viikonloppukuulumisia
Reissukesä jatkuu, terkkuja junasta matkalla Kuopioon lukiokavereiden kokoontumiseen! Porukka on hajaantunut ympäri Suomea – meitä on kolme pääkaupunkiseudulla, kaksi Kuopiossa, kaksi Oulussa ja yksi Jyväskylässä – ja edellisestä koko jengin tapaamisesta on jo melkein pari vuotta. Tavataan kyllä pienemmillä kokoonpanoilla milloin missäkin ja ryhmächatissa hiljaiset päivät ovat harvinaisia, mutta on mahtavaa nähdä pitkästä aikaa kerralla kaikkia. Tuntuu hurjalta, että tulevana syksynä takana on kymmenen vuotta ystävyyttä!
Tästä viikonlopusta tulee ihana, mutta odotan innolla myös seuraavaa, joka on ensimmäinen työ- ja reissuvapaa viikonloppu sitten huhtikuun alun. Silloinkin ohjelmaan kuului gradun kirjoittelu eli edellisestä rennosti kotoillen vietetystä viikonlopusta on vieläkin kauemmin… Nyt ensi viikosta lähtien vapaita, toistaiseksi suunnitelmattomia viikonloppuja onkin yhtäkkiä kolme putkeen! Siinä missä heinäkuu perinteisesti on kesäsuunnitelmien täyttämä, tänä vuonna lomat ja muut kesätekemiset osuvat omalla kohdallani kesä- ja elokuulle. Heinäkuun lopulla otetaan vähän varaslähtöä loppukesän lomatunnelmiin pitkän Oulu-viikonlopun ja Qstockin merkeissä, mutta muuten kuukausi rullaa eteenpäin arkitöitä ja kotiviikonloppuja vuorotellen.
Olen viime aikoina nauranut, miten lapsena vinguin vanhemmilta, eikö mitenkään voitaisi lähteä reissuun heti heidän ekana lomapäivänään. Kyllähän perjantai-iltana ehtii hyvin pakata, ja lauantaiaamuna on jo valmis lähtemään reissuun! En koskaan ymmärtänyt, miksi lomallakin pitäisi olla kotona, kun ehtiihän sitä arkenakin. Kotivapaiden merkitys on valjennut todenteolla vasta nyt täyspäivä- ja etenkin vuorotöitä tehdessä: Yksipäiväinen vapaa ei tunnu riittävän mihinkään, kun siihen pitäisi yrittää sovittaa rästiin jääneet kotihommat, juoksevien asioiden hoitaminen ja rentoutuminen. Tulevilta viikonlopuilta odotankin yksinkertaisesti aikaa touhuta kotona kaikessa rauhassa, katsella sarjoja sohvannurkassa, blogata, lukea ja kokkailla hyvää ruokaa. Sitä siis viikon kuluttua – nyt vielä JVG:n Ikuinen vappu korvamatona soiden ”Joensuusta länteen”!