dinner at the cock
Oh The Cock, you had me at first course. Etenkin alkupalojen valinta eilisellä illallisella tuntui mahdottomalta, joten päädyttiin loppujen lopuksi molemmat tilaamaan The Best of -menu. Viiden ruokalajin illalliseen sisältyi kolmenlaisia alkupaloja, elämäni paras pihvi ja jälkiruokapöytä täynnä erilaisia kakkuja. Ruokakuvia ei ole, koska keskityin kerrankin seuraan ja syömiseen, mutta Instagramissa pääsee kätevästi stalkkaamaan sekä annoksia että paikan tunnelmaa!
Ensimmäiseksi pöytään kannettiin punajuurisalaatit, wingsejä ja tempuroitua kukkakaalta. En osaa valita omaa lempparia – eikä onneksi tarvitsekaan – sillä kaikki oli uskomattoman herkullista. Konseptina illan kohokohta kuitenkin olivat supermaistuvat wingsit: nauratti, kun hyvän ravintolan illallisella sai syödä käsin ja kastiketta valui pitkin sormia ja ympäri naamaa.
Rehellinen ja konstailematon meininki jatkui pääruoan kohdalla. Ihmettelin alkuun salaa, miksi ravintolan parhaista annoksista kootun menun pääruoaksi oli valittu perinteinen pihvi ja ranskikset. En muuten ihmetellyt enää ensimmäistä suupalaa haukattuani. Pihvi oli elämäni paras (disclaimer: en ole se suurin pihvin ystävä, joten aiemmat kokemukset ovat rajallisemmat kuin monella muulla), ranskikset olivat juuri sopivan rapeita ja salaatissa joku poikkeuksellisen toimiva kastike. Kaiken muun hyvän lisäksi tarjoilijan suosittelema viini korosti kivasti pihvin makua ja toisinpäin, mikä ei tälläiselle viinien suhteen kokemattomalle ole aina itsestäänselvyys.
Ravintolan ainoa jälkiruokavaihtoehto on kakuista ja muista herkuista koostuva jälkkäripöytä. Ajattelin ensin, että kiitos buffetin säästyisin valinnanvaikeudelta, mutta neljän ruokalajin jälkeen tuntui mahdottomalta ajatukselta maistaa kaikkea. Kasasin lautaselle pikkuruiset palat punajuurisuklaakakkua, puolukkakakkua ja suutuntumaltaan täydellistä suklaamoussekakkua, joista ketään taatusti yllättämättä viimeisin nousi omaksi suosikiksi. Huhujen mukaan tarjolla olisi ollu myös macaroneja, mutta ne olivat onneksi hetkellisesti loppu. Onneksi, sillä en olisi kyennyt syömään enää palaakaan.
Jos jollekin jäi vielä epäselväksi, The Cockiin on päästävä uudelleen. Listalta houkuttelevat vielä muun muassa osterit, mutta illallisen lisäksi haluan kokeilla myös lounasta ja kehuttua aamiaista mahdollisimman pian!