma-elama