sadesään kenkäostoksilla
Eilisen aamupäivän sade motivoi viimein lähtemään kumisaapaskaupoille, perinteiset Hai-saappaat kun empiirisen tutkimuksen mukaan sopivat paremmin metsäretkelle kuin koulun käytäville ja Helsingin kaduille. Ostoslistalla oli siis nilkkurimalli kapealla varrella, jotta kengät tuntuisivat jalassa kevyiltä eivätkä herättäisi huomiota niinä päivinä, kun aamun kaatosade vaihtuu koulu- tai työpäivän aikana auringonpaisteeseen.
Olin jo heittää kirveen kaivoon, kun Kampin kenkäkaupoista ei löytynyt mitään sopivaa sekä kaunista, ja jopa tuttu ja turvallinen Vagabond tuotti pettymyksen. Viimeisenä oljenkortena päätin pyörähtää Stockmannin kenkätaivaassa, ”ihan vain siellä edullisempien merkkien puolella”, ja löysin viimein sopivan mallin! En kuitenkaan sieltä lompakkoystävällisemmältä puolelta vaan Michael Kors -hyllystä…
Kassalla koitti iloisin yllätys hetkeen: varastosta löytyneisiin kenkiin oli unohdettu merkata alennus, joten hinta putosi kertaheitolla satasesta 65 euroon. Vilautin kanta-asiakkaille lähetettyä alekuponkia ja myyjä laski hintaa vielä muutamilla prosenteilla, koska olin kärsivällisesti odotellut suutarin liimaavan osittain irroneen kangasvuoren. Loppusummaksi jäi 55 euroa!
Ajattelin kumppareiden pääsevän tositoimiin heti tänään, mutta yhtäkkiä aurinko paistaakin siniseltä taivaalta − juuri kun valitin marraskuun masentavuudesta. Kuinkas muutenkaan.